Huomioita mammaelämästä

Heippa! 

Kun olin raskaana kertoivat monet ihmiset asioita jotka tulevat todeksi kun lapseni syntyy ja suurimpaan osaan asioista en voinut (heidän mielestään) mukista vastaan koska en vain ymmärrä niitä sillä minulla ei vielä ollut lasta. Uskoin hieman hampaita kiristellen tämän ajatusmaailman mutta nyt täytyy myöntää että omalta osaltani monessa asiassa mentiin täysin mönkään. Listassa mukana myös muutamia muita uskomuksia äitiydestä joita minä ja ystäväni olemme kuulleet.

  • Lapseni ei näytä koko ajan lapsimallilta hienoissa vaatteissa ja itse en laahusta kulahtaneen näköisenä ympäri kaupunkia. minä olen meillä se joka pukee lapselle kengät jalkaan väärinpäin ja sukkahousut nurinkurin, mies on paljon tarkempi. Ja lets face it, pieni puklu bodyssa ei pilaa vauvan elämää. Mitä tulee itseeni, oma ulkonäköni on edelleen yhtä tärkeä kuin ennen vauvaa. Lookkini on ollut aika rento ja fiksaan itseni nopeasti kuntoon joten se ehkä helpottaa asiaa. Ja joku voisi olla eri mieltä joogahousutyylini siisteydestä mutta pääsia että itsellä on hyvä olo! 
  • Itkevässä vauvalaumassa en tunnista edelleenkään oman vauvani itkua. Ulkonäöstä kyllä onneksi tunnistan. 
  • En saa paniikkikohtausta kun vauvani itkee. Vauvat itkee, se fakta oli minulla tiedossa. Äitiys on melko pitkälti jatkuvaa asioihin reagoimista ja siitä olen aina tykännyt. 
  • Vauvan kanssa (ainakin näin pienen) pystyy liikkumaan vaikka miten paljon. Melko paljon omasta jaksamisesta ja viitseliäisyydestä kiinni. Jos ei muuta niin kyykkää kotona vauva sylissä, vauvat viihtyy aina äidin sylissä. 
  • Elämä 4.kerroksessa ilman hissiä onnistuu loistavasti vauvan kanssa! Parasta arkiliikuntaa!:) 
  • En osaa leperrellä lapselleni julkisesti. Puhun hänelle kuin normi ihmiselle, kun taas muut äidit lässyttävät kuin viimeistä päivää. ( joka on itseasiassa tosi ärsyttävää..) kotona sitten lässytän senkin edestä. 
  • Tunnen välillä oloni kuin MTV:n teen moms sarjan hahmoksi. Äitiys ei tehnyt minusta yhdessä yössä viisaampaa ja vanhempaa ihmistä (vaikka niin toivoinkin tapahtuvan) kiukuttelen silti miehelle tyhmistä asioista, suosikkileffojani on kaikki teinihömpät ja syön karkkia salaa. 

onneksi meitä on niin monta erilaista äitiä maailmassa<3 Embrace your weirdness! 

image.jpeg

 

Ihanaa uutta viikkoa!:)

Suhteet Oma elämä Lapset Vanhemmuus

Bebe 1kk

image.jpeg

Hei! 

Bebehän täytti yhden kuukauden jo viime viikolla joten tämä äiti on päivityksen kanssa hieman myöhässä. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! 

1 kuukauden vanha tyttäremme: 

  • rakastaa nukkua, kakkia, pissiä& syödä eniten maailmassa 
  • äidin ja iskän kasvoja on myös ihana tutkia hereillä ollessa 
  • nukkuu missä vaan ja milloin vaan, yleensä mitä enemmän mekkalaa sitä parempi 
  • tykkää vaatteiden vaihdosta/ pukemisesta (äidin tyttö) 
  • tutti on maailman ihanin lelu 
  • ei ole aamuihminen
  • kaikki turvallisen oloiset sylit ovat hyviä unipaikkoja
  • ajoittaa isoimmat puklunsa aina tilanteisiin joissa ihminen on pukeutunut hienosti ja on ilman vaihtovaatteita liikenteessä 
  • sopeutuu hienosti uusiin paikkoihin ja tilanteisiin
  • raivo valtaa neidon jos ruokaa ei tarjoilla juuri oikealla sekunnilla
  • yliväsymys saa hänet myös kiukun valtaan ja nukahtamisesta tulee iso ongelma 
  • joskus vain itkettää ja ainut paikka mikä kelpaa on äidin syli 
  • paukuttelee kuin raksamies 
  • suosikki ilme on huulet töröllä pusuasennossa
  • on yleisesti ottaen todella lungi ja rauhallinen vauva<3

siinä pientä koontia meidän neidon ensimmäisestä kuukaudesta. Niin ja pakko vielä hehkuttaa, eilen tuli ensimmäiset spontaanit hymyt tytöltä!! Äidin sydän suli<3 Olen yrittänyt saada lisää hymyjä mutta toistaiseksi niitä ei jaella ihan liikaa, kärsivällisesti odotetaan 🙂 

ihanaa tiistaita! 

 

Suhteet Rakkaus Lapset Vanhemmuus