Paluu lukioajoille
Kävin eilen ensimmäistä kertaa sitten lukion balettitunnilla!.. Okei kyseessä oli Ballet on pole joten ei ehkä ihan perinteinen baletti vaan siihe oli yhdistetty erilaisia pyörähdyksiä tangolla. Oli kivaa verestää muistoja kyseisestä lajista. Lukion kävin Sibelius lukiossa, joten baletti kuului sinne hyvin tiiviisti. Yritin tosissani muistaa juttuja ja tehdä liikkeet oikein, mutta silti oikea lapa meni juntturaan. Töissä meillä on kipukoukku taukohuoneessa, jolla sain apua aina vähäksi aikaa. No kyllä se varmaan siitä aukenee aikanaan, jos vaikka hieronnalla.
Tänään vuorossa on workout tunti ja streching. Tankoilut on nyt tän loppuviikon tauolla kun tuo oikea ranne on ottanut nokkiinsa niin antaa sen levätä hieman. Viimeksi workout tunnilla mentiin kuntopiiri tyylisesti koko kroppa läpi, saa nähdä jatkuuko sama meininki tänään.
Superdieetti jatkuu ja olen käynyt salaa vaakalla aamuisin (asia joka pitäisi lopettaa, tiedän) mutta hyvin on lähtenyt painon lasku käyntiin ja vatsa tuntuu ainakin hieman litistyneen. Edelleen tuntuu että ruokaa on mahdoton määrä mutta kyllä se jossain vaiheessa alkaa tuntumaan liian vähältä. Herkkuhimoja ei ole ollut ja muutenkin tuntuu hyvältä. Tänään ostin Leaderin so lo carb protskupatukan makua kanelipulla ja mulla oli kyllä ennakkoluuloja kyseistä patukkaa kohtaan. Mutta yllätyksekseni maku oli aivan mahtava ja kyllä se maistui aivan korvapuustille 😀 välipalalla siis saa syödä lo carb patukan.
Eilen tuli hyvä jakso Jutta ja superdieettiä. Aivan mahtava muutos oli naisessa ja mahtavalla treenimotivaatiolla saa siis melkein ihmeitä aikaan. Mahtavaa että on uskaltanut lähteä ohjelmaan mukaan 😀 Mitäs mieltä olette Painonpudotuksesta telkkariohjelmissa?
-Jem-