Kahden valmentajan välissä

Nyt on ollu väliviikko kaikesta kurista ja valvonnasta. Huomenna tapaan uuden PT:n ja jos kemiat kohtaa niin aloitamme yhteistyön, joka jatkuu kisoihin asti. Olen siis viikon mennyt ilman ruokalistaa ja olen laittanut ruoan kiloklubin kalorilaskuriin. Aika hyvin olen osannut syödä oikeassa suhteessa vaikka olen itse saanut päättää mitä suuhuni laitan. Suhde 30%hiilaria 30%rasvaa ja 40% proteiinia on melkolailla tullut kasaan. 😀 eli jotain olen oppinut. 

Eilen oli työpaikan kehityspäivä ja tylsän osion jälkeen oli vuorossa ruokailu ja juomista minkä vaan kerkessi juomaan 😀 jäin syömään ja join yhden siiderin ruoan kanssa. Sitten oli aika lähteä kotiin katsomaan matsia, jonka aikana kyllä nukahdin. On ennemminkin sääntö kuin poikkeus kun kello lyö yhdeksän minä tapaan nukkumatin, olin missä tahansa 😀

Tänään pari siskoa tulee käymään ja kahvin lisäksi tarjolla on hedelmäsalaattia, 9% vanilijavaahtoa, cocktail piirakoita ja munavoita. Ei siis suklaakakkua tai muita herkkuja. Iltapäivällä sitten tekemään selkää kaverin kannustamana. Selkä on ollut mulle hankala treenattava, toivottavasti nyt saan hyvin niksejä tuntuman saamiseen.

Viikonloppuna onkin vuorossa sporttipäivä Espoossa Kaisankodissa. Kaikkea kivaa siis loppuviikoksi tiedossa 😀

 

-Jem-

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Vapun jälkeinen elämä?!

Vappu tuli ja meni ja onneksi se on ohi. Tuli syötyä ja juotua muutama siideri. Syömisen puolelle taisi mennä enemmänkin. Ja tästä viisastuneena olen päättänyt pitää sokerittoman eli herkuttoman toukokuun.

Tänään palattiin arkeen ja pyröräilin töihin ja takaisin rahtusen vajaa 20km taas pulkassa 😀 Salillekkin lähdettiin miehen kanssa. Vuorossa oli ojentajat, hauis ja selkä. Jouduin poikkeamaan normiohjelmasta aika paljon, koska yllärin pylläri sali oli aika täynnä. Mutta hyvä treeni tuli joka tapauksessa.

kuva5.jpg

Muutamia kuvia viime sunnuntain jalkajumpalta. Sali oli melko tyhjä niin kehtasin pyytää miestä ottamaan muutaman kuvan 😀

 

kuva6.jpg

Ehkä maailmankaikkeuden kivoin jalka/pyllyliike 😀 kunnon polte!

kuva7.jpg

Enää tämä viikko jäljellä Annan valmennusta ja ensi viikolla on tapaaminen uuden PT:n kanssa. Ensi viikolla on myös kauan odotettu Monna et kumppaneiden järjestämä Sporttipäivä, toivottavasti olette ilmoittautuneet mukaan 😀

Tämän kuun loppuun on myös sovittu inbodymittaus Monnalle. Saa nähdä mitä muutoksia on tapahtunut ja onko tapahtunut mitään.

Eilen käytiin pelaamassa jalkapalloa pienellä porukalla tuossa viereisellä kentällä. Ensin pelattiin ”pullaa” jossa vuorotellen tehtiin maaleja ja jos ei saanut maalia niin joutui maalivahdiksi. Sitten otettiin matsi kaksi vastaan kaksi ja yksi maalissa. Voitettiin mun joukkuekaverin kanssa 5-2 ja minä, kuvitelkaa, minä tein neljä maalia. Oli aikakin jo treenailla kun olen lupautunut Legenda Cuppiin PK-35 turnaukseen, jossa pelaa vanhoja PK:n riveissä pelanneita ja ehkä nykyisiäkin. No olen joskus pienenä pelannut fudista ja minua pyydettiin mukaan. Pitää käydä ostamassa nappikset, syndit ja sukat ennen kun turnaus on 😀 hih, ihanaa!

Meillä on tuossa vieressä hienot mahdollisuudet pelata tennistä, korista, jalkapalloa, beachia ja vaikka hypätä pituutta 😀 Pitää tänä keväänä/kesänä hyödyntää näitä mahdollisuuksia.

Nyt suihkuun ja valmistelemaan huomisia eväitä.

-Jem-

Hyvinvointi Liikunta