Harva asia on niin helppoa kuin heikompien syyttäminen

Luinpahan taas yhden postauksen, jossa yhteiskunnan ongelmista syytettiin muiden auttamista – ennen kaikkea niiden, joilla menee huonommin kuin itsellä, tässä tapauksessa pakolaisten.

Mikään kun ei ole niin helppoa kuin sättiä niitä, jotka saavat apua – ikään kuin tässä yhteiskunnassa apua saisi kovin helposti tai sen vastaanottamista katsottaisiin hyvällä. On paljon helpompaa potkia maassa makaavaa kuin puusta kurkistelevaa, sellaista, jolla menee jo valmiiksi huonommin tai yhtä huonosti kuin itsellä kuin kohdistaa ne syytökset ylöspäin. 

Fakta kuitenkin on, että työnjaon, osinkojen, YT:iden, voitonjaon, työehtosopimusten ja minimipalkan määritelmät tehdään siellä tuloluokan yläpäässä, niiden parissa, joilla menee parhaiten. Niillä pienituloisilla sosiaaliturvan piirissä olevilla on hyvin vähän vaikutusvaltaa siihen, miten resursseja suunnataan ja käytetään. Jos oma työpaikka, palkkataso tai muu epäkohta ottaa päähän, kannattaisi se viha suunnata sinnepäin, missä niitä koskevia päätöksiä tehdään, ei niihin kanssakärsijöihin. Kannattaisi myös perehtyä esimerkiksi siihen, kuinka paljon niitä euroja maksellaan kannattaville suuryrityksille yritystukena, jos epäoikeudenmukainen tukeminen harmittaa. Tuloerojen kasvu ja eriarvoistuminen on seurausta siitä, että raha kertyy yhä harvemmille ja yhä suuremmissa määrin: tämä tuskin on kenenkään köyhyysrajalla elävän etujen mukaista taikka päätösvallan alla. 

Sillä yksikään pakolaisilta pois otettu euro ei tipahda kodittomien kassaan tai pienipalkkaisten edunvalvontaan. Yksikään alaspäin suuntautuva potku ei vie yhteiskuntaa oikeaan suuntaan. Yksikään pienennetty sosiaaliturva ei motivoi ketään eikä paranna yhteishenkeä, yhteiskunnan tasa-arvoa tai pienipalkkaisten työntekijöiden asemaa.

Yksikään käännytetty pakolainen ei lisää kodittomien yösijoja.