Luovuttamisesta

Tämä on niitä hetkiä elämässä, kun tekisi mieli vain luovuttaa. Kun en yhtään ihmettele niitä, jotka eivät jaksa olla kiinnostuneita muista kuin itsestään tai niitä, jotka todella sitkeästi uskovat oman onnensa seppiin. Joille itsensä kehittäminen on avain onneen ja joille yhteisöllisyys on kirosana.

 

Kun meillä on hallitus, joka on avoimesti hylännyt kaikki yritykset edes teeskennellä ajavansa yhteistä etua omien eturyhmiensä sijaan. 

Kun julkisessa keskustelussa rasistiset kommentit ovat sallittuja mielipiteitä eivätkä hälyttävää vihapuhetta, ja yhdenmukaista kohtelua ja ihmisoikeuksia kunnioittavia pidetään toisena ääripäänä.

Kun poliitikot väläyttelevät ajatuksia keskitysleireistä turvapaikanhakijoille.

Kun työttömistä tehdään orjatyövoimaa osallistamisen ja aktivoimisen nimissä, eivätkä työlliset ymmärrä, että heidänhän töitään he tulevat tekemään – ilmaiseksi. 

Kun jokainen poliittinen linjaus tai päätös on vastoin kaikkia tutkimustuloksia ja asiantuntija-arvioita.

Kun fiilispohjaiset mielipiteet ja henkilökohtaiset kokemukset ovat yhtä painavia kuin faktat, tilastot, tutkimustieto ja todellisuus.

Kun ihmisoikeudet ovat ansaittava etuoikeus, jonka voi menettää huonojen valintojen, ikävien sattumusten tai vain taloudellisen tilanteen takia.

Kun yhdellä maailman rikkaimmista valtioista ei muka ole varaa auttamiseen tai oikeudenmukaisuuteen.

Kun lapsiamme muka harmittaa enemmän valtion korkea velkaprosentti kuin talouskurin mukanaan tuoma eriarvoistuminen ja sosiaaliset ongelmat tai ilmastonmuutos.

 

Mutta periksi ei voi antaa, vaikka todellisuus kuinka koettelisi uskoa ihmisyyteen, inhimillisyyten, oikeudenmukaisuuteen ja parempaan tulevaisuuteen. 

Periksi ei voi antaa, koska juuri se, että jätimme asiat muiden vastuulle aiemmin, on luonut tämän tilanteen nyt.

Koska luottamus siihen, että asiat itsekseen muuttuvat paremmiksi ja tasa-arvoisemmiksi on saanut meidät nauttimaan aiempien sukupolvien työn hedelmistä ja unohtamaan sen, että kaikki saavutukset voidaan myös purkaa, ja että mikään ei ylläpidä itseään.

Koska asiat eivät muutu, ne muutetaan – ne eivät ole muuttuneet huonommiksi, ne on muutettu sellaisiksi. Inhimillisyys ei ole kadonnut, se on kadotettu. 

Koska mitään ei ole pysyvästi menetetty, vaikka hyvinvoinnin perustaa on vakavasti horjutettu.

Koska jos nyt luovutamme, asiat eivät jää tähän – ne vain muuttuvat pahemmiksi, sillä muut eivät luovuta. 

Koska lapsemme, syntyneet ja vielä syntymättömät, ihan oikeasti ansaitsevat parempaa kuin tämän.

 

Koska onnellisuuden avain ei löydy itsensä vaan muiden auttamisesta. Googlatkaa vaikka.