Etukäteismurehtimista ja vatulointia.

Tutustumisviikon jälkeen muutto on ehdottomasti alkanut tuntua nyt todellisemmalta. Herkkä puoleni on nostanut tunteet pintaan jo töissäkin, ja kiusallista, sentimentaalista vetistelyä on ilmaantunut aina kun joku kollegoista on kysynyt muuttokuulumisia ja fiiliksiä. Oma tunneskaala on viime päivät seilannut kaikkialla innostuksen ja kauhun välillä.

Puolisoni työpaikan työterveydenhoitaja kysyi minulta taannoin terveystarkastuksen ja rokotteiden lomassa, mitä ajattelen muutosta ja huolestuttaako minua jokin erityisesti. Ihan fiksu kysymys, mutta hirmuisen vaikeaa antaa vain yhtä vastausta. Jollain tavalla olen valmis vain syöksymään kohti uutta ja ja innoissani tästä tarjotusta mahdollisuudesta seikkailuun. Odotan lämpöä ja aurinkoa, lisää pojan kanssa vietettyä aikaa ja kivoja jaettuja kokemuksia, monipuolista ruokakulttuuria ja uusia maisemia, maita ja kaupunkeja. Käytännönasioita en juuri ennalta murehdi, vaan olen varma, että saamme yhdessä arjen rullaamaan helposti, sillä olemme perheenä nähneet ja kokeneet jo paljon. Ongelmanratkaisukyky, positiivinen asenne ja asioiden tehokas järjestelykyky leimaa meitä molempia vahvasti, joten ihan arkisista asioista tuskin saamme ongelmaa aikaiseksi.

Puolisoani stressaa eniten, kuinka minä saan aikani kulumaan ja riittävästi järjellistä tekemistä itselleni. Minua huolestuttaa huomattavasti enemmän, miten saan kaiken tarvittavan tehdyksi, sillä lapsen kanssa oleminen ja siihen opiskelujen yhdistäminen kuulostaa jo ihan riittävältä combolta ilman loputtomia harrastusmahdollisuuksia, verkostoitumista ja nähtävää. Moni ystävä ja sukulainen on myös lupautunut kyläilemään, joten uusien tuttavuuksien lisäksi pääsee onneksi myös vaalimaan Suomeen jääviä ystävyyssuhteita. Olemme myös jo suunnitelleet, että matkustamme pojan kanssa mahdollisuuksien mukaan mukana myös miehen työmatkoilla. Odotan innolla juuri näitä reissuja paikkoihin, joihin muuten ei tulisi varmasti lomamielessä matkattua – esimerkiksi nyt vaikka Kuwaitiin.

Suurin huolenaiheeni kohdistuu jostain syystä Suomeen ja varsinkin vielä kaukana siintävään paluuseen. Eihän elämä täällä pysähdy siksi aikaa, kun me asumme kauempana. Läheisillämme tulee tärkeitä elämäntapahtumia, jotka missaamme – syntyy vauvoja, annetaan nimiä ja solmitaan avioliittoja. Kaikissa tapahtumissa emme varmastikaan voi olla läsnä, vaikka niin nyt toivommekin. Toisaalta minua huolestuttaa työtilanne ja henkinen ilmapiiri Suomessa. Saanko opintovapaalaisena ensimmäisenä monoa, jos yt-neuvottelut taas pidetään? Minkälaista työtä on tarjolla, kun palaamme – pääsenkö ylipäätään takaisin kiinni työelämään ja jatkamaan uraani? Kuinka pakolaiskriisi handlataan Euroopassa ja eritoten Suomessa? Tekeekö hallitus edelleen lisää sellaisia päätöksia, jotka merkittävästi vaikuttavat tulevaisuuden elämänlaatuumme Suomessa? Miten paljon ylipäätään voi tapahtua kahdessa vuodessa? Ja jääkö ulkomaankomennus kahteen vuoteen?

Toiseksi jännitän suhtautumistani kulttuurieroihin pitkällä aikavälillä. Alkaako ajan kanssa sapettaa, että en itse voi suvereenisti hoitaa asioita, vaan tarvitsen usein mieheni läsnäoloa ja panosta? Saimme esimerkiksi tiedon, että lapsen mahdollista päivähoitopaikkaa en voi minä yksin sopia, vaan siihen tarvitaan mies hoitamaan sopimusasiat. Vastaavia tilanteita tulee varmasti vastaan enemmänkin arjessa. Nyt jo lomareissujen aikana olen törmännyt useasti siihen, kuinka minua ei puhutella suoraan edes asiakaspalvelutilanteissa, vaan kaikki asiat kysytään pääosin ensin puolisoltani. Tämä on osa paikallista kulttuuria, että naista ei saa puhutella tai kätellä ensin, vaan nainen tekee aloitteen kanssakäymiseen – ja vanhoillisimmat tosin eivät välttämättä vastaa naisenkaan aloitteeseen – mutta tottuuko siihen tällainen tasa-arvon ja itsenäisyyden jo syntymälahjana saanut nainen?

jane.jpg

Yksi asia vaatii varmasti erityisen paljon totuttelua kulttuurierojen lisäksi, nimittäin ihmismäärä – ja varsinkin sellainen ihmismäärä, joka toljottelee keskellä muiden kulkuväyliä. Oli se sitten kaupungilla, liikenteessä tai kaupan käytävällä, niin sellainen tietty muiden huomioon ottamattomuus tuntuu hallitsevalta. Tiedostan, että tämä ongelma on suurilta osin omien korvieni välissä ja häiriinnyn toljottamisesta jo Helsingin kokoisessa kaupungissa. Tunnistan onneksi ongelman jo hyvissä ajoin, joten voin alkaa työstää sitä hetimiten 😉 Ihmismäärä kieltämättä näkyy myös ruuhka-aikoina liikenteessä varsin hyvin ja tuo ruuhka on Länsiväylän köröttelystä kaukana. Tiedossa on siis megalomaaninen kärsivällisyyden kasvattaminen tai vatsahaava. Toivon luonnollisesti ensin mainittua.

Pakko myöntää, että olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin koko ulkomaankomennukselle lähtö on tähän mennessä ollut organisoitu. Ensi viikolla meillä on nimittäin edessä kultturiperehdytystä ja kulttuurishokkiin valmentautumista konsulttiyrityksen järjestämänä. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten paljon opittavaa meillä on vielä edessä.  

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Tutustumismatkalla.

”En haluaisi valittaa, mutta…” Tiedossa rehellinen matkakertomus ilman turhaa kaunistelua, sillä fiilikset reissussa menivät kieltämättä aika laidasta laitaan. Lähtöpäivän tunnelmat olivat aika surkeat hermeettisen flunssan takia ja kentälle suunnattiinkin Diacorin kautta antibiootit kainalossa. Huonoa tuuria oli enemmänkin matkassa, sillä lentomme oli myöhässä. Lensimme Finskin yölennolla ja meillä oli pojallekin oma paikka, jotta saataisiin turvattua mahdollisimman hyvät yöunet kaikille. Nukkuminen osoittautui kuitenkin mahdottomaksi tehtäväksi, sillä yölennon tunnit käytettiin ”tehokkaaseen myyntityöhön” (vaikka kaikki matkustajat yrittivätkin vain nukkua lennolla ja kello oli kohdemaan aikaa 2.00 aamuyöllä), eli valot pidettiin päällä viimeiseen asti ja emot suhasivat kärryineen ahkerasti käytävällä. Taaperon nukuttaminen näissä olosuhteissa oli kohtuullisen haastavaa ja oma uni lopulta täysin tavoittamattomissa. Peittoa ja tyynyä ei riittänyt edes 1-vuotiaallemme ja käsinojan virkaa toimitti pelkkä metallikehikko. Lopulta vielä edessä istuva seurue sairastui matkalla ja alkoi oksentaa (kaikki sympatiani heille). Lento saapui perille noin aamukuudelta paikallista aikaa ja allekirjoittaneen olo oli aika rapea unettomuuden ja flunssan jäljiltä. Tässä olotilassa teimmekin jo periaatepäätöksen, että Finnairin lentoja pyrimme jatkossa parhaamme mukaan välttämään, sillä ei ole mitään järkeä maksaa (tai maksattaa firmalla) yli 1000 euroa per lippu, kun halpalentoyhtiöllä saa saman minipalvelutason, eli lennon kahvilla, huokeampaan hintaan.

Meille oli tilattu noutokyyti hotelliltamme, mutta kuskimme oli jo liuennut paikalta lentomme myöhästyttyä, eli oli otettava omatoimista taksia alle ja menoksi. Tsekkaus hotelliin sujui kivasti ja saimme käyttöömme ison huoneiston, joka olisi käytössämme muuttaessamme, samalla kun odottaisimme huonekalukonttimme saapumista meriteitse Suomesta. Hotellissa oli kaikki tarvittavat mukavuudet suuresta uima-altaasta gymiin, lastenleikkipaikkaan ja -hoitopalveluun, sekä lukuisia ravintoloita, kahviloita ja kauppoja. Sijainti oli myös hyvä ja olimme innoissamme, mutta yksi merkittävä mutta oli kuitenkin matkassa – järisyttävän huono äänieristys, eli liikenne vilkkaalta Sheikh Zayedin moottoritieltä kantautui huoneistoon niin kovana, että nukkuminen oli todella haastavaa. Hyvillä korvatulpilla pystyi sinnittelemään viikon, mutta pidempään majoittumiseen tuo paikka ei sopisi. Emme ole edes herkkäunisia, joten oli yllättävää (ja raastavaa) törmätä tähän ongelmaan jo toistamiseen. Esitimme siis toiveen toisesta majoituksesta, kun seuraavaksi saavumme Dubaihin.

marina.jpg

Yllä kuvaa Marinasta ja Yacht Clubista

Kaksi päivää meitä pyöritti kaupungilla hurmaava asuntoagenttimme, todella ”posh” brittilady, ja tutustuimme hänen avullaan eri asuinalueisiin. Kävimme katsomassa myös parikymmentä asuntoa ja saimme haarukoitua näin paremmin, mitä etsimme. Perusvaatimuksemme olivat 2-3 makuuhuonetta, sopiva etäisyys puolison työpaikkaan, hyvät palvelut saavutettavissa kävellen, lasten leikkipaikka ja nursery lähimaastossa, sekä mahdollisuus julkisiin liikennevälineisiin. Tarjolla oli hintahaarukkaamme sopivaa uutta ja vanhaa, suurta ja pienempää, villaa, paritaloa ja kerrostalohuoneistoa korkealta ja matalalta. Saatuamme hyvän yleiskuvan tarjonnasta, päädyimme etsimään 2-3 makuuhuoneen huoneistoa eloisalta Marinan alueelta. Saapuessamme siis seuraavaksi Dubaihin, keskitymme katselemaan vain tuollaisia huoneistoja ja sopiva koti pitäisi löytyä noin viikossa. Hotellissa täytyy tästä huolimatta viettää pidempi pätkä, sillä tavarakontin saapumisessa Suomesta menee useampi viikko. Asuntokierroksesta tuli kuitenkin toiveikas olo, sillä minulla vahvistui tunne siitä, että tulemme löytämään meidän näköisemme kodin. Toki jonkinlainen kompromissi täytyy luultavasti tehdä, sillä esimerkiksi materiaalivalinnat keittiössä ja kylpyhuoneessa eivät aina ole omaan skandinaaviseen kokovalkoiseen makuun. Ihastuin todella myös Marinan alueeseen, sillä tuolla pystyi todella myös kävelemään ja nauttimaan ympäristön palveluista jalan. Näkymät huoneistosta olivat myös upeat ja silmä lepäsi kimmeltävässä satamapoukamassa.  asuntoja.jpg

Yllä asuntonäytöillä napattuja kuvia. 

Loput päivät käytimme perus turistitouhuissa, tosin uima-altaalle emme ehtineet kertaakaan. Shoppailimme hieman ostareilla, makustelimme erilaisissa etnisissä ravintoloissa korealaisesta barbequesta sushiin ja levant-cuisineen (’itäisen Välimeren keittiö’) ja kävimme muun muassa kulta soukissa ja pojan iloksi Dubai Malllin ”vedenalaisessa eläinpuistossa” ja akvaariossa. Kaupungissa riittää kyllä nähtävää ja tehtävää, joten sitä olisi mielellään viihtynyt taas pidempäänkin – mikä on varmasti oikein hyvä merkki ottaen huomioon edessä siintävän muuton. Rakastuin myös Carrefour-hypermarketin laajaan ruokavalikoimaan, joten ruokakaupassa käymisestä tulee varmasti yksi arjen kohokohdista, niin oudolta kuin se kuulostaakin. Näimme taksista käsin myös kokonaisen luomu-/biodynaamisen ruoan marketin, joka täytyy ehdottomasti käydä katsastamassa heti muutettuamme. Ja mikä ihaninta, lähes kaikkialta on kotiinkuljetus, eli niin ruokaostokset kuin ravintolaruoankin saa tilattua helposti myös suoraan kotiovelle.

Lento kotia kohti oli yhtä myöhässä kuin lähtökin, mutta koska ajankohta oli aikaisempi, ei yöunia onneksi tarvinnut uhrata sinisillä siivillä. Pääsimme siis kohtuullisen mutkattomasti kotiin pakkaseen. Laukkuja pakatessa kotimatkaa varten kävi kieltämättä jo mielessä, että olisihan sitä voinut saman tien jäädäkin. Nyt kuitenkin takaisin lähtöruutuun ja lähtölaskenta muuttoon noin kolme viikkoa. Hui.

Ps. Koulukirja ei auennut kertaakaan reissussa. Olen pulassa. 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Matkat