Helvetillinen jalkatreeni
Tänään siis marssin suoraan töistä kumpulan urheiluhallille tapaamaan Tommia jonka kanssa oli sovittuna jalkatreeni. Pelkäsin jo alkuun ja tärisevin jaloin astuin salille sisään. Ensin lämpö päälle crossarilla 10 min. Jonka jälkeen treeni tehtiin kiertoharjoitteluna 6 liikettä neljä kertaa läpi toistoja 15 kappaletta ja välissä 5 min palautus. Smith kyykky, sumoprässi, reiden ojennus, reiden koukistus, askelkyykky ja suorin jaloin maastaveto. Voin sanoa että lopussa jalat tärisivät, joka suuntaan ja kävely oli hyytelömäistä vaappumista.
Tommi teki oman treeninsä loppuun ja minä siirryin polkemaan aerobista. Ehdin hyvin polkea 45min. ja venytellä noin vartin verran. Tuli aerobinen tehtyä samaan syssyyn 😀 Oli kyllä mahtava treeni ja nyt on ihan voittaja olo. Tommiltakin sain paljon kannustusta kisahaaveilleni! Mikä nosti omaa itsetuntoa kovasti.
Kuvia en salilta kerennyt ottamaan ollenkaan ja painojakaan en muista kaikista liikkeistä. Mutta tuntuma oli hyvä ja kumpulan sali on mukava paikka. Nyt vain odotellaan sitä jälkituntumaa eli kipua 😀
Ruokailut menneet ihan ohjeen mukaan vaikka iltaruoka vähän myöhästyikin kun innostuttiin treenaamaan niin pitkään. Kohta voi jo siirtyä suoraan iltapalaan :D Huomenna vielä töihin ja sitten koittaa viikonloppu. Huomenna on vuorossa totaali vapaapäivä urheilusta ja illalla koittaa Kaija Koon odotettu keikka :D
Mutta samalla kuin nautin keikasta ja kavereista niin muistan pitää mielessä päämäräni ja mielikuvan tulevasta vartalosta jonka haluan saavuttaa.
-Jem-