-Sohva päälle ja menoksi-

 

 

 

valkoinen_paita_15.jpg

 

Tämä elämäni toinen pitkähihainenpaitaprojekti oli ihan yhtä opettavainen ja takkuinen kuin ensimmäinenkin. Toki ne mitä olin ensimmäisestä projektista oppinut välittyivät kyllä tähän paitaan, ainakin melkein.

Mitä sitten opin tästä:

1. Valitse vaatteeseen kangas jota ehdotetaan kaavassa.

Kaavoissa on kerrottu, mikä kangas kyseiseen luomukseen soveltuu parhaiten. Kannattaa noudattaa sitä. Ainakin minun kannattaa. Tämä valitsemani kangas ei varmaan alkuunkaan ollut tarkoitettu vaatteelle ja se ei jousta mihinkään. Kankaasta tulee mieleen, että se tarkoitettu sohvan päällystämiseen:). Molempien paita projektieni kohdalla olen muokannut paidan myötäilevämmäksi ja mikä sen ikävämpää kuin koittaa saada päällensä jäykkää paitaa. Pois saaminen on vielä hankalampaa ja jotta voisin pitää näitä kahta luomustani niin olen kehitellyt itselleni uuden, melko vaivalloisennäköisen tavan riisua paita pois päältä.

2. Hihan istuttaminen

Okei. Mä opin tän jo edellisellä kerralla, mutta en kertonut siitä sillon. Osaa muuten olla hihan istuttaminen yllättävän hankalaa jos ei ota kaavasta kaikkia merkintöjä mukaan. Tein itselleni yhden pitkän sinisen “takin”. Koitin sovittaa hihaa hihansuulle ilman, että olin ottanut selvää miten homma oikeasti tapahtuu. Muutamat v..tut, prkleet ja stnat siinä lenteli, kun sataan kertaan ompelin hihan paikalleen, purin ja ompelin taas ja millään ei mennyt hiha siten, että olisi istunut hyvin. Nyt on takki kaapissa, enkä ole korjannut hiha ongelmaa, mutta kai sen vielä joku päivä teen. Pellavakankaista paitaa tehdessäni sitten meinasin taas samaa virhettä alkaa tekemään, mutta onneksi sain hiukan konsultointia alan ammattilaiselta. Netistä löytyy videoitakin. Ainakin yksi on täällä: https://www.youtube.com/watch?v=FmO907M0a9Q

 

3. Helpoin kangas vaatteissa on joustava kangas

Tuossa viime vuoden puolella kirjoittelin kuinka olen nyt hurahtanut luonnonmateriaaleihin ja sataprosenttista sellaista saisi olla. Joo onhan ne hienoja ja varmaan kestäviäkin, mutta kyllä ne taitaa olla sen verran hankalia esimerkiksi pesemisen osalta, että muutaman prosentin polyesterin ja elastaanin lisäys kankaassa on tästä lähtien vain plussaa. Seuraavan paidan kun teen niin sen on ehdottomasti hiukan joustettava.

4. Ompelijalla tulee olla sovitusnukke

Kyllä on hiukan helpompaa neulata paitaa istuvammaksi ja myötäilevämmäksi sovitusnuken kuin itsensä päällä. Kuvien paita on villa ja keinokuitusekoitetta. Näin ainakin kangaskaupassa veikkailivat. Kangas on eurokankaan palalaatikoista. Hintaa paidalle tuli noin 20 eur. Kyllähän siitä ihan nätti loppujenlopuksi tuli 🙂

-The End-

muoti trendit hyva-olo diy

Tähtiä ja lumihiutaleita jouluksi

P1020705muokattu.jpg

En ole yhtenäkään aiempana jouluna erityisesti panostanut kodin sisustukseen. Muutenkin sisustamisinnostus on kausittaista, niinkuin tämän blogin kirjoittaminenkin. Tapana on ollut laittaa varastosta muovikuusi pystyyn ja siihen parit pallot ja muuta härpäkettä. Sitten vaan ympäriinsä jotain jouluaiheista mitä kaapista löytyy ja yleensähän ne ovat punaista. Noh jotenkin punainen on nyt hiukan tunkkainen varsinkin kun ei ole luntakaan.

Kävin ostamassa olohuoneeseen valkoista verhokankasta. Niistä olisi ajatus tehdä kolme verhoa joita sitten koristelen joillakin jouluaiheisilla. Koristeiden on kuitenkin ajatus olla irrallisia, jotka nappaan joulun jälkeen pois. Samalla kun hain kangasta näin kaupassa näyteikkunalla paperisia lumihiutaleita teipattuna valkoiseen lankaan. Nyt samanlaiset roikkuvat meillä olohuoneessa. Kaveriksi nämä saattavat ennen joulua saada ne valkoiset verhot ja ehkä jotain muuta, mutta jos en ehdi verhoja tekemään niin mennään sitten näillä 🙂

Mikäli innostuitte näistä paperisista ihanuuksista niin yksi hyvä ohje on täällä: birgitmummu.vikki.fi/Joulu/Askartelu/Lumihiutaleet.htm

P1020712gimpmuokatt.jpg

P1020713gimpmuokattu.jpg

 

suhteet oma-elama sisustus diy