Maman omaa aikaa

Hei ihanat! 

Hetki on taas vierähtänyt kirjoittamatta, kesä ja sen tuomat ihanat ”kiireet” verottavat nyt hieman aikaani! 

Olen juuri Nailpointissa laittamassa varpaankynsiin geelilakkauksen kesäksi, täydellinen valinta kiireiselle äidille joka vihaa kynsien hoitoa. Ja ihanaa hemmottelua ja omaa aikaa. On niin tärkeää muistaa ottaa itselleen aikaa pienen lapsen kanssa. Se on tosin helpommin sanottu kuin tehty, I know. Ensinnäkin jonkun muun pitää olla beben kanssa ja koska meillä on täysimetys hankaloittaa se tietysti myös asiaa. En sulje korvikkeen käyttöä pois jos hätä tulee mutta pelkään vaan että vauvelille tulee mahakipuja siitä:/ Pumppaus ei myöskään ole mun juttu, musta tuntuu ettei maitoa tule niin paljoa että sitä riittäisi pumpattavaksi ja lisäksi se tuntuu epämiellyttävälle. Joten innolla odottelen niitä aikoja kun bebe alkaa syömään muutakin ruokaa.. Minulla ei ole mitään imetystä vastaan (päinvastoin, se on parasta ruokaa juuri nyt lapselleni ja lisäksi tuntuu vievän kaikki mamman raskauskilot:D) mutta kyllä elämä helpottaa sitten kun muutkin voivat syöttää pikku neitiä 🙂 

Testattiin myös eilen pitkästä aikaa pullosta syömistä kun neidillä oli hieman itkuinen kotipäivä eikä hän jostain syystä suostunut syömään rinnasta. Hän söi aamulla pari kertaa mutta ruokalakkoili sen jälkeen neljään saakka ja tässä vaiheessa mun rinnat oli räjähtämispisteessä joten pumppaus alkoi tuntua hyvältä idealta. Ajattelin ettei tyttö suostu syömään pullosta, mutta mitä vielä, hän hotkaisi sen sekunnissa jonka jälkeen suostui syömään vielä lisää rinnastakin! Ja tämä ahmiminen tietysti päättyi ultimate pukluun sohvalle ja äidin päälle, omat vaatteet säästyivät:D 

Mutta nyt ovat varpaat valmiit ja mulla on vielä vartti omaa aikaa jäljellä,jee! Taidan rynnätä tarkistamaan Zaran kesävaatevalikoimia.. 

Kuullaan taas murut:) 

image.jpeg

 

Kauneus Oma elämä Meikki Vanhemmuus

Sweaty Soul Searching

Hei ihanat!

Pidin viime kesänä Bootcamp- henkisiä treenejä ystäväporukalleni, joka sitten vähitellen kasvoi hieman suuremmaksi porukaksi. Koska touhu oli niin mielettömän kivaa ajattelin jatkaa sitä myös tänä kesänä! Mukanani on tietysti pieni palleroni tällä kertaa mutta se ei menoa haittaa:)

Treenit järjestetään täällä Helsingissä. Muut lisätiedot löydät kun pyydät pääsyä tähän ryhmään Facebookissa. 

Tervetuloa lämpimästi hikoilemaan ja voimaan hyvin yhdessä! <3 

13393398_1286231501406258_783714859_n.jpg

13401039_1286231498072925_1217332584_n.jpg

13414084_1286231478072927_169222600_n.jpg

13435661_1286231491406259_2119042981_n.jpg

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys