Strong mama

Ihanaa tiistaita! 

Me ollaan Beben kanssa aivan koukussa Elixian Strong mama- tuntiin, ainut syy miksi olen vielä jäsenenä Elixialla tällä hetkellä! Ensinnäkin salille on tällä hetkellä niin säätämistä päästä ilman vauvaa että on aivan ihanaa kun on tunti jonne voi ottaa vauvan mukaan. Monesti alkulämmittelyt tehdään vielä vauvan kanssa ja siitähän ne vauvelit vasta tykkäävätkin. Ida myös oppi kääntymään ekan kerran tällä tunnilla ja viihtyy aina mainiosti koko tunnin ajan muita vauvoja ja salin lamppuja ihmetellen. Okei, poikkeuskertojakin tietysti on, ja silloin liikkeet voi tehdä vauvan kanssa jos pikkuinen päättää ettei tänään ole hyvä päivä köllötellä jumppamatolla katsoen kun mamma hikoilee. 

Liikkeet on suunniteltu tuoreille äideille ja kaikki ohjaajat kenen tunneilla olen ollut ovat olleet todella ammattitaitoisia ja osaavat ohjeistaa loistavasti vastikään synnyttäneitä naisia. Liikkeet tehdään kiertoharjoittelutyylillä ja niissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä ettei niitä esim. voisi tehdä kotona, mutta itse olen ainakin sitä tyyppiä että motivoidun enemmän kun saan liikkua ryhmässä, pukea kivat jumppavaatteet päälle jne:) Ja lisäksi vauvelimme (niinkuin luultavasti monet muutkin) nukkuu paremmin rattaissa joten on kiva poistua kotoolta kärräilemään. Ja hetken aikaa joku muu toimii vauvan viihdekeskuksena kun kotiseinät ja äiti:D 

Joten vinkki muille mammoille jotka sattuvat olemaan Elixian jäseniä tai esim. harkitsevat salijäsenyyttä. Strong mama tuntia löytyy pääkaupunkisedulta eri saleilta melkein joka päivä eli liikuntakärpäsen iskettyä pääsee jumppailemaan vaikka joka arkipäivä:) 

IMG_3119.JPG

 

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Lapset