Meillä kotona.
Olemme nyt reilut neljä kuukautta asuttaneet kotiamme Dubaissa. Aika pian muuttomme jälkeen saimme jo kuulla, että vuokraisäntä oli aikeissa myydä asuntomme – ja asuntoomme tulikin pian asettumisemme jälkeen sekä pankinvirkailija että ensimmäiset ostajaehdokkaat kierrokselle. Nätisti kierrätimme kolmelapsista perhettä ympäri asuntoamme ja kerroimme asunnon hyvistä ja huonoista puolista lyhyen kokemuksemme pohjalta. Huono puoli oli tietenkin säilytystilojen puute ja hiipivä tilanahtaus, hyviä puolia riitti sitten pitkäksi listaksi asti. Kuinkas sitten kävikään; saimme nyt kesälomien aikaan kuulla, että asuntomme on vaihtanut omistajaa ja sveitsiläinen perhe aikoo asettua taloksi ensi tilassa. Tämä tieto vähensi suoraan minun kotiutumisfiiliksiäni, sillä meilläkin on vielä kodin sisustaminen kesken ja hankintalistalla yhtä sun toista. Kannattaako sitä kotia laittaakaan kuntoon, kun jo vuodenvaihteessa täytyy olla etsimässä uutta kotia ja taas alkuvuodesta kantaa tavarat uuteen kotiin? – Onneksi kuitenkaan Dubaissa ”ensi tilassa muutaminen” ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin Suomessa, vaikka Suomessakin vuokralla asujan turva on hyvä.
Olemme etukäteen maksaneet maan tapojen mukaisesti kokonaisen vuoden vuokran, eli meillä on asumisaikaa sen pohjalta vielä lähes kahdeksan kuukautta jäljellä. Paikallinen lainsäädäntö kuitenkin määrää, että vuokralaista ei saa häätää ensimmäisen 12 kuukauden jälkeen mihinkään, vaan automaattisesti vuokralaisella on oikeus uuteen 12 kuukauden vuokra-aikaan. Ihan kiva meidän kannaltamme, mutta kieltämättä säälittää uuden kodin ostanut perhe – heillä menisi muuttoon vielä vähintään 20 kuukautta, ehkä enemmänkin huomioiden oma vuokrasopimus ja oman vuokra-asuntonsa vuosivuokrauksen tilanne. Hidasta ja jähmeää. Toisaalta meillä on komennus juuri tuon kaksi vuotta, eli saisimme asua koko komennuksen ajan samassa asunnossa ilman asunnonetsintärumbaa, muutosta nyt puhumattakaan. Emme ole vielä päättäneet ryhdymmekö katsastamaan uutta kotia, asummeko asunnossa suoraan loppuun asti vai sovittelemmeko tilanteen kompromissiratkaisuun. Ajattelin kuitenkin vilauttaa keskeneräistä kotimme tässä kohdin, sillä voihan olla, että se ei tämän valmiimmaksi sitten tulekaan. Sivusin kotiasiaa jo maalis- ja huhtikuun postauksissa, eli tulossa on siis jonkun verran kertausta edellisistä.
Asumme siis kahden makuuhuoneen huoneistossa vuonna 2006 valmistuneessa kerrostaloyhtiössä, omasta vaatimuksestani vieläpä matalalla (korkea kerrokset ovat tavoiteltuja ja normaalisti siis arvokkaampiakin). Minua kauhistutti ajatus korkealla pilvenpiirtäjässä asumisesta turvallisuus- ja mukavuussyistä, joten päädyimme etsimään vain ja ainoastaan alle 20 kerroksen korkeudesta asuntoa. Lisäksi mielestäni merimaisemista – tässä tapauksessa huvisatama- ja kanaalimaisemista – nauttii myös enemmän, kun näköala suuntautuu suoraan veteen eikä taivaanrantaan. Huonepinta-ala on kodissamme noin 130m2, eli huonemääräänsä nähden kohtuullisen paljon. Suuri osa neliöistä kuitenkin hukkuu käytävien leveyteen ja kylpyhuoneisiin (kaksi kylpyhuonetta ja vielä erillinen vierasvessa), eli asunto ei todellakaan tunnu suurelta edes kolmioksi. Olemme kokeneet asunnon jo olevan meille kolmelle varsin jämptin kokoinen, joten tuntuu vaikealta edes ajatella, miten asuntoon mahtuu sitten viisihenkinen perhe. Asuntojen ja vuokrien hinnat ovat kuitenkin Dubaissa varsin korkeat, eikä asuinalueemme Marina ole myöskään sieltä halvimmasta päästä, joten en toisaalta ihmettele yhtään, jos asuinneliöistä haluaakin hieman tinkiä. Kahden makuuhuoneen asunnon vuosivuokra on noin 40-50 000 euroa (jonka lisäksi maksetaan vielä erillistä ”vastiketta” kuukausittain), eli myyntihintakin asettuu noin 600 000 euron tienoille. Hintaan kuuluvat tietysti 24/7 vartiointipalvelut, sekä käyttöoikeus taloyhtiön uima-allasalueeseen, kuntosaliin, leffateatteriin ja leikkihuoneeseen.
Kotimme ruokailutilasta ja olohuoneesta näkee suoraan kanaalille, samoin parvekkeelta, joka sijaitsee ruokailutilan vieressä ja jonne käynti on olohuoneesta. Baarikeittiöksi rakennettu keittokomero/I-keittiö jakaa olohuoneen ja ruokailutilan omikseen. (Jos minä saisin päättää, niin räjäyttäisin koko keittiön avokeittiöksi ja rakentaisin suuren saarekkeen, mutta enhän minä sitä saa tehdä.) Itse asiassa monissa asunnoissa Dubaissa keittiö on vähän huonommassa roolissa kuin meillä Suomessa on totuttu, eli keittiö on usein keittokomero tai sitten suurempi, mutta piilotettu mahdollisesti ikkunattomana asunnon sisäosiin. Meidän keittiömme on siis moneen verrokkiinsa nähden varsin hyvä ja valoisa – ja myynti-ilmoituksessa sitä luennehditaankin ”eurooppalaiseksi keittiöksi” kaappeineen ja osittain integroituine kodinkoneineen.
Asunnon käytävällä on sisäänkäynti ja vierasvessa, ja käytävän toisessa päässä sijaitsevat makuuhuoneet, joista molemmista on käynti omiin kylpyhuoneisiinsa. Pienempi makuuhuone on poikamme käytössä, joten myös hänen kylpyhuoneensa on pyhitetty lapsen tarpeille, eli kylpylelut ja pottatouhut saavat kätevästi oman tilansa. Toinen makuuhuone on sitten niin sanottu master bedroom, eli kooltaan hieman suurempi. Master bedroomin kylpyhuonekin on master bathroom, eli upgradattu marmorilla, sadesuihkulla ja jacuzzilla. Huonekorkeus koko asunnossa on kolmisen metriä, eli tilan tuntua ja avaruutta asunnossa piisaa ainakin vertikaalisesti.
Toimme Suomesta merikontilla vanhan kotimme kalusteet, eli emme ole ostaneet Dubaista juuri sisustustavaraa suurempaa. Vain verhot on teetetty asunnon mukaisiksi, sekä valaisimet, muutamat matot ja joitakin koristetavaroita on ostettu paikan päältä. Aikaisemmin hyvinkin pelkistetty ja skandinaavinen kotimme on saanut samalla jonkin verran arabialaisia elementtejä, sillä arabialainen muotokieli ja metallien hohde inspiroi kieltämättä sisäistä harakkaani. Toisaalta huonekalumme ovat järjestään vähän liian suuria nykyiseen kotiimme, eli huomaa, että kalusteita ei ole ostettu tätä kotia varten. Alussa se aiheutti jonkin verran päänvaivaa kalusteiden asettelemisessa, mutta nyt silmä on jo alkanut tottua hassuihin kompromisseihin (kuten miksi ihmeessä aikaisemmin lapsen huoneessa ollut muhkea lukutuoli toimittaakin nyt vaatetelineen paikkaa makuuhuoneessamme ja rahi toimii lähinnä päiväpeiton säilytysalustana).
En laisinkaan väitä olevani lahjakas sisustaja, vaan olemme tehneet kotimme itsemme näköiseksi ja omaan makuumme. Kotimme on myös siinä mielessä lapsiystävällinen, että piirun alta 2-vuotias poikamme saa leikkiä kaikkialla asunnossamme ja pyörremyrskyn lailla levittää värikkäät lelunsa juuri minne tykkää. Koti elää asujiensa mukana, eikä ole mikään museo. Tämä myös tarkoittaa sitä, että en haaveilekaan kukkamaljakoista tai muista sommitelmista sohvapöydällä vielä muutamaan vuoteen.
Kotimme on aina ollut hyvin vaalea, mutta täällä valkoisuus korostuu entisestään runsaan luonnonvalon takia. Asunnossa on myös vaalea kivilattia, mikä tuo mielestäni lisää kylmyyttä, ja huomaankin kaipaavani vanhan kodin vaahteraparkettia ja kodikkuutta luovaa takkaa suuresti. Lisäksi kaikki viherkasvimme ovat kuolleet hiljattain reissujemme aikana, eikä uusiakaan kannata oikein hankkia, sillä niiden hengissä pysymisen edellytykset ovat tulevaisuudessakin vähissä, joten kodikkuus kärsii senkin takia. Täytyisikin löytää lisää tekstiilejä, joilla luoda lämpöä ja väriä lisää kotiin. Ja leikkokukkia – ne toimivat aina!
Lähitulevaisuudessa haaveilen päivittäväni ainakin ruokapöydän tuolit uusiin. Samoin eteiseen pitäisi löytää laskutaso ja jokin juju, tällä hetkellä koko käytävä palvelee vain läpikulkutilana. Parvekettakin pitäisi vähän tuunailla, mutta sen suurin ongelma tuntuu kuitenkin olevan hiekkaisuus – ilman mukana tulee niin paljon hiekkaa, että parveke on käyttökuntoinen lähinnä vain kaksi päivää siivouksen jälkeen. Kimuranttia ja niin sanottu first world problem. Pojan huonekin tulisi pian uudistaa sopivammaksi pienelle, reippaalle leikki-ikää lähestyvälle taaperolle. Kyllähän tässä siis kotiprojektia riittäisi, kunhan vaan tietäisi, että kenen seiniä sitä nyt tulevan vuoden asuttaisi!