Häämessut <3

img_1400.jpg

 

 

Esimerkki päivällinen tai lounaastakin menee. Paljon on sapuskaa, ensi viikolla vähennetään hiilareita lounaalta ja päivälliseltä. Tuleekohan ensiviikolla nälkä 😀 Tässä rahka aamupalaa syön kahvin kera näpytellessäni. Aamu ja iltapalalla on rahkaa marjojen ja muiden höysteiden kanssa, niin herkkua. Rahka pelkästään ei mene millään alas, yritetty on! ylös pukkaa aivan varmasti.

Yritin lisätä kuvaa uusista treeni housuista mutta tiedosto oli liian suuri, joten muokkaamista vaatii. Mutta siis ostin BiaBrasilin hienot kaprit. Olen käsittänyt että Bian vaatteet ovat kaikki one size kokoa niin siis nämäkin. Muuten todella miellyttävät housut mutta tuppaa valumaan takapuolesta alaspäin. Housut ovat kuitenkin niin kivat että lisään varmaan resoriin kupunauhaa, jotta pysyvät ylhäällä. Gazoziltakin on tulossa pitkär treenihousut, ne vaan ovat jumittaneet tehtaalla jo pari kuukautta. Mutta vihdoin eilen tuli viesti että ne ovat lähetetty minulle 😀 can´t wait!

Mutta otsikon osoittamaan aiheeseen. Tänään on vanhassa satamassa häämessut, jonne olen menossa kahden kaasoni kanssa. Saa nähä mitä kaikkea kivaa löytyy. Lähinnä mennään haistelemaan mitä on tarjolla ja jos sieltä saisi hienoja ideoita 😀 Aiheesta lisää siis jälkeenpäin.

Olemme vanhalla discoporukalla tehneet tanssia yhden valmentajamme syntymäpäiville. Ja koska kukaan meistä ei enää kilpaile niin kutsun meitä senioriryhmäksi :D Tosin kukaan ei tiedä tulevaisuudesta, voi hyvinkin olla että kilpailukärpänen puree vielä :D Saimme eilen esitystanssin valmiiksi, jei! ja hyvältä näyttää. Disco on rankka laji, jossa syke nousee korkealle ja samalla kaiken tekniikan ja tanssin pitäisi näyttää hyvin helpolta ja kivalta. Sydän kurkussa hymyilemistä :D

Nyt valmistautumaan messuille!

-Jem-

suhteet ystavat-ja-perhe oma-elama ajattelin-tanaan