Lepopäivä ja jumitus

img_1397.png

Hei vaan hei, tässä on tämän viikon urheiluja. Uutena vuotena olin yötöissä joten sen takia ei mitään kävelyjä kummempaa ollut rekisteröity. Nyt on otsikon mukaisesti lihakset aivan jumissa ja liikkuminen yläkropan puolesta hankalaa. Johtunee discotanssista ja tasonoususta tankotanssissa. Mies eilen hieroi hartioita ja yläselkää, huusin kivusta.

Tankotanssissa menin siis kakkostason tunnille vaikka ajattelin etten pärjäisi siellä. Mutta hyvinhän tuo menikin ja opin v invertin vihdoin ja kokeilin uutta juttua mutta en muista oliko se jousimies vai vesimies. Hyvin meni vaikka en uskaltanut käsiä irrottaa ihan vielä. Niinkin simppeli kuin istuminen tangolla on vaan niin hankalaa, kun se sattuu aivan sikana reisiin. Olen kipuun jo jonkin verran tottunut koska seisominen sujuu ja kiipeily jotenkin mutta istuminen vaatii vielä karaistumista.

Ollaan  eilen ja tänään herkuteltu kepabilla, karkilla ja sipseillä. Kepabbia oli ylimääräistäkin kun kuski toi ensin väärän ja myöhemmin oikean annoksen, joten mies söi kaksi annosta. Itse jaksoin eilen puolet ja tänään puolet. Positiivista ettei jaksa syödä kokonaista kerralla :D.  Huomenna kun alkaa Fitfarmin superdieetti 6vk, jossa ollaan mukana. Hieman jännittää kun esim. aamupuuro raejuustolla ja mehukeitolla jää kokonaan pois, no ehkä kaikkeen tottuu. Tein juuri ostoslistaa ja kohta lähden paikalliseen siwaan ostamaan tarpeellisia juttuja. Osa onneksi löytyy jo kaapista.

Pudotettavaa minulla olisi (riippuen huomisesta punnitustuloksesta) 7-8 kg haluaisin päästä 57-58kg asti. Tottakais peilikuva ja mitat ovat tärkeimmät mutta tuolla on tavoite. Ruokavaliota pitää siis noudattaa pilkulleen ja ajattelin urheuliin lisätä kävelyn ja salilla alavartalon treenaamisen. Tankotanssi hoitaa ainakin nuo kädet ja osan korsettitreenistä. Nyt tavoiteet ovat ainakin julkisia ja niistä ei sovi lipsua. Menemme naimisiin kesällä 2014 ja haluan olla timmi morsian 😀

Koko ja ehkä aloituskuva postaus siis alkuviikosta.

-Jem-

 

hyvinvointi terveys liikunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.