LE WEEKEND

 

vklp3.jpg

Sain vihdoin viikonloppuvieraaksi poikaystäväni Madridista! Bordeaux’n ollessa hänelle uusi tuttavuus, kiertelimme paljon kaupungilla ja tutustuimme paikkoihin. Vietimme päivän myös Saint-Émilionin kylässä, jossa kävin itse vasta hetki sitten. Kannatti kyllä mennä uudestaan ajan kanssa, sillä tällä kertaa paikasta sai paljon enemmän irti. Ehdimme kaikessa rauhassa katsella paikkoja, nauttia lasit viiniä ja syödä crêpesejä (NAM!!). Kylä oli myös edelleen aivan yhtä kaunis kuin ensimmäisellä kerralla!

Yksi (monista) lempipaikoistani Bordeaux’ssa on ehdottomasti Jardin Public, jossa kävimme eilen kävelemässä. Suuri ja kaunis puisto sijaitsee aivan keskustan tuntumassa ja siellä on hyvät puitteet sekä lenkkeilyyn, että rennompaan hengailuun. Aivan mahtava paikka! Illemmasta kävimme tutustumassa yhteen paikalliseen elokuvateatteriin, joka on rakennettu vanhaan kirkkoon. Utopia tarjoaa elokuvia niiden alkuperäiskielellä, joka sopi meille ranskalaisten dubbausten sijaan paremmin kuin hyvin!

Kaiken tämän lisäksi ehdimme myös syödä ja kahvitella ulkona sekä viettää iltaa kavereiden kanssa! Ja jottei ikävä ehtisi kasvaa liian suureksi varasin myös matkan Madridiin, joten taas on lisää mitä odottaa! Toivottavasti teilläkin oli ihana viikonloppu! 🙂

Jenna 

 

Finally my boyfriend visited me from Madrid! We took a long walk around the city so that he could get to know Bordeaux. We also spent a day in a beautiful village, Saint-Émilion. We had plenty of time to enjoy the village, drink some wine and eat crêpes, so it was totally worth to visit for a second time! Yesterday we went to one of my favourite places, Jardin Public and watched a great movie in Utopia (such a beautiful cinema). I already booked a flight to Madrid, so there’s something more to look forward! Hope that you had also a wonderful weekend! 🙂 

 

vklp2.jpg

vklp1.jpg

vklp4.jpg

vklp7.jpg

 

Suhteet Oma elämä Matkat

5 x HYVÄÄ JA HUONOA

katu1.jpg

Ajattelin listata teille viisi plussaa ja miinusta Ranskaan liittyen. Kaksi viikkoa täällä on hurahtanut super nopeasti, mutta onneksi monta on vielä edessä! Tietysti mielipiteeni on vielä melko tuoreella pohjalla ja saa varmaan ajan mittaan uusia ulottuvuuksia. Tällä hetkellä vastaan on kuitenkin tullut tämmösiä juttuja:

+ Ihmiset ovat luonteeltaan avoimia, avuliaita ja puhuvat paljon (poikkeuksiakin on toki tullut vastaan :D).  

+ Kaupungilla kävellessä kaikki vaan on super kaunista! Todella paljon vanhoja rakennuksia, jotka on pidetty hyvässä kunnossa.

+ Tarjolla on paljon erilaisia tuoreita hedelmiä (uusi lemppari maistuu persikan ja aprikoosin sekoitukselta?) ja valikoima ruuan suhteen on muutenkin erittäin hyvä.

+ Viini on älyttömän halpaa… 

+ Ihmiset käyvät todella paljon ulkona, eivätkä vaan nyhjötä neljän seinän sisällä! 

 

– Joka paikassa ei TODELLAKAAN puhuta englantia (ei vaikka kuinka yrität :D).

– Yleisesti elämäntyyli on hitaamman puoleinen, joten täällä joutuu odottelemaan melko paljon. Ei ihan sopivaa näin malttamattomalle, mutta kaikkeen (kai) tottuu.

– Asioiden organisointikyky on täällä melko vieras käsite. Jos asian voi tehdä hankalammin, niin se yleensä myös tehdään!

– Monet paikat ovat kiinni keskellä päivää (mikä on kohdallani aiheuttanut hieman lisää odottelua..).

– Täällä sattuu melko paljon liikenneonnettomuuksia, mikä saattaa välillä katkaista julkisen liikenteen pitkäksikin aikaa.

 

Suurimmilta osin kokemus on tähän mennessä ollut kuitenkin pelkästään positiivinen. Kaikki riippuu kuitenkin aika pitkälle omasta asenteesta! Nyt on etenkin erittäin hyvä fiilis, sillä täällä alkoi viikonloppu just nyt!

P.s Blogi löytyy nyt vihdoin myös Bloglovin’ista! 

– Jenna

 

katu2.jpg

 

Suhteet Oma elämä Matkat