Imetys

Imetys- aihe joka herättää niin paljon keskustelua, mielipiteitä ja yleensä kaikilla äideillä on tähän jotain sanottavaa. Olen tarkoituksellisesti välttänyt aiheesta kirjoittamista, koska koen sen hyvin henkilökohtaiseksi aiheeksi mutta halusin kuitenkin loppujen lopuksi jakaa myös oman imetysstoorini, jos siitä vaikka olisi jollekkin hyötyä tai se kannustaisi jotain äitiä imettämään joka kokee sen vaikka hankalaksi tai kivuliaaksi aluksi. Ja todellakaan tarkoitus ei ole ketään painostaa tai tuomita, kukin äiti toimii niin kuin parhaaksi näkee itselleen ja lapselleen.Tilanteet ovat niin erilaisia, mulla on nyt tälläinen näkemys tähän asiaan, se olisi voinut olla hyvinkin erilainen jos jotain olisi mennyt vähänkin eri tavalla.  En ollut miettinyt imetystä sen kummemmin raskausaikana; ajattelin vain että lapsi laitettaisiin rinnalle ja niin se imetystouhu sitten alkaisi. Näin asian hyvinkin luonnollisena ja ajattelin että tottakai imettäisin, mutta ajattelin myös että jos imetys ei jostain syystä onnistuisikaan niin se ei myöskään olisi maailman kauhein asia. Muistaakseni ihan viimeisillä raskausviikoilla sain neuvolasta jonkun oppaan jossa puhuttiin imetyksestä ja neuvottiin n. 17 sivua (hieman savolaista liioittelua) oikeaa otetta jne ja tässä vaiheessa iski pieni paniikki päälle kun tajusin ettei se imetys ehkä sittenkään olisi niin yksinkertaista kun olin luullut. 

Vauvani synnyttyä ja kätilön nostettua hänet rinnalleni aloimme heti harjoittelemaan imetystä, vauva kyllä yritti kovasti imeä mutta jotenkin ei kuitenkaan saatu hommaa oikein toimimaan tai ainakaan en ollut varma tuliko minulta maitoa. Ihanat Kätilöopiston kätilöt auttoivat kovasti mutta olin hyvin pihalla ensimmäiset päivät sairaalassa ja aina kun tuli uusi kätilö neuvomaan ja kertomaan uuden imetysotteen sekoitti se minua vain entisestään. Jossain vaiheessa aloin turhautua todella pahasti koska en oikein tiennyt saiko vauva maitoa vai ei, hän kyllä halusi olla rinnalla kovasti mutta en ollut varma nousiko minulta kunnolla maitoa. Aloin turhautua pahasti ja sanoinkin miehelleni että ei tästä taida tulla mitään, annetaan hänelle nyt vain korviketta. Toisena yönä sairaalassa alkoi minulla todella tuskaiset kivut rinnoissa ja nousi kova kuume. Vauvan rinnalla olo sattui niin hitsisti ja itkin joka kerta kun hän oli siinä. Sanoin etten halunnut imettää ja minua ärsytti suunnattomasti kun kätilöt painostivat mielestäni (lue: kannustivat) minua imetykseen ja yrittivät auttaa kaikin keinoin. Lääkärintarkastuksessa selvisi että tyttäremme paino oli laskenut reippaasti yli 10% syntymäpainosta ja lääkäri määräsi meidät jäämään vielä sairaalaan ja aloittamaan lisämaidon antamisen vauvalle parin tunnin välein. Olin niin surullinen ja pettynyt itseeni, mutta samalla todella huolissani vauvasta ja minua ärsytti miksei meidän oltu annettu antaa lisämaitoa aiemmin. Herätimme vauvan parin tunnin välein ja syötimme häntä pipetillä ja hörppyytys-tekniikalla ja joka kerta minä myös yritin imettää vähän, mutta se vain sattui niin hitsisti että luovutin melko nopeasti ja olin vain iloinen kun vauva sai jotain ruokaa. 

Kun pääsimme vihdoin lähtemään kotiin oli imetysote jo parantunut ja vauvan olo rinnalla tuntui siedettävältä mutta maitoa ei vieläkään tullut riittävästi ja saimme ohjeet jatkaa ainakin viikon lisämaidon kanssa, kunnes neuvolan täti tulisi kotiin ja tarkistaisi tilanteen uudelleen. Laskimme myös vauvan pissan ja kakan määriä vuorokaudessa jotta osaisimme arvioida saiko hän riittävästi ravintoa. Viikon kotona oltuamme alkoi imetyskin sujua ihan huomaamatta, uskon että rentouttava kotiympäristö ja oma rauha olivat tässä tärkeässä roolissa. Myös mieheni tuki ja kannustus imetyksessä auttoivat minua jaksamaan ne kivuliaat hetket kun olisin itse vain halunnut luovuttaa. Näin jälkeenpäin olen todella kiitollinen hänelle siitä rakastavasta ja korvaamattomasta tuesta jonka hän minulle ja vauvallemme antoi, kiitos siis siitä kulta<3 

En muista tarkalleen missä vaiheessa imetys muuttui täysin mukavaksi ja kivuttomaksi, mutta muistan että se kesti minulla kyllä jotain kuukausia ennen kuin osasin täysin rentoutua ja nauttia yhteisistä imetyshetkistä vauvani kanssa. Kun saatiin imetys rullaamaan olin myös todella sinut julki-imetyksen kanssa, tosin itselläni oli aina tapana käyttää jotain imetyshuivia tms. sillä koin edelleen että haluan pitää rintani itselläni enkä esitellä niitä julkisesti. Mielestäni kevät ja kesä oli ihan parasta aikaa saada lapsi, sillä ollessamme pitkillä vaunulenkeillä ja tyttäreni alkaessa itkeä nälkäänsä pystyin vain pysähtymään jonnekin puistonpenkille ja alkaa imettämään. Ihan parasta ja niin helppoa. 

Alussa mietin että jos saan imetyksen sujumaan niin imetän sen 3 kk, sitten sen onnistuttua mietin että tähtään puoleen vuoteen. Puolen vuoden tienoilla homma oli meillä jo niin hallussa enkä enää edes miettinyt koko imetysasiaa. Meillä alettiin maistelemaan kiinteitä kevyesti 4kk kohdalla ja ollessaan noin 8kk vanha tyttäreni söi kiinteitä jo ihan kivasti maidon rinnalla. Jatkettiin ja jatketaan imetystä edelleen mistä olen suoraan sanottuna todella ihmeissäni. Ennen vauvani saantia pidin yli vuoden ikäisen vauvan imetystä hieman omituisena, mutta nyt itse ollessani siinä tilanteessa en voisi välittää vähempää mitä muut ajattelevat:D Oma tyttäreni on nyt reilun vuoden ikäinen. Uskon että imetys on suojannut lastani monilta flunssilta/ taudeilta, lohduttaa häntä hänen kärsiessään esim. hammaskivuista ja on luonut meidän välille todella tärkeän ja ainutlaatuisen siteen. Imetän edelleen 1-3 kertaa/ vrk ja vaikka välillä mietinkin että nyt alan lopettamaan tätä niin olen kuitenkin sitä mieltä että tällä hetkellä mennään lapsen ehdoilla. Lisäksi äiti polttaa muutamia extra kaloreita joten hyvä syy syödä pari korvapuustia lisää:D 

Imetys on äärimmäisen henkilökohtainen asia ja jokaisella meillä on omat tarinamme ja kokemuksemme. Kunnioitan kaikkia äitejä, valitsevat he sitten imettää tai eivät, pystyvät he siihen tai eivät. Me kaikki teemme parhaamme omien lastemme vuoksi ja meidän lapsellemme on juuri parhainta se mitä me teemme. Kuulostaa kliseeltä mutta itselläni se on ainakin kirkastunut tämän ensimmäisen reilun vuoden aikana. 

<3 Rakkautta ja valoa teille kaikille!