Synnytys

Hei! 

Ensi alkuun totean että luvassa ei ole mitään kauhukertomuksia ja oma synnytyskokemukseni oli todella positiivinen:) Ei ollut mitään kamalampaa raskaana ollessa kuin alkaa lukemaan synnytyskertomusta jonkun blogissa ja tajuta puolessa välissä että tämä ei ole sitten kiva kokemus ollenkaan mutta et vaan pysty enää lopettamaan lukemista. Ja siitähän seurasi vaan synnytyspelkoa ja ahdistusta. Joten raskaana olevat sisareni ei hätää, ei kauhukertomuksia luvassa 🙂 

Kirjoittelinkin jo aiemmin synnytykseen valmistautumisesta joka saattoi jonkun mielestä olla liioiteltua, jonkun mielestä tarpeellista ja jotkut ovat sitä mieltä ettei synnytykseen voi valmistautua. No, oman kokemukseni perusteella sanoisin nyt, että synnytykseen todellakin voi valmistautua ja itse suosittelen sitä lämpimästi. Aina on mahdollista että kaikki menee pieleen jne ja hommat eivät yleensä mene niin kuin suunnittelee jne jne. Itse en suunnitellut itse synnytystä (sehän nyt on täysin mahdotonta), vaan valmistauduin siihen ja kaikkiin eri mahdollisuuksiin ja uskon että tästä oli suuresti hyötyä. 

Tyttäremme laskettu aika oli torstaina 21.4. Tiistaina 19.4 olin päättänyt että teemme kotonamme kevät suursiivouksen. Aloitin innokkaasti keittiön kaappien putsauksella ja keittiön siivouksella. Olo oli tässä vaiheessa raskautta jo koko ajan melko tukala ja siivous oli suht hidasta mun osalta. Olin tuntenut kuukautiskipumaista jomotusta jo muutaman päivän tässä vaiheessa, mutten ollut kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota. Siivouksen yhteydessä jomotus koveni sekä mahassa että selässä, mutta se oli sellaista jatkuvaa kuukautiskipumaista tunnetta. Yhtäkkiä tunsin että nyt humahti housuissa jotain nestettä ja ryntäsin vessaan. En ollut yhtään varma oliko kyseessä lapsivettä vai limatulppa, mutta ilmoitin miehelle että jotain nyt kuitenkin tapahtui. Joskus kahden maissa iltapäivällä jomotus kävi sen verran kovaksi että lopetin siivoamisen ja menin sohvalle lepäämään. Siitä hetken päästä kuukautiskipumainen tunne hävisi ja tilalle alkoi tulla ohimenevää jomotusta selkään, josta aloin pikkuhiljaa päätellä että kai nämä jonkinlaisia supistuksia on. Konsultoin miestä ja päätin soittaa kättärille varmuuden varalta, koska en edelleenkään ollut varma tihkuiko minulta lapsivettä vaiko ei. Kättäriltä ystävällinen kätilö kyseli tarkempia yksityiskohtia ja pyysi että tulisimme illalla käymään päivystyksessä jos tilanteeseen ei tule mitään muutosta. He tarkastaisivat silloin tihkuuko lapsivettä ja täytyykö synnytys käynnistää infektioriskin vuoksi. 

Tämän puhelun jälkeen Kätilöopistolle supistukset alkoivat muuttua hieman voimakkaammiksi ja säännöllisemmiksi, nyt ne tulivat about 8 minuutin välein ja jouduin niiden aikana jo heilumaan jumppapallon päällä tai nojaamaan sohvaan, tosin mitään liian kivuliaita ne eivät olleet. Sitä tunnetta on hankala selittää, mutta itse en kokenut supistuksia tuossa vaiheessa niin tuskallisiksi koska se oli enemmänkin sellaista tosi kovaa kuukautiskipua. Päätin kuitenkin soittaa miehen kotiin tässä vaiheessa koska nyt olin jo melko varma että jotain on tekeillä. 

Olimme sopineet menevämme äitini luokse syömään alkuillasta ja sinnikkäästi halusin pitää kiinni tästä suunnitelmasta. Tässä vaiheessa supistuksia tuli n. 6 min välein ja kesto oli about reilu puoli minuuttia. Kävin suihkussa, pesin hiukset, pakattiin sairaalakassit miehen kanssa ja otettiin ne varmuuden varalta mukaan äitini luo. Mentiin autolla vaikka äiti asuu kivenheiton päässä, mutta kävely ei tuntunut enää kivalta tässä vaiheessa. Autossa istuin nelinkontin takapenkillä, sillä istuminen turvavöissä ei ollut todellakaan enää mielyttävää. Kävelin rappuset kahdeksanteen kerrokseen äitini luo ja tämä luultavasti vauhditti lisää synnytystä ja avautumisvaihetta. Hetken aikaa äidin luona oltuamme alkoivat supistukset muuttua melko kivuliaiksi ja enää en pystynyt puhumaaan kunnolla niiden aikana vaan piti keskittyä hengittämiseen ja itse supistukseen. Mieheni ja äitini söivät parsaa, katsoivat uutisia ja minä makasin sohvalla. Aina kun tuli supistus nostin käden ylös ja he kellottivat niitä:D Tässä vaiheessa niitä tuli 6-4 min välein ja kesto oli minuutin luokkaa. Soitin uudestaan kättärille ja he sanoivat että kokeilisin ottaa Panadolia (josta ei ollut kyllä mitään hyötyä) ja menisin lämpimään suihkuun. Sitten kun olo kävisi liian tukalaksi niin olisin tervetullut tulemaan sairaalaan. 

Lähdettiin kotiin, sillä tässä vaiheessa äidin hössötys (kaikella rakkaudella) alkoi käymään raskaaksi ja halusin omaa rauhaa. Taas rappuset alas ja autoon nelinkontin:D Puolessa välissä matkalla kotiin olin jo pyytämässä miestä että mennäänkin jo suoraan kättärille mutta päätin vielä sinnitellä hetken. Supistukset alkoivat olla sen verran vahvoja että käytin ääntä apuna niiden kanssa ja siitä olikin sitten minulle iso apu läpi koko synnytyksen! Suosittelen. Huusin aina supistuksen aikana ”AA” tai ”EE”. En tainnut tämän jälkeen olla enää hiljaa yhdenkään supistuksen ajan:D Huutaminen/ääntely auttoi hengittämään syvemmin ja rentoutti kehoani. 

Kotona menin heti lämpimään suihkuun joka selkeästi entisestään muutti supistuksia vahvemmiksi. Tulin pois suihkusta ja pyysin miestäni hieromaan selkääni supistusten aikana. Tässä vaiheessa olo oli niin tukala että ilmoitin että nyt haluan heti sairaalaan, ei ollut enää mukava olo kotona. Klo 19 aikaan pakkauduttiin taas autoon ja lähdettiin köröttelemään kohti kättäriä. Tästä matkasta en varsinaisesti muista hirveästi muuta kuin että autossa olo supistusten kanssa on tosi tukalaa ja onneksi meillä on tummennetut ikkunat autossa takana!:D 

Kirjauduttiin kättärille sisään 19.30 aivan ihanan kätilön kanssa joka totesi että kohdunkaula oli hävinnyt jo kokonaan ja olin 5 cm auki eli hommat hyvässä vauhdissa. Jäätiin ihanan rauhalliseen synnytyshuoneeseen, joka ei edes näyttänyt sairaalahuoneelta, sain pukeutua sairaalan vaatteisiin ja minulle laitettiin piuhoja sun muita kiinni vauvan sydänäänten tarkkailua varten. Supistusten aikana nojasin seisaaltaan sänkyyn ja mies hieroi selkääni. Niiden välissä seisoskelin ja lepäilin, olo oli ihan normaali jopa. Jossain vaiheessa kätilö ehdotti haluaisinko kokeilla akupunktioneuloja ja toinen kätilö tuli laittamaan ne selkääni. Hän myös neuvoi miehelle akupistehierontaa ja koin että näistä oli apua taas ainakin seuraavaksi puoleksi tunniksi, ne veivät sen pahimman kärjen pois supistuksilta. 

Klo 21.30 maissa meille saapui yövuoro kätilömme ja kätilöopiskelija, jotka olivat sitten kanssamme koko loppu synnytyksen. He ehdottivat minulle Tens-laitetta joka oli vapaana ja jota olinkin miettinyt että haluaisin kokeilla. Se oli ihan mahtava! Ensinnäkin mies sai lepoa hieronnasta ja Tens todella helpotti kipuja. Seuraavan kerran aloin n. klo 22.30 pyytämään lisää jotain kivunlievitystä ja nyt sain ilokaasun käyttööni. (Josta oli enemmän henkistä tukea) Tässä vaiheessa olin 6 cm auki ja itselle tuli pieni hetkellinen epätoivo, ettei tämä nyt etenekkään vaikka tässä on näin pitkään jo kärsitty. Ilokaasusta ja Tens-laitteen yhdistelmästä oli taas hetkeksi apua, kunnes klo 23 jälkeen aloin pyytämään jotain vahvempaa kivunlievitystä. Kätilöt ehdottivat spinaalipuudutusta ja suostuin siihen.

Tukalimpia hetkiä oli kun jouduin luopumaan tens-laitteesta ja menemään kyljelleen spinaalipuudutusta varten. Se laitetaan siis samalla tavalla kuin epiduraali ja sen laittaa anestesialääkäri. Lääkäri tuli onneksi samantien ja heti piikin laitettuaan alkoi sen vaikutus. Tässä vaiheessa myös kalvot puhkaistiin. Onnellisena ja kivuttomana juttelin iloisena kätilöiden kanssa, lepäilin, söin hieman ja katsoin käyriltä supistuksia n. puolentoista tunnin ajan. Tunsin supistustukset paineena mahassani mutta mitään kipua ei ollut. Tässä vaiheessa sain myös hieman keinotekoista oksitosiinia vauhdittamaan touhua. Taisin olla 8 cm auki tässä vaiheessa. 

Puolentoista tunnin kivuttoman tauon jälkeen alkoi supistukset taas tuntua vahvemmin ja turvauduin uudestaan ilokaasuun. Pystyin vielä hyvin makaamaan kyljelläni ja varsinaista kipua ei ollut, vaan suurta paineentunnetta selässä ja alavatsassa. Kahden maissa pyysin saada nousta seisomaan sängyn viereen. Supistukset alkoivat taas voimistua ja seuraavat 40 minuuttia olivat ehdottomasti elämäni tuskallisimmat. Tilanne oli jotenkin absurdi, roikuin ilokaasussa, lähinnä vaan purin maskia supistusten aikana, karjuin kuin leijona ja mies ja kätilöopiskelija seisoivat vieressäni. Supistusten välissä juttelin ja lepäsin ihan rauhassa. Tässä vaiheessa olin jo 10 cm auki mutta kätilö sanoi että annetaan lapsen laskeutua rauhassa alas ja aletaan vasta sitten ponnistamaan. Viimeiset supparit tässä asennossa olivat todella kivuliaita ja tässä vaiheessa niiden välissä ei ollut enää oikeastaan yhtään taukoakaan. 

Hieman ennen kolmea kätilö pyysi minua käymään kyljelleen ponnistusasentoon sängylle niin että toinen jalkani oli ilmassa ja mieheni kannatteli sitä. Kätilö laittoi minulle pudendaalipuudutuksen (joka oli aivan ihana!!) ja alettiinkin samantien ponnistaa. Ponnistaminen sujui tosi hyvin, kuuntelin vain kätilön loistavia ohjeita ja keskityin tekemiseen. En edes muista tunteneeni mitään kipua tässä vaiheessa, olin vain äärimmäisen keskittynyt. 10 minuutin ponnistamisen jälkeen minulle ilmoitettiin että tyttäremme on ulkona! Napanuora oli todella lyhyt, joten se leikattiin ennen kuin hän pääsi syliini. Tämä oli jotain niin absurdia ja sanoinkuvaamatonta, eläimellistä ja maailman hienointa, huh. Istukka tuli ulos melkein samantien kun kätilö painoi hieman vatsaani ja ponnistin muistaakseni kerran. Se ei sattunut yhtään ja muutenkin kaikki kipu inhottava tunne hävisi samantien kun lapsi oli ulkona. Sain yhden tikin ja yhden pienen nirhauman johon ei tarvinnut laittaa tikkiä. 

Annoin jo heti kättärillä synnytykselle arvosanaksi 10 sillä se oli todella uskomaton kokemus. Tottakai se teki kipeää, mutta missään vaiheessa ei ollut mitään kuolemakipua ja tunsin että homma eteni koko ajan ja koin olevani hyvissä käsissä. En mennyt missään vaiheessa paniikkiin vaan olin todella keskittynyt ja koin että kehoni tiesi selkeästi mitä se on tekemässä. Ja kiitos kipulääkkeet ja moderni lääketiede, minä en kokenut mitään tarvetta todistella itselleni että pärjään ilman niitä, sillä luultavasti en olisi pärjännyt ilman niitä:D 

Synnytys oli huikea kokemus ja on vaikea selittää mikä tunne on sen jälkeen. Tuntuu tavallaan kuin kuuluisi johonkin ihan uuteen naiskerhoon jonne vain harvat ja valitut pääsee. Olen niin ylpeä itsestäni ja kuinka hienosti kehoni toimi. Me naiset ja meidän kroppamme ovat todellisia supersankareita! 

Jos jotain vinkkejä voisin antaa synnyttämään meneville kanssasisarilleni niin tässä muutama: (Tosin muistakaa että ne ovat vain minun mielipiteitäni) 

• Luota omaan kehoosi 100 % se tietää mitä tekee 
• Luota ammattitaitoisiin kätilöihin, he todellakin tietävät mitä tekevät niinä hetkinä kun sinä et tiedä 
• Ota selvää vaihtoehtoisista kivunlievityskeinoista ja kirjoita lista ylös mitä saatat haluta kokeilla 
• Lääkkeellisiä kivunlievityksiä on paljon erilaisia, epiduraali ei ole ainut vaihtoehto 
• Yritä syödä ja juoda synnytyksen aikana edes jotain, itse sain kauhean nälkäkohtauksen ihan ponnistusvaiheen lopussa
• Öljyä ”down there” pari kuukautta ennen synnytystä!! 
• Liiku ja ole pystyasennossa niin paljon kuin mahdollista synnytyksen aikana, painovoima tekee tehtävänsä 
• Ja ennenkaikkea suhtaudu synnytykseen positiivisesti! Tulet saamaan maailman isoimman lahjan<3 

Ja kaiken sen jälkeen pääset lähtemään kotiin tällaisen nyytin kanssa<3 

Pitkä kirjoitus, mutta halusin jakaa teille elämäni hienoimman kokemuksen. Toivottavasti joku saa siitä voimia ja tsemppiä omaan tulevaan synnytykseensä<3 

Rakkautta teille kaikille, 

Jenna