Maanantai
Perusmaanantai on melkein ohi. Inhotti mennä aamuvuoroon tänään töihin ja mikään ei oikein sujunut, eli ihan perussettiä. Kun pääsin kotiin ei salille lähteminen houkuttanut ei sitten ollenkaan. Mietin jo koko homman skippaamista ja siirtämistä hamaan tulevaisuuteen mutta poikaystävän tsempillä nukuin ensin päikkärit ja sain itseni salille tekemään jalkatreenin. Treenin tehoja hieman veroitti eilinen takajalka/pakaratreeni mutta hyvän tuntuman sain ja painoja nostin kyykyssä ja pohkeissa.
Varsinaisen treenin päätteeksi crossailin 20 min. ja poljin 15min. eli aerobinen tuli hyvin siihen perään. Nyt olenkin iltapalaproteiinia vaille valmis menemään nukkumaan ja huomenna taas töihin. Olen aina, koko pienen työurani tehnyt 3 vuorotyötä ja nyt tämän perehdytyksen ajan olen vain ja ainoastaan ma-pe aamuvuorossa. Suoraan sanottuna ihan hanurista. Kaipaan aamuvapaita ja arkivapaita ja tottakai vuorotyöstä saatavaa palkkaa.
No mutta toisiin aiheisiin. Enää viisi päivää vapaasyöntiin ja herkutteluun!! En jaksa odottaa! Vesi kielellä mietin että teen voileipiä aamupalaksi puuon kanssa ja haaveilen kuola valuen jugurtista 😀 No viisi päivää vielä ja odotus palkitaan.
Paino oli viikossa liikahtanut -400g alaspäin ja päivittelin jo eilen sivupalkkiin uusinta tietoa eli vielä ei menty maagisen 60kg alapuolelle mutta ehkä ensiviikolla niin voin laittaa uuden mekon tilaukseen. hiphip.. Ollaan menossa kaveriporukalla katsomaan kaijaa ensi kuun alussa niin sinne viimeistään pitää olla uusi kolttu päällä :DD vielä en ole päättänyt että meinaanko juoda siellä keikalla taaskaan. Mutta siinähän ihmettelevät sitte, en jaksa ottaa stressiä.
Ihanaa siskoni tulee Helsinkiin huomenna ja keskiviikkona mennään syömään meidän tädin luokse. Taas on herkkuja varmasti tarjolla mutta meinaan tiukasti ottaa omat eväät mukaan ja mussuttaa niitä ja pysyn erossa herkuista 😀
ps. söin äsken luvattoman omenan, no ehkä se ei kaada maailmaa. Hyvää viikon alkua kaikille.
-Jem-