Aito Al-Ain – roadtrip ja muita kuulumisia.
Lämpötilat ovat kivunneet keväisiin lukemiin täälläkin ja päivälämpötila pyörii 40’C molemmin puolin, yön ollessa suomalaisilla hellelukemilla. Lämpö tuntuu kuitenkin miellyttävältä ja kostealta, ei liian kuumalta tai ahdistavalta. Elämä Dubaissa ja eritoten Marinassa on muuttunut arkiseksi, joten välillä sitä kaipaa taas vaihtelua ja uusia maisemia. Siksi otimmekin suunnaksemme toissaviikonloppuna Abu Dhabin Al Ainin.
Dubaissa monelle saattaa iskeä luonnonkaipuu kun oivaltaa, että mailla halmeilla ei ole ainuttakaan puuta, jota ihminen ei olisi istuttanut. Tällöin suunnaksi otetaan lähin vihreä luonnonhelma, Al-Ain. Al Ain on Arabiemiraattien neljänneksi suurin kaupunkin noin 600 000 asukkaallaan ja tunnettu Garden City’nä vehreytensä ansiosta. Al Ain tarkoittaa arabiaksi lähdettä ja nimi tuleekin kaupungin tunnetuista luonnonlähteistä. Kaupungissa on paikallisväestöä poikkeuksellisen paljon, noin 30%, minkä lisäksi paljon intialaisia ja muita sen lähikansoja länsimaalaisten jäädessä hyvin pieneksi vähemmistöksi.
Matkaa Al Ainiin on noin 120km Dubaista ja se taittuu helposti autolla parissa tunnissa. Autonvuokraus ja polttoaine ovat täällä todella huokeita, joten autoreissut ovat sekä edullisia että antavat mahdollisuuden nähdä erilaista elämää kaupunkien ulkopuolella. Tiet ovat yleensäkin todella hyväkuntoisia – joskin usein hieman sekavia navigaattorista huolimatta – ja raskasliikennettä on monella moottoritiellä rajoitettu, joten automatkat ovat pääsääntöisesti miellyttäviä. Tie Dubaista Al Ainiin halkoo autiomaata, joten hiekkadyynejä saa ihailla matkan varrella ja tie sivuaa myös aivan Omanin rajaa, joten reissuun voisi helposti yhdistää vierailun naapurimaassakin. Me päätimme kuitenkin säästää Omanin toiseen kertaan.
Lähdimme matkaan viikonloppuna, perjantaiaamuna, eikä liikennettä ollut nimeksikään. Päivästä oli tuleva lämmin, 43’C astetta varjossa. Suuntasimme ensimmäiseksi Al Ainin eläintarhaan, Al Ain Zoohon. Olemme aikaisemmin vierailleet Abu Dhabin eläintarhassa, joten odotin mielenkiinnolla, miten kokemus eroaisi tuosta. Eläintarhassa ei ollut paljon vierailijoita ja olimme pienestä joukosta ainoat länsimaalaiset tuona aamupäivänä. Olin varautunut Al Ainin vanhoillisuuteen etukäteen maksimekolla ja shaalilla, joten en yllättynyt, kun heti eläintarhan porteilla minua kehoitettiin peittämään olkapäät. Eläintarha oli siisti ja moderni, ja tuntui, että eläinten tilat olivat suuremmat kuin Abu Dhabin eläintarhassa. Puistossa oli mahdollista liikkua jalkaisin, zoo-junalla tai kuskin ohjaamalla golfautolla. Me kuljimme jalkaisin rattaiden kanssa ja saimme helposti vietettyä eläintarhassa yli kaksi tuntia. Lapsille oli rakennettu oma Children’s zoo -osio, jossa oli mahdollista silittää ja ruokkia muun muassa lintuja, vuohia, lampaita ja hevosia. Tämä petting zoo oli pienempi kuin Abu Dhabissa, mutta eläimillä oli enemmän tilaa ja ne vaikuttivat tyytyväisiltä oloihinsa. Muuten eläintarhassa pääsi näkemään muun muassa virtahepoja, sarvikuonoja, kirahveja ja erilaisia apinoita. Paljon oli myös alueelle ominaisia pukkeja ja vuohia, sarvipäitä jos minkälaisia. Kissapetoja oli myös lukuisia, mutta lämpimässä säässä moni köllötteli katseilta piilossa. Eläintarhassa ei kuitenkaan ollut surullisia elefantteja tai delfinaarioita, mikä tuntui hyvältä. Ravintolatarjonta oli Abu Dhabin eläintarhan kaltaisesti köyhä, joten kovin nälkäisenä matkaan ei kannata lähteä. Vesipisteitä sen sijaan oli säännöllisesti, matkamuistomyymälä ja piknikaluekin löytyi. Kaiken kaikkiaan kokemus oli ihan positiivinen ja suosittelen kyllä Al Ain Zoota Abu Dhabin eläintarhan sijasta.
Eläintarhan jälkeen suuntasimme hotellillemme kotiutumaan ja lounastamaan. Myöhemmin iltapäivästä lähdimme katsomaan kaupunkia ja Al Ainissa avautui minulle uusi maailma. Siinä missä Dubai tuntuu modernilta, kansainväliseltä ja myönnän kyllä keinotekoiseltakin, on Al Ain sen täysi vastakohta. Katukuva poikkeaa hyvin paljon Dubaista, sillä perjantai-iltapäivänä ajaessamme kaupungin halki 99% kaupungilla kulkevista oli miehiä. Miehet kokoontuvat kaupungille joukoittain viettämään aikaa, istuksimaan ja pelaamaan ystäviensä kanssa. Naisia – tai oikeastaan länsimaalaisiakaan – ei näe missään. Kaupungin katukuvassa sekoittuu ghettomaista luukkua, modernia matalaa lasitaloa ja hienompaa kivivillaa sulaassa sovussa. Kaupungin kaavassa on kielletty yli neljäkerroksisten talojen rakentaminen (muutama hotelli on saanut tehdä poikkeuksen) joten arkkitehtuurissakin on valtavasti eroa. Varallisuuserot näkyvät myös selvästi, toisin kuin Dubaissa, missä vähäosaiset on piilotettu silmiltä kauas kaupungin keskustasta. Kaupunki tuntui aidolta, erilaiselta. Koin kuitenkin saavani vaalennetun hiuspehkoni kanssa riittävästi jo huomiota autossa istuessanikin, joten suuntasimme kaupunkikävelyn sijaan katsomaan lähteitä, Al Ain Oasista.
Al Ain Oasis sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Oasis on vehreä palmupuinen keidas, jossa pulppuavan veden sijasta näkee vuosisatoja vanhan kastelujärjestelmän, joka toi mieleeni Madeiran levadat tai roomalaiset akveduktit. Keidas on aidattu ja kävelytiet risteävät ympäriinsä tarjoten välillä levähdyspaikkoja tai mahdollisuuksia eväiden nauttimiseen. Tämä luonnonläheisyys ei näin suomalaisesta tuntunut varmaankaan yhtä sykähdyttävältä kuin aavikon kansalaisesta, mutta tuntui toki hyvältä nähdä edes jotakin metsää etäisesti muistuttavaa. Aivan keitaan vieressä sijaitsee Al Ain National museum ja sen pihapiirissä pieni linnoitus. Tuo piskuinen museo historiallisine muistoesineineen ja valokuvineen tarjoaa taas muistutuksen siitä, kuinka salamannopeaa kehitys onkaan täällä ollut. Kuvat 1960-luvulta kuvaavat hiekkapolkuisia hökkelikyliä paimentolaisineen – ja vain 50 vuotta myöhemmin ollaan ultramodernissa yhteiskunnassa. Alla oleva mustavalkoinen kuva esimerkiksi kuvaa naista jauhamassa kahvia vuonna 1962.
Illaksi siirryimme takaisin hotellille syömään, sillä totesimme, että Hiltonin ravintolatarjonta viineineen oli meille sopivan epäeksoottista päiväretkeilyn päätteeksi. Lauantain nautimme uima-altailla polskimisesta ja auringosta, kunnes vasta iltapäivällä uloskirjautumisen jälkeen päätimme vielä katsastaa Jebel Hafeetin vuoren. Jebel Hafeet kohoaa 1249 metrin korkeuteen ja tarjoaa näkymät kauas Abu Dhabin ja Omanin mataliin maisemiin. Meille osui harmillisen pilvinen päivä, joten valokuvissa maisema ei oikein pääse oikeuksiinsa, mutta näkymät olivat karut ja kauniit. Tie vuorelle oli todella hyväkuntoinen ja leveä, joten huipulle ajaminen oli turvallista ja nopeaa. Vuorenrinteessä näkyi tosin rusinaksi ryttääntynyt rekka roikkumassa, joten normaalia varovaisuutta ja ajonopeutta liikenteessä on hyvä noudattaa täälläkin.
Jebel Hafeetin vuorelta pääsi useata reittiä kohti kotia ja Dubaita, joten valitsimme reitin, joka kulki vielä paikallisten kamelimarkkinoiden ohitse. Markkinoilta sai tosin kaikkea muutakin kasveista mattoihin ja polkupyöriin. Tuolla markkinoilla sai taas silmäyksen aitoon paikalliskulttuuriin, kun miehet myivät lampaita, kanoja ja kameleita uusiin koteihinsa, lastasivat niitä avolava-autoihinsa ja suuntasivat matkoihinsa.
Paluu Dubaihin tuntui paluulta kotiin. Oli onni käydä piipahtamassa ’lähellä mutta kaukana’ huomatakseen, että sitä on kuin onkin jo päässyt kotiutumaan ja juurtumaan uuteen kotimaahan. Täällä on juuri nyt hyvä olla. Toisaalta saimme vihdoin ja viimein viisumiasiat kuntoon minulle ja pojallekin, joten seuraavaksi matka käy sitten jo lähimaille ulkomaille, ehkäpä sinne Omaniin.