Onnea auringon alla.
Kolme viikkoa on kulunut nyt Dubain auringon alla ja menossa oleva sopeutumisvaihe on edelleen most definitely kuherruskuukausi, pääpilvissä ja jalat irti maasta. On vaikea edes kuvailla, kuinka paljon arki on muuttunut entisestä.
Ennakkoon olin ajatellut, että hotellissa asuminen tulee olemaan rankkaa, mutta tämä onkin ollut ihanan leppoisaa. Yllättävän vähän sitä on kaivannut omaa (maailman parasta) sänkyä tai edes niitä mukaan mahtumattomia vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Huoneistomme keittiö on ihan perus ok, eli saamme kokkailtua jonkun verran ruokaakin kotosalla. Ainut (valtava) miinus on tiskikoneettomuus, eli tiskaus. Hyi yök. Siivous hoituu muuten maidin toimesta kahdesti viikossa ja pesulaa käytämme ahkerasti.
Olen täysin ihastunut lähikauppohini, Waitroseen ja Carrefouriin, lisäksi melko lähellä on luomupainotteinen ruokakauppa kohtis hyvällä valikoimalla. Hevi-tarjonta on huikea, eli kaikkea mahdollista on tarjolla ja ne ovat oikeasti tuoreita ja auringossa kypsyneitä. Lisäksi tiskistä saa monipuolisesti kalaa ja lihaa, eikä hinnat päätä huimaa – esimerkiksi tuoreet jättikatkaravut 4e kahdelle hengelle, tonnikalapihvit 5e/2kpl ja naudanjauheliha, joka jauhetaan tiskillä omien silmien edessä, 12e/kg. Ruokalaskussa ei kuitenkaan ole tullut säästöä, liekö syynä sitten innostunut hamstraus (tuoreet luomuvadelmat ja ranskalaiset juustot…) vai joku tiedostamaton rahasyöppö. Ruokaintoilijana kuitenkin tuntuu, että pelkästään tämä on merkittävästi parantanut elämänlaatua, enkä totta vie kaipaa Suomen hypermarketteja.
Ulkona tulee syötyä myös kohtuullisen paljon. Haen joka arkipäivä takeaway-lounaan itselleni ja yritän etsiä aina uuden ”terveysravintolan”. Täällä näyttää olevan vähintään yhtä kovassa huudossa superfoodit, maidottomuus ja gluteenittomuus sekä puhdas ruokavalio, eli terveellisen lounaan löytää helposti ja välillä vähän erikoisemmalla twistilläkin – esim. hawaijilaisittain. Pari-kolme kertaa viikossa käymme syömässä päivällistä ulkona, usein paikallista levant-cuisinea. Ravintolahinnat ovat aika lailla Suomen tasolla, mutta löytyy molempia ääripäitäkin. Ruoan laatu on ollut poikkeuksetta erinomaista ja tarjontaa on valtavasti, joten houkuttaisi vieläkin enemmän nauttia valmiissa pöydässä!
Tuntuu, että täällä vuorokaudessani on 48 tuntia. Unenlaatu on parantunut huimasti, liekö stressittömyyden ansiota vai runsaan ulkoilun. Auringonvalon tehoa ei käy myöskään kiistäminen. Heräämme kaikki ilman kelloa seitsemän jälkeen pirteinä, vaikka pimennysverhot kätkevätkin auringonnousun taakseen. Lyhyen työmatkan ansiosta meillä on enemmän aikaa myös perheenä – syömme aamiaisen yhdessä, minkä jälkeen mies suuntaa töihin ja me pojan kanssa valmistaudumme ulkoilemaan. Aamuisin reippailemme ja ulkoilemme kolmisen tuntia leikkipuistoissa, jonka jälkeen palaamme hotellille lounaalle ja päiväunille/opiskelemaan. Opintoihin uppoutuminen tuntuu ihanalta, joskus todella haastavalta. Iltapäivällä lähdemme uudelleen hetkeksi leikkimään, shoppaamaan viereiselle ostarille tai pärskimään uima-altaalle. Iltaankin jää vielä kolmisen tuntia aikaa perheenä, joten käymme kävelyillä, syömässä tai ostoksilla. Pojan nukutuksessa vuorottelemme, joten toinen pääsee vielä tekemään iltatreenin salille, kun toinen saattelee pienen höyhensaarille. En ole aikoihin löytänyt motivaatiota ja jaksamista treenata säännöllisesti, mutta täällä sekin tuntuu vain loksahtavan arkirutiineihin vaivattomasti.
Tuntuu, että nyt elämässä on sellainen sopiva paketti koossa ja hyvä tasapaino – sopivasti aikaa pojan kanssa, omia haasteita ja järjenkäyttöä opiskelussa, aikaa perheenä ja omaa aikaa treenatessa. Kerrassaan mahtava elämänvaihe, josta on otettava kaikki ilo irti niin kauan kun se on mahdollista! Vielä ylivoimainen ikävä ei ole iskenyt, mutta senkin aika koittaa varmasti. Monesti päiväreippailuillani jotain todella hienoa nähdessäni mietin, että voi kun saisin jakaa sen hetken ystäväni kanssa – jaettuina jotkut kokemukset olisivat vieläkin hienompia. Sekin aika koittaa onneksi vielä, kun ystävät tulevat kylään ja se ajatus lohduttaa minua.
Meillä alkoi taas torstaista paikallinen viikonloppu ja olemme suuntaamassa jo ensimmäiselle ”kaupunkilomalle” Abu Dhabiin. Päivittelen varmasti Instassa kuvia tuolta ahkerasti, sillä en ole aiemmin Abu Dhabissa käynyt ja silloin tulee yleensä ihasteltua ja kuvattua eniten. Ensi viikolla luvassa on vihdoin sitten househuntingia, eli viisumitilanne on viimein siinä pisteessä, että pääsemme metsästämään meille kotia. Jes jes jes!