Jennajuulia

19.5.2016 jennajuulia

Life is good

Hei ihanat!

Tiesittekö että vauvaelämä on todella hektistä? Tai että ainakin siitä saa tehtyä sellaista niin halutessaan! Tämä viikko on ollut niin täynnä ohjelmaa meillä että huhuh. Meidän neiti on nyt kyllä käynyt jo vaikka missä ja on kyllä niin leppoisa vauveli ja viihtyy kyllä ihan joka paikassa minne hänet viedään. On ollut myös ihanaa huomata itse kuinka helppoa nyt jo on liikkua meidän kuukauden vanhan tytön kanssa eri paikoissa. Ekalla kerralla julkisella paikalla jännitin niin kovasti ja pelkäsin että eikai se vaan ala itkeä ja apua jos imetys ei onnistu kun ei olla kotona jne, mutta on ollut hienoa huomata miten hyvin kaikki menee ja joskus jos ei mene niin hienosti niin siitäkin ollaan selvitty! Hyvä me, ollaan huippu tiimi:)

Tällä viikolla oltaan käyty mm. Mommy&Me:ssä aivan ihanalla osteopaatilla joka käsitteli beben ja totesi että hänen kehossaan ei ole mitään pahempia jännityksiä tai lukkoja joita vauvoille monesti voi jäädä synnytyksestä, onhan se heillekin melko raju kokemus. Halusin alunperin käydä osteopaatilla, sillä olin huolissani tytön pään toispuoleisuudesta, hän haluaa kääntää päätään vain omalle oikealleen. Osteopaatti totesi että se on hyvin normaalia tässä vaiheessa ja monesti häviää siinä vaiheessa kun vauva alkaa enemmän kiinnittää huomiota ympäröivään maailmaan ja oppii kannattelemaan päätään.

Osteopaatti sessio oli myös muutenkin todellinen terapiasessio, oltiin siellä molemmat miehen kanssa ja jäätiin juttelemaan pitkäksi aikaa ylipäänsä vanhemmuudesta ja mm. isyydestä ja kuinka sen merkitystä ei aina muisteta arvostaa. Monesti ollaan niin keskittyneitä raskauteen, synnytykseen ja sen jälkeen äitiin ja vauvaan että isät jäävät täysin vaille huomiota niinkin isossa prosessissa kuin isäksi tulemisessa. He saattavat kokea jäävänsä jalkoihin ja olevansa jopa turhia koko prosessissa. Mielenkiintoinen keskustelu saatiin aikaiseksi ja laittoi minutkin pohtimaan suhtautumistani asiaan uudestaan. Arvostan omaa miestäni niin suunnattomasti tällä hetkellä ja rakastan häntä vain entistä enemmän kun näen miten upea isä hän on tyttärellemme. Tietysti suhteeseen tulee myös isoja uusia haasteita tässä tilanteessa ja täytyy myöntää että välillä on ollut hyvinkin hankalaa, mutta suurin syy taitaa olla äiti ja entistä enemmän sekoilevat hormonit, ainakin meidän perheessä… Osteopaatti myös mainitsi että lapsen syntymä aktivoi naisen aivolohkossa täysin uusia osa-alueita ja toisaalta ns. sammuttaa joitain ennen käytössä olevia osa-alueita. Ja tältä kyllä tuntuukin..

Tänään olimme sitten Organic Spiritissä Lauttasaaressa (Kävin täällä raskausaikana vyöhyketerapiassa) aivan ihanalla vauvahierontakurssilla. Suosittelen tätä kurssia aivan kaikille uusille äideille ja vauvoille, oli niin mahtavaa! Meitä oli kurssilla 10 aikuista ja vauvaa ja tämä oli minun ensimmäinen varsinainen kanssakäyminen muiden tuoreiden äitien kanssa. Oli ihanaa vaihtaa kuulumisia muiden täsmälleen samassa tilanteessa olevien kanssa ja vertailla vauvojen kokoa jne. Vertaistuki tässä elämäntilanteessa on todellakin kultaakin kalliimpaa. Kurssi on kaksiosainen ja tällä ekalla kerralla hierottiin vauvoja n. 45 minuuttia, käytiin läpi jalat, maha ja selkä. Keskityttiin paljon erilaisiin pisteisiin missä pystyy auttamaan vauvan vatsavaivoja mikä oli mahtavaa. Meidän tytskillä ei nyt niin hirveästi ole ollut mahavaivoja, mutta viimeisen viikon aikana on jotain vaivaa ollut. Melko pientä ilmeisesti kylläkin, mutta silti tuntuu niin pahalta nähdä pienen kärsivän kipujen kanssa. Sain todella paljon käytännön vinkkejä ja vauveli tuntui nauttivan hieronnasta suunnattoman paljon. Hieronnasta tulee meille ehdottomasti säännöllinen tapa kotiin:)

Tänään oltiin myös Kinopalatsissa vauvakinossa joka oli ehkä yksi mahtavimmista tapahtumista missä olen ikinä ollut:D Vauva elämä on tuonut todellakin niin paljon uusia kokemuksia elämääni jo tässä vaiheessa etten olisi uskonutkaan. Finnkino tosiaan järjestää silloin tällöin leffanäytöksiä jotka on tarkoitettu vauvoille ja vanhemmille. Paikalta löytyy vaunuparkki, salissa on vaipanvaihtopiste, sali ei ole täysin pimeä ja leffan äänetkin ovat normaalia hiljemmalla. Salissa saa kuljeksia ja vauvat voivat vapaasti liikkua. Leffana oli Mother´s Day leffa jonka olinkin halunnut nähdä.

Tilanne oli todella absurdi; salissa raikui koko 1,5 h tunnin ajan tasainen vauvanitku, hoitopisteelle oli koko ajan jonoa ja yhtenä hetkenä meinasin saada sydärin kun nilkoistani tarttui kiinni maassa mönkivä vauva!:D oli itseasiassa yllättävän rentouttavaa katsoa leffaa, tasainen vauvojen itku tuuditti sellaiseen mukavan raukeaan tilaan! Meidän nyytti nukkui sylissä koko leffan ajan, heräsi vain kerran syömään ja nukahti sen jälkeen samantien. Eli äiti sai todellakin nauttia mukavasta leffahetkestä:)

Huomenna mennään takaisin Organic Spiritiin ja vauvalle on varattu vyöhyketerapiahoito. Kävin itse vyöhyketerapiassa säännöllisesti raskauden ajan ja siitä oli niin kovasti hyötyä ja olen lukenut että se on myös vauvoille aivan yhtä ihanaa ja rauhoittavaa. He ovat kuitenkin olleet niin mytyssä kohdussa 9 kk ja yhtäkkiä he pamahtavat tänne maailmaan täysin uuteen ympäristöön. Hoidon olisi tarkoitus rentouttaa heitä ja auttaa avaamaan jännityksiä ja lukkoja heidän kehoistaan, vähän samalla tavalla kuin osteopatiassa. Mielenkiinnolla siis odotan myös huomista hoitoa.

Sain nyt hetken omaa aikaa kun mies lähti tytön kanssa iltalenkille ja minä sain rauhassa päivittää blogia ja käydä suihkussa. He ovat olleet nyt puoli tuntia poissa ja alan olla todella levoton ja ikävöin jo pikkuvauvaani.. Apua, sitä ei turhaan sanota että äidillä ja vauvalla on syntymän jälkeen seuraavat 3 kk henkinen napanuora kiinni toisissaan. Nyt on varmaan pakko alkaa selata kännykästä tytön kuvia<3

Ihanaa iltaa teille<3

terkuin yksi kreisimama

Suhteet Oma elämä Lapset Vanhemmuus

12.5.2016 jennajuulia

Synnytys

Hei!

Ensi alkuun totean että luvassa ei ole mitään kauhukertomuksia ja oma synnytyskokemukseni oli todella positiivinen:) Ei ollut mitään kamalampaa raskaana ollessa kuin alkaa lukemaan synnytyskertomusta jonkun blogissa ja tajuta puolessa välissä että tämä ei ole sitten kiva kokemus ollenkaan mutta et vaan pysty enää lopettamaan lukemista. Ja siitähän seurasi vaan synnytyspelkoa ja ahdistusta. Joten raskaana olevat sisareni ei hätää, ei kauhukertomuksia luvassa 🙂

Kirjoittelinkin jo aiemmin synnytykseen valmistautumisesta joka saattoi jonkun mielestä olla liioiteltua, jonkun mielestä tarpeellista ja jotkut ovat sitä mieltä ettei synnytykseen voi valmistautua. No, oman kokemukseni perusteella sanoisin nyt, että synnytykseen todellakin voi valmistautua ja itse suosittelen sitä lämpimästi. Aina on mahdollista että kaikki menee pieleen jne ja hommat eivät yleensä mene niin kuin suunnittelee jne jne. Itse en suunnitellut itse synnytystä (sehän nyt on täysin mahdotonta), vaan valmistauduin siihen ja kaikkiin eri mahdollisuuksiin ja uskon että tästä oli suuresti hyötyä.

Tyttäremme laskettu aika oli torstaina 21.4. Tiistaina 19.4 olin päättänyt että teemme kotonamme kevät suursiivouksen. Aloitin innokkaasti keittiön kaappien putsauksella ja keittiön siivouksella. Olo oli tässä vaiheessa raskautta jo koko ajan melko tukala ja siivous oli suht hidasta mun osalta. Olin tuntenut kuukautiskipumaista jomotusta jo muutaman päivän tässä vaiheessa, mutten ollut kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota. Siivouksen yhteydessä jomotus koveni sekä mahassa että selässä, mutta se oli sellaista jatkuvaa kuukautiskipumaista tunnetta. Yhtäkkiä tunsin että nyt humahti housuissa jotain nestettä ja ryntäsin vessaan. En ollut yhtään varma oliko kyseessä lapsivettä vai limatulppa, mutta ilmoitin miehelle että jotain nyt kuitenkin tapahtui. Joskus kahden maissa iltapäivällä jomotus kävi sen verran kovaksi että lopetin siivoamisen ja menin sohvalle lepäämään. Siitä hetken päästä kuukautiskipumainen tunne hävisi ja tilalle alkoi tulla ohimenevää jomotusta selkään, josta aloin pikkuhiljaa päätellä että kai nämä jonkinlaisia supistuksia on. Konsultoin miestä ja päätin soittaa kättärille varmuuden varalta, koska en edelleenkään ollut varma tihkuiko minulta lapsivettä vaiko ei. Kättäriltä ystävällinen kätilö kyseli tarkempia yksityiskohtia ja pyysi että tulisimme illalla käymään päivystyksessä jos tilanteeseen ei tule mitään muutosta. He tarkastaisivat silloin tihkuuko lapsivettä ja täytyykö synnytys käynnistää infektioriskin vuoksi.

Tämän puhelun jälkeen Kätilöopistolle supistukset alkoivat muuttua hieman voimakkaammiksi ja säännöllisemmiksi, nyt ne tulivat about 8 minuutin välein ja jouduin niiden aikana jo heilumaan jumppapallon päällä tai nojaamaan sohvaan, tosin mitään liian kivuliaita ne eivät olleet. Sitä tunnetta on hankala selittää, mutta itse en kokenut supistuksia tuossa vaiheessa niin tuskallisiksi koska se oli enemmänkin sellaista tosi kovaa kuukautiskipua. Päätin kuitenkin soittaa miehen kotiin tässä vaiheessa koska nyt olin jo melko varma että jotain on tekeillä.

Olimme sopineet menevämme äitini luokse syömään alkuillasta ja sinnikkäästi halusin pitää kiinni tästä suunnitelmasta. Tässä vaiheessa supistuksia tuli n. 6 min välein ja kesto oli about reilu puoli minuuttia. Kävin suihkussa, pesin hiukset, pakattiin sairaalakassit miehen kanssa ja otettiin ne varmuuden varalta mukaan äitini luo. Mentiin autolla vaikka äiti asuu kivenheiton päässä, mutta kävely ei tuntunut enää kivalta tässä vaiheessa. Autossa istuin nelinkontin takapenkillä, sillä istuminen turvavöissä ei ollut todellakaan enää mielyttävää. Kävelin rappuset kahdeksanteen kerrokseen äitini luo ja tämä luultavasti vauhditti lisää synnytystä ja avautumisvaihetta. Hetken aikaa äidin luona oltuamme alkoivat supistukset muuttua melko kivuliaiksi ja enää en pystynyt puhumaaan kunnolla niiden aikana vaan piti keskittyä hengittämiseen ja itse supistukseen. Mieheni ja äitini söivät parsaa, katsoivat uutisia ja minä makasin sohvalla. Aina kun tuli supistus nostin käden ylös ja he kellottivat niitä:D Tässä vaiheessa niitä tuli 6-4 min välein ja kesto oli minuutin luokkaa. Soitin uudestaan kättärille ja he sanoivat että kokeilisin ottaa Panadolia (josta ei ollut kyllä mitään hyötyä) ja menisin lämpimään suihkuun. Sitten kun olo kävisi liian tukalaksi niin olisin tervetullut tulemaan sairaalaan.

Lähdettiin kotiin, sillä tässä vaiheessa äidin hössötys (kaikella rakkaudella) alkoi käymään raskaaksi ja halusin omaa rauhaa. Taas rappuset alas ja autoon nelinkontin:D Puolessa välissä matkalla kotiin olin jo pyytämässä miestä että mennäänkin jo suoraan kättärille mutta päätin vielä sinnitellä hetken. Supistukset alkoivat olla sen verran vahvoja että käytin ääntä apuna niiden kanssa ja siitä olikin sitten minulle iso apu läpi koko synnytyksen! Suosittelen. Huusin aina supistuksen aikana ”AA” tai ”EE”. En tainnut tämän jälkeen olla enää hiljaa yhdenkään supistuksen ajan:D Huutaminen/ääntely auttoi hengittämään syvemmin ja rentoutti kehoani.

Kotona menin heti lämpimään suihkuun joka selkeästi entisestään muutti supistuksia vahvemmiksi. Tulin pois suihkusta ja pyysin miestäni hieromaan selkääni supistusten aikana. Tässä vaiheessa olo oli niin tukala että ilmoitin että nyt haluan heti sairaalaan, ei ollut enää mukava olo kotona. Klo 19 aikaan pakkauduttiin taas autoon ja lähdettiin köröttelemään kohti kättäriä. Tästä matkasta en varsinaisesti muista hirveästi muuta kuin että autossa olo supistusten kanssa on tosi tukalaa ja onneksi meillä on tummennetut ikkunat autossa takana!:D

Kirjauduttiin kättärille sisään 19.30 aivan ihanan kätilön kanssa joka totesi että kohdunkaula oli hävinnyt jo kokonaan ja olin 5 cm auki eli hommat hyvässä vauhdissa. Jäätiin ihanan rauhalliseen synnytyshuoneeseen, joka ei edes näyttänyt sairaalahuoneelta, sain pukeutua sairaalan vaatteisiin ja minulle laitettiin piuhoja sun muita kiinni vauvan sydänäänten tarkkailua varten. Supistusten aikana nojasin seisaaltaan sänkyyn ja mies hieroi selkääni. Niiden välissä seisoskelin ja lepäilin, olo oli ihan normaali jopa. Jossain vaiheessa kätilö ehdotti haluaisinko kokeilla akupunktioneuloja ja toinen kätilö tuli laittamaan ne selkääni. Hän myös neuvoi miehelle akupistehierontaa ja koin että näistä oli apua taas ainakin seuraavaksi puoleksi tunniksi, ne veivät sen pahimman kärjen pois supistuksilta.

Klo 21.30 maissa meille saapui yövuoro kätilömme ja kätilöopiskelija, jotka olivat sitten kanssamme koko loppu synnytyksen. He ehdottivat minulle Tens-laitetta joka oli vapaana ja jota olinkin miettinyt että haluaisin kokeilla. Se oli ihan mahtava! Ensinnäkin mies sai lepoa hieronnasta ja Tens todella helpotti kipuja. Seuraavan kerran aloin n. klo 22.30 pyytämään lisää jotain kivunlievitystä ja nyt sain ilokaasun käyttööni. (Josta oli enemmän henkistä tukea) Tässä vaiheessa olin 6 cm auki ja itselle tuli pieni hetkellinen epätoivo, ettei tämä nyt etenekkään vaikka tässä on näin pitkään jo kärsitty. Ilokaasusta ja Tens-laitteen yhdistelmästä oli taas hetkeksi apua, kunnes klo 23 jälkeen aloin pyytämään jotain vahvempaa kivunlievitystä. Kätilöt ehdottivat spinaalipuudutusta ja suostuin siihen.

Tukalimpia hetkiä oli kun jouduin luopumaan tens-laitteesta ja menemään kyljelleen spinaalipuudutusta varten. Se laitetaan siis samalla tavalla kuin epiduraali ja sen laittaa anestesialääkäri. Lääkäri tuli onneksi samantien ja heti piikin laitettuaan alkoi sen vaikutus. Tässä vaiheessa myös kalvot puhkaistiin. Onnellisena ja kivuttomana juttelin iloisena kätilöiden kanssa, lepäilin, söin hieman ja katsoin käyriltä supistuksia n. puolentoista tunnin ajan. Tunsin supistustukset paineena mahassani mutta mitään kipua ei ollut. Tässä vaiheessa sain myös hieman keinotekoista oksitosiinia vauhdittamaan touhua. Taisin olla 8 cm auki tässä vaiheessa.

Puolentoista tunnin kivuttoman tauon jälkeen alkoi supistukset taas tuntua vahvemmin ja turvauduin uudestaan ilokaasuun. Pystyin vielä hyvin makaamaan kyljelläni ja varsinaista kipua ei ollut, vaan suurta paineentunnetta selässä ja alavatsassa. Kahden maissa pyysin saada nousta seisomaan sängyn viereen. Supistukset alkoivat taas voimistua ja seuraavat 40 minuuttia olivat ehdottomasti elämäni tuskallisimmat. Tilanne oli jotenkin absurdi, roikuin ilokaasussa, lähinnä vaan purin maskia supistusten aikana, karjuin kuin leijona ja mies ja kätilöopiskelija seisoivat vieressäni. Supistusten välissä juttelin ja lepäsin ihan rauhassa. Tässä vaiheessa olin jo 10 cm auki mutta kätilö sanoi että annetaan lapsen laskeutua rauhassa alas ja aletaan vasta sitten ponnistamaan. Viimeiset supparit tässä asennossa olivat todella kivuliaita ja tässä vaiheessa niiden välissä ei ollut enää oikeastaan yhtään taukoakaan.

Hieman ennen kolmea kätilö pyysi minua käymään kyljelleen ponnistusasentoon sängylle niin että toinen jalkani oli ilmassa ja mieheni kannatteli sitä. Kätilö laittoi minulle pudendaalipuudutuksen (joka oli aivan ihana!!) ja alettiinkin samantien ponnistaa. Ponnistaminen sujui tosi hyvin, kuuntelin vain kätilön loistavia ohjeita ja keskityin tekemiseen. En edes muista tunteneeni mitään kipua tässä vaiheessa, olin vain äärimmäisen keskittynyt. 10 minuutin ponnistamisen jälkeen minulle ilmoitettiin että tyttäremme on ulkona! Napanuora oli todella lyhyt, joten se leikattiin ennen kuin hän pääsi syliini. Tämä oli jotain niin absurdia ja sanoinkuvaamatonta, eläimellistä ja maailman hienointa, huh. Istukka tuli ulos melkein samantien kun kätilö painoi hieman vatsaani ja ponnistin muistaakseni kerran. Se ei sattunut yhtään ja muutenkin kaikki kipu inhottava tunne hävisi samantien kun lapsi oli ulkona. Sain yhden tikin ja yhden pienen nirhauman johon ei tarvinnut laittaa tikkiä.

Annoin jo heti kättärillä synnytykselle arvosanaksi 10 sillä se oli todella uskomaton kokemus. Tottakai se teki kipeää, mutta missään vaiheessa ei ollut mitään kuolemakipua ja tunsin että homma eteni koko ajan ja koin olevani hyvissä käsissä. En mennyt missään vaiheessa paniikkiin vaan olin todella keskittynyt ja koin että kehoni tiesi selkeästi mitä se on tekemässä. Ja kiitos kipulääkkeet ja moderni lääketiede, minä en kokenut mitään tarvetta todistella itselleni että pärjään ilman niitä, sillä luultavasti en olisi pärjännyt ilman niitä:D

Synnytys oli huikea kokemus ja on vaikea selittää mikä tunne on sen jälkeen. Tuntuu tavallaan kuin kuuluisi johonkin ihan uuteen naiskerhoon jonne vain harvat ja valitut pääsee. Olen niin ylpeä itsestäni ja kuinka hienosti kehoni toimi. Me naiset ja meidän kroppamme ovat todellisia supersankareita!

Jos jotain vinkkejä voisin antaa synnyttämään meneville kanssasisarilleni niin tässä muutama: (Tosin muistakaa että ne ovat vain minun mielipiteitäni)

Luota omaan kehoosi 100 % se tietää mitä tekee
Luota ammattitaitoisiin kätilöihin, he todellakin tietävät mitä tekevät niinä hetkinä kun sinä et tiedä
Ota selvää vaihtoehtoisista kivunlievityskeinoista ja kirjoita lista ylös mitä saatat haluta kokeilla
Lääkkeellisiä kivunlievityksiä on paljon erilaisia, epiduraali ei ole ainut vaihtoehto
Yritä syödä ja juoda synnytyksen aikana edes jotain, itse sain kauhean nälkäkohtauksen ihan ponnistusvaiheen lopussa
Öljyä ”down there” pari kuukautta ennen synnytystä!!
Liiku ja ole pystyasennossa niin paljon kuin mahdollista synnytyksen aikana, painovoima tekee tehtävänsä
Ja ennenkaikkea suhtaudu synnytykseen positiivisesti! Tulet saamaan maailman isoimman lahjan<3

Ja kaiken sen jälkeen pääset lähtemään kotiin tällaisen nyytin kanssa<3

Pitkä kirjoitus, mutta halusin jakaa teille elämäni hienoimman kokemuksen. Toivottavasti joku saa siitä voimia ja tsemppiä omaan tulevaan synnytykseensä<3

Rakkautta teille kaikille,

Jenna

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys Vanhemmuus