Tiistain jalkatreeni

Tänään oli tosiaan vuorossa toinen viikon jalkatreeneistä: etureisiä supersarjana smith kyykyn kanssa, prässiä, pohkeita ja plie kyykkyä supersarjana kapean kyykyn kanssa. Jalat täristen treenin jälkeen tein aerobisen treenin soutamalla ja polkemalla. Onneksi sali on tuossa vieressä joten kävelymatkaa kotiin ei tule paljoa. Hyvin tuntui ja heikot kintut on edelleen.

Meidän sali on todella pieni, joten sinne kannattaa mennä ruuhka-ajan ulkopuolella. Tänäänkin kävin juuri ennen pahimpaa ruuhkaa. Treenin loppuvaiheessa porukkaa alkoi lappaamaan sisään ja paikka oli kuin ammuttu täyteen. Siihen vielä päälle että toinen niin kahdesta! cross trainerista oli rikki. Oh noes ja naiset kauhuissaan. Salille tuli kaksi nuorta tyttöä täydessä tällingissä aikeina hyvin suurella todennäköisyydellä jonkinasteinen treeni. Tytöt eivät tosin päässeet edes aloittamaan kun aerobiset laitteet olivat varattu. No siinä ne pyöri vähän aikaa ja menivät makoilemaan matoille ja sitten lähtivät kotiin :DDDD hirnahdin ehkä jopa liian kuuluvasti pyrörän päältä, koska sain katseita osakseni. Meitä treenaajia mahtuu siis monenlaisia tähän maailmaan 😀

Tänään töissä tapahtui se mitä olen odottanut/pelännyt jo kauan… Sheikkerini oli jostain syystä jäänyt hieman auki kun aloin ravistamaan välipalaprotskujuomaa. Suklaa-pähkinä juoma oli iloisesti osittain kahvihuoneen pöydällä, lattialla ja laukkukaappien ovissa. 😀 Onneksi kukaan ei ollut todistamassa sitä ja saatikka ollut alla. Vasta siivousvaiheessa huoneeseen tuli muitakin. No jatkossa varmasti muistan tarkastaa kannen kiinnittymisen jengoille.

Sain tänään ostettua Clippersin detox teetä 😀

”Detox-tee antaa kiloille kyytiä ja ähkylle äkkikyydit! Turpeaa olo helpottava, kroppaa puhdistava, vatsaasikin vaaliva luomutee-elämys, joka luonnollisen, lakritsanjuuresta tulevan, makeutensa ansiosta auttaa pysyttelemään kaukana karkkipurkilta. Tätä huippusuosittua tehoteejuomaa suosittelemme suurella sydämellä. Maukas Detox-tee on ainutlaatuinen sekoitus puhdistavia ja vitalisoivia yrttejä, jotka edistävät myös ruuansulatusta. ”

Saa nähdä onko mitään vaikutusta mihinkään. Maku on aika funky!

Ostin myös toffeen ja suklaan makuista teetä, joista maistoin toffeen makuista. Maku oli mieto, eli olisi varmaan pitönyt hauduttaa pidempään mutta pienellä maitolorauksella okein mukavan makuista :D

-jem-

Hyvinvointi Liikunta