Raskaushormonit

Hei ystäväiset! 

Täällä on ollut muutama päivä ei niin pirteää oloa ja melko hormonaalista kyytiä. Tuntuu että pienetkin esteet saa kyyneleet silmiin ja tekisi mieli vain heittäytyä lattialle itkemään ja parkumaan kuin kolmevuotias konsanaan. Eilen olin menossa ystäväni kanssa lounaalle, olin jo pahasti myöhässä erään postikuljetuksen takia ja liukastelin keskellä Espaa kumisaappaat jalassa taistellen sekä loskan että jäisen tien kanssa. Tuli sellainen olo että en jaksa, jään tähän istumaan ja itkemään just nyt. Vastaan käveli vielä muutama noin 60-vuotias (hyväkuntoinen) mies jotka kävelivät sillä ainoalla hiekoitetulla kohdalla ja käytännössä tönäisivät minut pois edeltään, katsoen merkitsevästi ”että siirryhän sinä nyt siinä kun olet niin nuori ja hyväkuntoinen”. Teki mieli huutaa perään ja heitää märät lapaset miesten niskaan mutta hillitsin itseni. 

Eli ne kuuluisat raskaushormonit ovat täällä pahemman kerran valloillaan. olen aiemmin hieman ihmetellyt koska en ole suoraan sanottuna ihan ymmärtänyt mitä niiden hormonien kuuluisi tehdä mutta tällä hetkellä kun Pampers mainokset saavat kyyneleet silmiin alan tajuamaan että olen vissiin hivenen hormonihöyryissä. 

Ihanan lounashetken jälkeen marssin kauppaan karkkiostoksille joihin tuli yllättäen pitkästä aikaa todella kova himo. Alkuraskaudessa söin karkkia, erityisesti sweet&sour makuja pahoinvointiin mutta nyt niitä ei ole tehnyt mieli pitkään aikaan. Kotiin päästyäni karkkisäkkieni kanssa tajusin että oikeasti mieleni tekikin tuoretta mangoa eikä karkkia. No, onneksi on olemassa ihana aviomies joka toteuttaa melkein jokaisen raskaushöyryisen vaimonsa pyynnön ja lupasi tuoda mangoja kotiin tullessaan. Mutta koska en ole ikinä lukeutunut siihen joukkoon joka onnistuu säilyttämään karkkeja ja suklaita laatikossaan koskematta niihin söin tietenkin itseni huonovointiseksi karkeista mangotilausta odotellessa. Very bad idea. Opinpahan tästä että viimeisellä kolmanneksella karkit eivät ole enää yhtään hyvä idea, sitä turvotuksen ja mahan huonovointisuuden oloa ei voi oikein kuvata, mutta annan vinkin teille muille että älkää tehkö niin, erittäin huono idea josta kärsin koko loppuillan. Lisäksi tyttö mahassa sai sokerisätkyn ja heitteli ninjapotkuja pari tuntia putkeen kunnes ilmeisesti vaipui sokerikoomaan äitinsä tavoin. Illan huono äiti palkinto saavutettu ja lapsi on vasta mahassa, great. 

Päätin alkaa joogaamaan koska ajattelin loogisesti että se helpottaisi tukalaa oloa. No, yleensä mikään liikunta täydellä vatsalla ei ole kovin hyvä idea ja eilen ärsytti Yogaglon mamma joogaohjaaja erityisen paljon. Yritäppä siinä keskittyä hengittämään hyvää oloa kohtuusi kun itse hengittäminenkin oli tukalaa, jokainen pieni kierto sai pahan olon aallon ja vauva jytisee kuin puolalaisen teknodiskon ensitanssijat mahassasi. Lopputuloksena olin vain kiukkuisempi joogasession jälkeen. Eli ei, jooga ei aina tuo autuutta ja onnea elämääsi mikäli niin luulit. Pahaksi onneksi mangopoika (aka aviomies) sattui myös tulemaan tähän samaan hetkeen kotiin, ressukka. Onneksi hän oli ilmeisesti juuri lukenut jotain zen-oppia tai tietoiskua hormonaalisista raskausnaisista sillä hänen tyyni reaktionsa sai minutkin hieman rauhoittumaan. Ja siis näin autuaasti ei tilanteet aina tosiaan mene:D 

Loppuilta olikin jo sitten positiivisempi ja iltaruoaksi tekemäni raikas hernekeitto ja salaatti kevensivät kummasti oloa ja nukuin pitkästä aikaa todella hyvin. Tänään aamulla elämä taas hymyili ja vauvan pienet potkut mahassa tuntuivat maailman ihanimmilta:) Eli rauha maassa jälleen. 

Palaan illalla linjoille illalla arjen ruokasuunnittelu postauksen kanssa, nyt muihin hommiin! Kuvituksena hieman muistoja viime kesäisistä häistämme<3 

Kuvat: Juuli Aschan