Rento viikonloppu
Olen viettänyt rentoa viikonloppua lähinnä koiran kanssa kahdestaan, kun poikaystävä on ollut töissä ja pelaamassa kavereiden kanssa. Toki kaikkea kotijuttuja on tullut tehtyä mutta tässä sohvalla me ollaan lököilty aikalailla.
Toki olen myös salilla käynyt ja aamulenkillä eilen ennen aamupalaa. Olen yrittänyt olla ajattelematta kaikkea työjuttuja ja onneksi olen siinä jopa onnistunutkin. Tosin tuntuu siltä että huominen tulee liian nopeasti 🙁
Sain eilen tehtyä kaikki viikon ruoat valmiiksi vaikka sen olin suunnitellut vasta tälle päivälle. Tänään olen paistanut vain aamupalalättyjä, jotka eivät meinaa pysyä kasassa käännettäessä. Hermohan siinä meinasi mennä mutta sainpas ne tehtyä vaikka ei ne hirmu nättejä ole. Lisäsin tällä kertaa hieman makeutusainetta ja kanelia, jospa ne vaikka maistuisivat jollekkin 😀
Tänään tein salilla jalkoja ja pakaroita ja totesin harmikseni etten pysty tekemään kaikkia liikkeitä mitä ohjelmassa on. Meidän salilla ei ole pakarakonetta ja tilaa on hyvin vähän askelkyykkykävelylle, joten ne jäivät uupumaan tänään. Harmittaa kyllä ettei kaikkea pystynyt tekemään 🙁 Tänään lähtikin Annalle viestiä siitä että miten nuo voisi korvata. Samalla laitoin pientä raporttia kuluneesta viikosta. Kyselin samalla myös että voisinko korvata iltaproteiinin rahkalla, kun olen muutamana iltana kaivannut hieman enemmä ns. suutuntumaa ja syömisen fiilistä mitä ei proteiinijuoman juomisesta oikein saa.
Tällä viikolla tanssit on jääny vähemmälle mutta ensi viikolla luvassa enemmän tangolla pyörimistä salin ohella.
Näyttää ettei tuossa olisi vapaapäiviä ollenkaan mutta torstaina en tehnyt aamulenkin lisäksi mitään muuta, joten se luetaan vapaapäiväksi. Eikö niin? Liikunnan avulla pääsee niin hyvin mielestäni rentoutumaan että vapaiden pitäminen on välillä hankalaa 😀 yritän parantaa tapojani. Nyt pitää raahata oma ja koiran pylly tuonne pihalle pienelle kävelylle.
Mites muiden viikonloput on mennyt? treenatessa, juhliessa vai lököillessä?
-Jem-