Äitivoimaa!

Hei ihanat! 

FullSizeRender.jpg

 

Voi kuinka täydellinen sunnuntaisää Helsingissä on ollut! Me ollaan tyttökavereiden kanssa nautiskeltu auringosta pitkällä kävelylenkillä ja herkuteltu Andanten ihanalla brunssila, täydellinen sunnuntai kerrassaan 🙂 

Meillä oli myös eilen pikku I:n kanssa ihana päivä, päätimme extempore osallistua ihanien leidien Monnan ja Emman järjestämään Hyvinvoiva äiti- tapahtumaan mun suosikkipaikassa Lavli Living Roomissa. Tapahtumassa keskusteltiin mm. äitinä olosta, äitien työssäkäymisestä ja työllistymisestä, ulkonäöstä, äitien omasta ajasta ja liikunnasta raskauden jälkeen. Kerrassaan vallan mielenkiintoinen ja lämminhenkinen tapahtuma, tällaiseen tapahtuman soisi jokaisen äidin osallistuvan vaikka kerran kuussa! On aina ihanaa saada jutella muiden äitien kanssa, kuulla heidän kokemuksiaan, vertailla omia kokemuksia ja saada vertaistukea äitiviidakkoon. 

Paljon puhuttiin myös äitien toistensa arvostelusta ja siitä että miksi äiti liian usein on toiselle äidille susi. Meidän täytyy muistaa että jokainen äiti on aina paras äiti omalle lapselleen ja on yhtä monta tapaa olla äiti kuin on äitejäkin. Joku äiti haluaa viettää jokaisen hetken lapsensa kanssa, toisella taas on kova tarve omalle ajalle ja molemmat näistä juuri oikeita tapoja.  Eilen ei ollut kyllä yhtään sellainen olo että kukaan arvostelisi tai tuomitsisi, oli todella avoin ja mahtava ilmapiiri, kiitos siitä kaikille ihanille naisille! 🙂

Osteopaatti Sara Lexmond piti meille myös luennon raskauden jälkeisestä liikunnasta ja itselle tämä tuli kyllä tarpeeseen ja erittäin hyvänä muistutuksena. Olen ajatellut että tyttäreni on ”jo” 10 kk vanha joten olen jo palautunut raskaudesta, mutta ei se ihan näin taida olla. Osteopaatti muistutti että keho palautuu raskaudesta vuoden verran ja tämän ajan pitäisi ottaa rauhassa kehoa kuntouttaen vaikka oma olo saattaisi ollakin todella hyvä jo. Hän muistutti myös että monet vaivat saattavat näkyä vasta kymmenien vuosien päästä (esim virtsankarkailu) jos ei muista huoltaa kehoa ja antaa sen rauhassa palautua raskaudesta. Itselle tämä tuli kyllä hyvänä muistutuksena, ja tähän aiheeseen tulen vielä palaamaan tulevan viikon aikana. Lopuksi teimme vielä kehonpainotreenin joka on suunniteltu synnyttäneille naisille. Rauhallista, mutta tehokasta treeniä. 

Ihana päivä kokonaisuudessaan, jäi niin hyvä ja iloinen fiilis! 🙂 Tällaista äititerapiaa tarvitsee todellakin aika ajoin;) Ja jos haluaa toisenlaista äititerapiaa niin huomenna klo 11-12 äiti&vauva jumppa Lavli Living Roomissa, tervetuloa <3 

Kiitos vielä ihanat Monna& Emma mahtavan päivän järjestämisestä <3 

Jenna 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Vanhemmuus

Peak Performance X Yoga morning

Huomenta! 

Tämä viikko on alkanut jotenkin harvinaisen tahmeasti, kuka tietää miksi. Ehkä oli niin valtava shokki palata pohjoisen ihanasta talvimaailmasta tänne sohjon keskelle. Yleensä minua ei haittaaa mikään sää ja rakastan sään vaihteluita ja eri vuodenaikojamme. Olen asunut sen verran paljon läpi vuoden aurinkoisissa olosuhteissa että nautin meidän kylmistä kuukausista erittäin paljon ja arvostan niitä. Oma ratkaisuni rakastaa loskaa ja sohjokeliä on ollut löytää sopivat varustukset säähän kuin säähän, näin ei ota päähän kengän kastumiset etc. Mutta nyt jotenkin haikailin sen talven perään tai sitten ottaisin sen kevään vastaan täällä etelässä mielelläni. 

Mutta kaikesta huolimatta lähdin eilen seitsemän maissa aamulenkille sohjon joukkoon ja olipas se taas ihanaa! Kaupunki kylvi jo valossa, ihmisiä oli paljon matkalla töihin ja oli muutenkin kiva fiilis juoksennella pitkin Helsingin katuja. Sain taas vahvistuksen että ehkä ihan vielä ei ole aika muuttaa lähiöihin, sen verran city bunny olen.. Kävin myös juoksemassa intervalleja Tuomiokirkon rappusilla, hyvä päätös lenkille ja siinä saa aina hien pintaan mukavasti:) 

Lenkiltä kurvasin Peak Performancen Aleksin liikkeeseen heidän kanta-asiakkailleen järjestämään aamujoogaan, oli muuten ehkä hetkeen paras aamunaloitus!! Ihana Heidi veti meille yhteistyössä Lavli Living Roomin kanssa hänen Wonder Woman- tuntinsa joka on sekoitus joogaa, pilatesta ja kehonpainoharjoittelua. Viikon hiihtelyn jälkeen kehoni on ollut niin jumissa jota tämä lempeästi herättelevä tunti oli juuri sitä mitä tarvitsin. Jos haluat testata Heidin ihanaa tuntia, tule Lavliin tänään Heidin tunnille klo 18.45:) 

FullSizeRender.jpg

 

Tunnin jälkeen Roots Helsinki tarjosi herkullisen aamiaisen joten aamu ei olisi tosiaan voinut lähteä paremmin käyntiin. Pitääkin taas tehdä matka Kallioon ja Rootsiin, sen verran herkullisia olivat heidän ruokansa! Liian harvoin tulee käytyä siellä suunnalla kaupunkia. 

Peakin myymälä on aivan ihana ja oli mahtavaa joogata heidän tyylikkäällä betonilattiallaan, hieman saatiin myös katseita työmatkalaisilta kun heiluttiin ihan näyteikkunan edessä;) Oli myös mukava huomata että monet ihmiset hymyilivät iloisesti ja näyttivät piristyvänäsä kun näkivät ison porukan venyttelemässä näyteikkunassa, ei ehkä ihan tavallisin näky Suomessa! 

Olen käynyt itse paljon Lulu Lemonin ja Lorna Janen järjestämillä tunneilla ympäri maailmaa heidän liiketiloissaan ja minusta on se on aivan mahtava idea! Myymälät (ja monet muutkin liiketilat) ovat turhan paljon tyhjinä ja on loistoidea hyödyntää niitä esimerkiksi juuri liikuntatapahtumiin aikaisin aamulla tai illalla liikkeen suljeuduttua. Miksi liikunnan tarvitsisi tapahtua aina vain salilla tai sille nimenomaan suunnittelussa tilassa? Paljon pohdin näitä juttuja jo opiskeluaikoinani Helsingissä hyvinvointimarkkinoinnin parissa mutta silloin aika ei ollut vielä kypsä näille tapahtumille:) Onneksi nyt on tullut muutos ja Peakille iso kiitos rohkeudesta olla erilainen Helsingissä ja mahtavasta aamusta!:) 

Ainut huono puoli myymälässä jumppaukselle on se että sitä alkaa tahtomattaan katsella kaikkia ihania vaatteita ympärillään.. Peakilla oli aivan ihania keväisiä värejä ja kuoseja vaatteissaan, eli jos uudet jumppakamat kiinnostavat suosittelen tsekkaamaan heidän valikoimansa 🙂 

Nyt aamiaisen tekoon ja josko sitä saisi hieman aamujoogaa tehtyä tuon pikku apinan kanssa joka ei pysy sekunttiakaan paikallaan ja tahtoo vain kiipeillä joka paikkaan, wish me luck! 

xoxo 

Jenna 

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli