Sugardaddy
Olin kesän myötä pystynyt luopumaan kokonaan suklaasta ja aiemmin jopa ongelmallisena koetuista sokeriherkuista, sillä vilkas ja harvinaisen tyydyttävä seksielämäni tuotti kehooni kokonaisen cocktailin mielihyvähormoneja: dopamiinia, endorfiinia ja oksitosiinia.
Yhdessä terapian ja viikoittaisten joogatuntien myötä tunsin olevani viimeinkin sinut itseni kanssa ja mikä parasta kehollisessa tasapainossa, jota järisyttivät vain kiukuttelevat, liian tunteellisiksi äityneet miehet, jotka halusivat enemmän. Pelkkä seksi ei riittänyt, sillä kullakin näistä rakastajista oli sydämellään enemmän: tulevaisuudensuunnitelmia, joihin minä en osannut sovittaa itseäni yleensä kovin pullantuoksuiseen rooliin.
Niinpä tartuin tilaisuuteen, kun huomasin Jodelissa minua huomattavasti vanhemman miehen etsivän seksiseuraa. Sitähän minäkin olin vailla: seuraa, joka tyydyttäisi himoni, mutta ei jäisi tunteilemaan ja odottamaan aina vaan enemmän. Seuraa, jolle suudelmat olivat aktia edeltävää leikkiä, eikä tulisia lupauksia tulevaisuudesta. Seuraa, jolle minä olisin pelkkää lihaa ja joka voisi työntää lihansa minuun.
Jodelissa mies mainitsi pystyvänsä jopa rahoittamaan naisensa elämää, mutta yhteydenotossani Kikissä kerroin heti, että olen erinomaisesti toimeen tuleva, enkä kaipaa elämälleni rahoittajaa – kaipaan vaan taitavaa rakastajaa, joka on välineeni dopamiinin, endorfiinin ja oksitosiinin tavoitteluun ja saamiseen. Kerroin avoimesti, että ongelmani ei ollut seksiseuran puute, vaan laatu: ripustautuvat miehet, joista halusin päästä lopullisesti eroon. Minua kiinnosti huoleton ja helppo seksi silloin, kun minua huvitti ilman draamaa tai mustasukkaisuutta.
Mies kiinnostui kuulemastaan heti. Lähettelimme toisillemme kuvia puolin ja toisin ja lopulta näimme huoltoasemalla, jossa oli tarkoitus selvittää, miten kemiamme kohtasivat.
Olin alunperin ehdottanut, että mies tulisi suoraan kotiini – jotta pääsisimme tarvittaessa heti itse asiaan – mutta onnekseni mies toivoi ensitreffejä huoltoasemalle.
Saavuin paikalle tapani mukaisesti viisi minuuttia myöhässä, ostin kahvin ja istahdin pöydässään yksin istuvan, miltei oman isäni ikäisen, mustaan nahkatakkiin sonnustautuneen miehen eteen.
– No moikka, sä näytät livenä vähintäänkin yhtä hyvältä kuin kuvissa, ai että, mies aloitti keskustelun.
Hymyilin ja istahdin alas. Minua jännitti, mutta juuri tällainen jännitys sai pikkuhousuni kosteaksi ja oloni tuhman likaiseksi – olihan tämä nyt väärin, ja kaikessa vääryydessään juuri niin kiinnostavaa.
– Kiitos, herra itsekin näyttää hyvältä, vastasin ja otin ensimmäisen hörpyn kahvistani, joka oli muhinut pannussaan hieman liian pitkään.
Vasta sydämen sykkeen tasaantuessa pääsin tarkkailemaan miestä hieman tarkemmin. Hän näytti paljon vanhemmalta, kuin nuorekkaissa kuvissa, joissa harteikas kaljupää poseerasi ulkomaan auringon lämmössä altaan reunalla. Hartiat eivät olleet pyöreät ja lihaksikkaat, kuten kuvissa, vaan vastassa oli vanhemman miehen selkeästi hieman voimaton ryhti lysyssä olevine olkapäineen.
Pieni pilke miehen silmäkulmassa miltei pelasti tilanteen, mutta paljoakaan ei ollut tehtävissä: miehen iho näytti ohuelta, vanhan karhealta: vähän sellaiselta samanlaiselta, kuin meillä hoidossa olleen parta-agaman iho. Se oli kalmean harmaa ja elämää nähnyt. Kevyt tupakanhaju ja vinot hampaat eivät suinkaan imarrelleet kokonaisuutta kuten eivät myöskään hermostuneena serverttiä näpertävät vanhan ihmisen sormet.
Villeissä unelmissani vastassani oli charmikas ja miehekäs vanhempi herrasmies, joka tietäisi, miten naista käsitellään ja olisi valmis ottamaan sen, mikä hänelle kuuluisi. En tietenkään tiennyt, minkälainen edessäni istuva nahkatakkimies oli makuuhuoneessa, mutta toisaalta mikään hänen olemuksessaan ei kannustanut minua ottamaan siitä selvää: aivoni alkoivat epätoivoisesti hyrräämään ja miettimään, voisinko mitään kautta kiihottua tästä ja jos en, mikä pelastaisi minut piinasta.
– No, miten sä haluat edetä tästä? Mä ainakin pidän näkemästäni ja olen ihan valmis, mies sanoi minua vielä silmillään arvioiden.
– Kyllä tää sovittu järjestely tulee mullekin tarpeeseen, huomasin suuni kertovan ja lisäten; mä vaikka laittelen sulle viestiä sitten, kun tän hullun viikon aikataulut vähän rauhoittuu.
– Tehdään niin, mies sanoi tyytyväisenä ja hörppäsi vielä loput kahvistaan.
Kävelimme yhtä matkaa autoille, mutta bensa-aseman ovilla mies pysähtyi ja kysyi, voisiko hän heittää minut autolleni, joka oli viereisen supermarketin pihassa – vain kivenheittämän päässä huoltoaseman parkkipaikalta.
– Kyllä mä jaksan kävellä, kiitos vaan, vastasin ja mies nyökkäsi, painoi sitten taskustaan kaivamiensa autonavaimen nappia ja sai siten uuden karhean, kiiltävän valkoisen Ferrarin väläyttämään valojaan. Mies käveli autolleen heilauttaen vielä kättään ja kurvasi sitten tiehensä tyylikkäästi nopeusrajoituksista välittämättä. Pudistelin naurahdellen päätäni – voisiko miehen tilin saldo korvata sen, mikä hänen olemuksestaan puuttui ja toimia osana kielletyltä tuntuvaa seksisuhdetta?
Mietin asiaa kuumeisesti koko kotimatkan ajan. Mikä on oikein, mikä väärin ja ennen kaikkea, mikä minusta itsestäni tuntuu hyvältä ja oikealta. Suhde, jossa sydämiä ei särjettäisi kuulosti kaikkia osapuolia palvelevalta ratkaisulta, mutta toisaalta suhde, jossa ei ollut aitoa himoa ei varmastikaan ollut sitä, mitä elämääni kaipasin. Toisaalta olin jo vuosia miettinyt, voisiko pieni sivutyö maksullisena naisena olla minua varten ja tämä voisi olla hyvä ensikosketus siihen suuntaan – rakastinhan seksiä. Ja ehkä seksi oman mukavuusalueeni ulkopuolella voisikin avata portin kokonaan uuteen maailmaan.
Ajatus siitä, että laittautuisin nätiksi ja sievimpiin kaapistani löytyviin korkoihin vain harmaan vanhan miehen vuoksi oli osaltaan suloisen kiihottava, mutta pälvikalju nahkatakkimies ei toisaalta kuitenkaan tuntunut siltä, mitä elämääni juuri nyt kaipasin – rahoillaan tai ilman. Niinpä en koskaan palannut miehelle viesteissäni, eikä hänkään koskaan ottanut yhteyttä – varmaankin rivien väleistä lukeneena. Silti osa minusta on edelleen sitä mieltä, että näiden sinkkuvuosien aikana huomattavasti vanhempi mies on vielä koettava – vai mitä sanotte?