Säikähdys salilla ja hiilarimättöä

Lauantai alkoi hienosti hiilareilla ja päättyi ei niin hienosti hiilareihin. Oli siis vuorossa herkkuhiilaripäivä. Eka sitten neljään viikkoon 😀 Aamupalalla heti puuroa banaanin ja jugurtin kanssa (megaherkkua) mukana myös sämpylää makkaralla, juustolla ja kananmuna viipaleilla. Tämän jälkeen olin niin täysi että olisin voinut pyöriä eteenpäin vaivatomasti.

Tunnin aamulenkin jälkeen sulattelin ruokaa vielä hetkisen ennen kuin menin salille tekemään jalkoja. Oli hyvä draivi päällä ja päätin aloittaa suorinjaloin mavella tein kaksi sarjaa vanhoilla painoilla ja hyvin meni. Koska energiaa oli niin kivasti niin ajattelin nostaa painoja ja lätkäisin vitoset molempiin päihin eli kokonaislastia oli 50kg. Ekalla toistolla selkä sanoi pam ja tekeminen loppui siihen. En meinannut saada edes painoja pois tangosta, koska kumartuminen oli hyvin kivuliasta. Menin paniikissa rullailemaan selkää matolle ja hyvin se siellä liikkui ja kipukin alkoi hellittämään, joten jatkoin treeniä niiltä osin miltä pystyin ja hyvin pystyinkin kunhan en kumarrellut suoralla selällä eteenpäin. Ja no eihän se treeni niin hyvin menny, koska mietin kokoajan sitä selkää. Aerobista crossailin vielä siihen loppuun 20min. Ei se niin kipeältä enää lämpimänä tuntunut mutta kun lihakset kylmenivät niin kipua alkoi tuntumaan kun liikkui. Illalla otin särkylääkkeen ennen kun menin nukkumaan ja ihan okei sain nukuttua.

Tänä aamuna poikaystävä ystävällisesti hieroi selkää ja auttoi minua venyttämään sitä. Alaselkää on muutenkin hankala venyttää niin kipeänä sen pyöristäminen on työn ja tuskan takana. Mutta hieronta auttoi hyvin ja sain rentoutettua paikkoja. Eli ongelma on mitä luultavimmin lihasjumituksessa kuin rangassa. Jes! Pystyn myös nostelemaan jalkoja yhdessä ja erikseen selinmakuulla niin luultavasti se ei ole välilevyongelma.

Mutta takaisin syömiseen. Eilen siin mätin huomattavan suuret määrät hiilaria napaani ja turvotus oli illalla sen mukaista 😀 Leipää, karkkia, suklaakakkua ja jäätelöä, ja lopuksi vielä pizzaa. Nyt on taas niin mukavaa palata takaisin bodyruokaan ja säännöllisiin ruoka-aikoihin. turvotuksen laskua odotellessa 😀

20130309_124037.jpg

Mutakakku uunissa ja kuolaava valokuvaaja odottaa valmistumista 😀

Muista ruoista en saanutkaan otettua kuvia kun söin ne niin nopeasti!

20130301_182902.jpg

Vatsan tilannetta viimeviikolta, kyllä se siitä litistyy hitaasti mutta varmasti. Turvotuksen hälvettyä voin napsia taas uusia photoja

20130301_182914.jpg.

20130305_165336.jpgPulkannarujen jännittelyä, ihan meinaa naurattaa noi mun ”lihakset”

20130305_165352.jpg

olen tosi huono ottamaan kuvia tällä puhelimella yhdellä kädellä kun tuossa on tuo kansilärpäke kokoajan tiellä niin sen takia on osa hieman epätarkkoja. Ja salilla en ole vielä uskaltautunut kuvia ottamaan :D

Mutta tästä jatketaan. Tänään vuorossa ensiviikon ruokien tekemistä ja uuteen ruokalistaan tutustumista.

 

-Jem-

Hyvinvointi Liikunta