PARISIAN GETAWAY

paris9.jpg

paris2.jpg

paris8.jpg

paris5.jpg

Reilu viikko sitten käytiin tyttöjen kanssa minilomalla syksyisessä Pariisissa, joka näytti omaan silmään aivan yhtä ihanalta kun ensimmäiselläkin kertaa. Mukana oli ekaa kertaa Pariisiin matkustava neito, joten kierrettiin tietysti kaikki nähtävyydet. Kaupungissa on mielestäni ihan oma tunnelmansa, johon en varmaan tule ikinä kyllästymään. Yksi omista lemppari paikoistani on Notre Damen lähellä sijaitseva kirjakauppa, Shakespeare & Company. Sain tytöt houkuteltua mukaani ja vietettiin useampi tovi siellä pyörien. Kaupasta löytyy siis suurimmaksi osaksi englanninkielistä kirjallisuutta kohtuu hintaan, joten kirjaihmiset siitä vinkkiä muistiin! 

Vietettiin myös ihan super Pariisilainen hetki, kun käytiin Laduréen kautta nappaamassa macaronsit mukaan ja mentiin Eiffel tornin juurelle auringonpaisteeseen istuskelemaan. Nykyään tuolla pörrää kuitenkin kaikkia ihmeen ärsyttäviä kaupustelijoita mielestäni enemmän kuin ennen. Onko joku muu huomannut samaa? Ei annettu sen kuitenkaan liikaa vaikuttaa fiilikseen, sillä maisemat oli kuitenkin enemmän kuin kohdillaan!

Nähtävyyksien kiertelyä enemmän rakastan vain ympäriinsä kävelyä ja uusien paikkojen bongailua. Tätä kerettiin harrastaa tuolla myös jonkin verran, ja mikäli Pariisiin matkustaa suosittelen ehdottomasti jättämään sille aikaa. Helpointa on bongata netistä omaa silmää miellyttävä naapurusto ja lähteä rauhassa kiertelemään. Omiin suosikkeihin kuuluu ehdottomasti muunmuassa Le Marais ja Montmartre, joista jälkimmäisessä myös yövyimme.

Mikäli on Pariisin matka edessä tai muuten vain kysymyksiä siihen liittyen, niin laittakaa tulemaan! Pariisista jatkoimme suoraan Lontooseen, joten siitä lisää myöhemmin!

Tänään heräsin klo 4 ja jotain kun lähdin saattamaan suomesta käymään tulleita ystäviäni asemalle, joten tässä mennään varmaan vielä vähän puoli valoilla.. Pari kuppia kahvia, niin eiköhän se maanantai tästä lähde! Ihanaa viikon alkua! 

paris4.jpg

paris13.jpg

paris3.jpg

paris10.jpg

paris12.jpg

paris14.jpg

paris7.jpg

paris6.jpg

paris11.jpg

paris1.jpg

// A bit over a week ago we visited Paris with my friends and it was still as beautiful as before. One of us hadn’t been there before so first we did all the touristic things! My favourite place (or at least one of them) is still an old bookshop near Notre Dame. Shakespeare & Company has a huge amount of englisgh literature in a reasonable price!

We had our ultimate Parisian moment when we bought some macarons from Ladurée and went to enjoy the sun near the Eiffel tower. The best way to see Paris in my opinion is by walking around and spotting new places. You can just search from the internet the prettiest and the most interestig neighbourhood and start exploring. Two of my favourite areas are probably Le Marais and Montparnasse.

If you are plannig a trip to Paris or have any questions just ask! From Paris we continued straight to London, so that is up next! Have a lovely week! //

 

– Jenna

 

Suhteet Ystävät ja perhe Matkat

TERKUT SÄNGYN POHJALTA

antwerp3.jpg

antwerp1.jpg

Kerkesihän se syysflunssa viimein tännekkin. Koko päivä on mennyt peiton alla teekupin ja Netflixin kanssa, joten toivottavasti olen huomenna taas kunnossa. Nyt ei nimittäin jää aikaa sairastelulle, sillä huomenna otetaan kavereiden kanssa suunnaksi Pariisi, josta jatketaan perjantaina suoraan Lontooseen! Ihan huippu loppuviikko siis tiedossa!!

Mahtavaa oli myös viime viikolla Belgiassa, jonne lensin keskiviikkona. Ensin excuiltiin Brysselissä Tampereen Eurooppanuorten kanssa, jonka jälkeen suuntasin viikonlopuksi ystäväni luokse Antwerpeniin. Brysseliin tutustumiseen jäi ehkä omalta osaltani hieman liian vähän aikaa, mutta exculta sai kyllä senkin edestä motivaatiota. Antwerpenia voin kyllä kuitenkin suositella lämpimästi, sillä se oli todella kaunis ja tunnelmallinen paikka! Ihanan ystävän seura siihen päälle, niin oli kyllä huikea viikonloppu!

Nyt lisää teetä ja aikaisin nukkumaan, jotta saadaan loppuviikosta kaikki irti! 

antwerp4.jpg

Taivaallisia vohveleita! Tätä Belgialaista herkkua ei vaan voi jättää välistä sinne matkustaessa..

antwerp2.jpg

Näkymät joen rannalla olevan MAS museon katolta oli mielettömät!

antwerp5.jpg

antwerp6.jpg

Paras kanelicappuccino ikinä, joka toi jo hieman joulufiilistä (ei kai oo liian aikaista?)!

// Today I had to stay in bed with a cup of tea and Netflix because I’ve apparently got a flu.. Tomorrow we are travelling to Paris and from there continuing to London so there is no time to be sick! Last wednesday I flew to Brussels to visit European Parliament, European Comission, Nato and some other interesting institutions. I got a lot of motivation from Brussels even tough I didn’t really have time to explore the city that much. After Brussels I had an amazing weekend with my friend in Antwerp! It’s totally a beautiful place worth visiting.//

– Jenna

 

Suhteet Oma elämä Matkat