Aina ei mene hyvin
Tässä Jutta ja superdietti ohjelmaa odotellessa hieman postailua. Oltiin miehen kanssa salilla tuossa äsken ja oli ihan kökkö treeni. Jalat tai oikeastaan pakaran ja takareiden välinen osa oli aikas jumissa vieläkin sunnuntain treenistä. Tein suht samaa treeniä kun silloinkin, koska en juurikaan salilla käy muuta kuin jalkoja tekemässä. Pusersin treenin läpi vaikka tuntui aika kaamealta varsinkin askelkyykyssä. Pientä viiltävää tuntemusta oli jokseenkin riittävästi. Treenasin myös leuanvetoja tälläkertaa enemmänkin hyppäämällä ylös ja tulemalla mahdollisimman hitaasti alas, joka sekin tuntuu todella raskaalta. Pari kunnollistakin sain tehtyä ja hieman avustettuna lisää 😀 epätoivo meinasi iskeä mutta onhan tässä aikaa kesäkuun loppuun.
Koko pienen työurani ajan olen tottunut tekemään kolmivuorotyötä, joten on ollut arkivapaita ja iltavuoroja. Nyt kun valmistumisen jälkeen aloitin uuden työn, minulla on ainakin perehdytyksen ajan pelkkää aamuvuoroa ja se sijoittuu ma-pe välille. Viikonloput vapaana. En ole pystynyt juurikaan viikolla tekemään aamuaerobista, koska aamuvuoro alkaa jo 7.15. Tänä aamuna menin poikkeuksellisesti vasta klo 8 töihin , joten näin heti mahdollisuuden aamulenkille. Kello löi 5.45 kun astuin koiran kanssa ovesta ulos ja käveltiin reipas lenkki 45min. Lenkin jälkeen oli hyvä fiilis ja olin aivan pirteä kun pääsin töihin. Pitäisi alkaa käymään aamulenkillä myös muina aamuina vaikka työt alkavatkin aikaisin.
Töissä taas itsekuria koeteltiin kun tuote-esittelijät toivat laskiaispullia mukanaan!! Miksi aina herkkuja! eikö voisi tuoda jotain muuta. En usko että he rahkaa koskaan tuovat mutta jotain muuta, jotain terveellisempää. Ne pullat oli ihanan herkun näköisiä, onneksi en ottanut.
Superdieetissä on vihjeiden perusteella luvassa hiilarien tankkauspäivä neljännen viikon lopussa eli viikon kuluttua sunnuntaina. Haaveilen jo nyt tuoreesta leivästä ja kaurapuurosta 😀 Karkit ja herkut eivät listaan kuulu mutta saatan ehkä muutaman namin maistaa, ehkä! Tämän dieetin aikana on hankalinta ollut aamupuurosta luopuminen mutta jaksan odottaa loppuun asti kunnes saan taas puuroa. Dieetin jälkeen alkaa lihasten kasvatuskausi, jolloin saa syödä enemmän ja salillakin pitänee tehdä muutakin kuin jalkoja.
-Jem-