Pohdimme ulkomaille muuttoa mieheni kanssa parin vuoden ajan, ensimmäisen kerran jo dinkkuina. Lähi-itä ja varsinkin Dubai oli vuosien ajalta jo puolisolleni tuttu ja minäkin olin muutaman viime vuoden aikana tehnyt jo useamman lomamatkan Dubaihin. Emme kuitenkaan koskaan olleet aiemmin ajatelleet tai kokeneet Dubaita lapsiperheen näkökulmasta, joten vasta muuttoa edeltävällä tutustumismatkalla havainnoimme kaupunkia ensi kertaa perheellisen silmin. Päätös muutosta oli siis tehty jo aikaisemmin, mutta juuri tuon tutustumismatkan aikana lämpenin Dubaille ihan viimeistä soluani myöten – ja se johtui nimenomaan siitä, kuinka lämpimästi poikaamme kohdeltiin ja kuinka ihanaa perheaikaa saimme jo tutustumismatkan aikana viettää.

Arabikulttuuri on hyvin perhekeskeinen kulttuuri, kuten jo aikaisemmassakin postauksessani mainitsin, kun kirjoitin laajemmin arabikulttuurista. Naisen arvo yhteiskunnassakin kasvaa äitiyden myötä. Perhekeskeisyys ja lapsimyönteisyys näkyy monella tavalla Dubaissakin. Kontrasti Suomeen tuntuu valtavan suurelta, sillä tuntuu, että Suomen ilmapiiri ja kulttuuri on usein juuri se toinen ääripää. Ja sallikaa minun nyt hieman kärjistää tässä kohdin.

Suomessa lasten toivotaan olevan usein näkymättömiä ja kuulumattomia – bussissa itkevän lapsen äitiin luodaan mulkauksia ja kaupassa kiukuttelevaa taaperoa katsotaan kauhuissaan. Lapsiperheiden oletetaan syövän ABC:lla ja Rossossa, ei valkoisten pöytäliinojen ääressä pilaamassa muiden ravintolakokemusta. Lapsia ei oikein toivota häihin, eikä niitä kaivata niin kovin mielellään moniin muihinkaan rientoihin, lentokoneesta nyt puhumattakaan. Puhutaan usein naisten mammautumisesta ja katoamisesta äitiyteen, ikään kuin äitiys olisi joku negatiivinen, vieras ulottuvuus. Mediassa vierailevat käsitteet lattemammasta julki-imettäjään ja kaikessa on negatiivinen kaiku. Usein tuntuu, että lapsi pitäisi kasvattaa vakuumissa ja vasta rippikoulun jälkeen kaivaa esille ja esitellä suvulle, ystäväpiirille ja kylän vanhimmille. Paitsi jos sillä on mopoauto, niin takaisin vain vakuumiin täysi-ikäisyyteen asti. Jopa vauva-aiheisilla keskustelupalstoilla valitetaan vauvoista ja lapsista, usein vielä lapsettomien toimesta. 

Tarkoitukseni ei nyt ole nostattaa vastalausemyrskyä tai itse uhriutua pienen Nico-Petterin äitinä, mutta edellä mainitun kaltaisia kokemuksia ehdin itsekin kerätä vauvavuoden aikana ja sellaisena elämä usein näyttäytyi ainakin Kehä 3:n sisäpuolella. Teimme poikamme ensimmäisen ikävuoden aikana useampia ulkomaanmatkoja, lomailimme muun muassa Madeiralla, Kreikassa ja Albaniassa, sekä vietimme Italiaa kierrellen isäkuukauden. Noiden reissujen jälkeen Suomeen paluu tuntui aina haikealta, sillä se lapsiystävällisyys, mikä esimerkiksi juuri Välimeren maissa vallitsee, on hyvin poikkeava Suomen ilmapiiristä. Aloin itse pohtia juuri tuon Italiassa vietetyn kuukauden jälkeen sitä, millainen ero on kasvaa ja kokea lapsuus kultuurissa, jossa saa jatkuvasti positiivista huomiota ja vuorovaikutusta, kannustusta ja huomioon ottamista. Millaiset ovat ympäristön vaikutukset itsetuntoon, persoonallisuuteen ja minuuden kokemukseen?   

Pohjustukseni lähti ehkä liikenteeseen hieman syvemmistä vesistä kuin oli tarkoituksenani, mutta halusin hieman avata enemmän ajatusmaailmani. Nyt takaisin siis Dubaihin.

Tammikuisella tutustumismatkallamme kävimme asunnonetsintäpäivänämme lounaalla Marinan Yacht Clubilla asuntoagenttimme aloitteesta. Mietin keskellä marmori- ja kristallisisustusta, että onkohan tämä nyt ihan oikea paikka tulla taaperon kanssa lounastamaan. Lapsihan saattaa pitää meteliä, ehkä sotkeakin pahimmassa tapauksessa. Naistenhuoneessa käydessäni huomasin seinällä mainoksen, jossa esiteltiin lasten syntymäpäivien järjestämistä jahtiklubilla ja leukani meinasi loksahtaa auki. Lapset eivät olleet siis pelkästään sallittuja vieraita, vaan myös toivottuja. Viikon edetessä selvisikin, että lapset ovat pääsääntöisesti kaikkiin ravintoloihin tervetulleita, myös niihin parempiin ja kalliimpiin. Itse asiassa jos yhtään epäilyttää voiko lapsen kanssa mennä tiettyyn ravintolaan, kannattaa se etukäteen tarkistaa ravintolan kotisivuilta. Olemme muutamaan otteeseen käyneet syömässä vähän paremmin ja ravintoloihin etukäteen tutustuessa ilmeni muun muassa, että seitsemän tähden hotellin Burj al Arabin kalaravintolaan alle 12-vuotiaiden lasten kanssa saa mennä vain lounasaikaan. Mikä on totally fine, eipähän tarvitse arvuutella. Pier7:ssa Marinassa on kelpo finedining-ravintoloita ja lasten kanssa esimerkiksi The Scenessä sai asioida yhdeksään asti. Vaikka The Scene on julkkiksen perustama trendiravintola, jossa on myös alkoholioikeudet, tarjotaan lapsille liidut ja väritystehtävä pöydässä eteen ja lapsille löytyy oma ruokalistakin. Itse asiassa todella monella ravintolalla on lastenlista, mutta sen lisäksi olemme kaikkialla saaneet tilattua aikuisten listalta puolikkaan annoksen. Useimmiten ravintoloissa ei ole kuitenkaan mitään aikarajoja lasten kanssa asioimiselle, sillä rytmihän on täällä hyvin iltapainotteinen ja perheillalliset venyvät myöhäisiksi. Aikarajaan törmääminen on varmasti johtunut sallitusta alkoholitarjonnasta, jota ei siis suurimmassa osassa ravintoloita ole. Moni ravintola tarjoaa myös lastenhoitoa, eli ravintolasta saattaa löytyä leikkialue, jossa lastenhoidon ammattilaiset vahtivat lapsia pientä korvausta vastaan (eli usein n.12e/3h) samaan aikaan kuin vanhemmat nauttivat kiireettömästä ruokailusta. Näin esimerkiksi italialaisessa ravintolassa Boardwalkissa Dubai Creek Marinassa.

Lapsimyönteisyydellä en kuitenkaan tarkoita pelkästään sitä, että lasten kanssa saa kulkea myös siellä, missä Suomessa katsotaan lähinnä vain kieroon, vaan myös yleistä lapsiin suhtautumista. Poikaamme tervehditään aina kaupassa ja ravintolassa, hänelle vilkutellaan kaupungilla, silitetään metrossa ja suukotellaan hississä. Ja siis ventovieraiden toimesta. Palveluammateissa nämä useimmiten ovat intialaisia ja filippiiniläisiä, mutta arabitaustaisia tapaa arjen muissa tilanteissa yhtä paljon paljon. Kerran ravintolassa täysin mustaan niqabiin verhottu saudinainen pyysi ottaa syliin poikaamme ja muiskautti suukon tämän poskelle. Näin kyseisestä rouvasta vain teräväksi viilatut pitkät violetit kynnet ja lukuisin timantein koristellut sormet, mutta hänen lapsirakkauttaan ei voinut olla aistimatta. Samanlaisia yllättäviäkin kohtaamisia on tullut jo lukuisia. 

Arabikulttuurissa vietetään paljon aikaa perheenä. Ajanviettomahdollisuuksia ja erilaisia retkikohteita (vesipuistoja, puutarhoja, huvipuistoja, pian aukeaa myös Safari Park ja Legoland) onkin todella paljon juuri perheille, mutta nimenomaan arjessa näkyy lapsimyönteisyys. Asumme Marinassa ja tässä on kävelymatkan päässä jopa kahdeksan erilaista leikkipuistoa, josta valita kulloinkin mieluinen leikkipaikka – eikä ikinä tarvitse olla huolissaan leikkipaikkojen tärvelemisestä, kaljapulloista tai huumeneuloista. Yleisesti ottaen kaikkialla onkin aivan äärimmäisen siistiä ja turvallista.

Marinassa ja lähialueilla on jatkuvasti myös yleisiä tapahtumia, jotka on suunnattu koko perheelle. Tässä parin kuukauden aikana on muun muassa ollut ulkoilmajättipelejä tarjolla, katutaidefestivaali, hiekkaveistostaiteilua, ulkoilmaleffateatteria, karnevaalit ja koko perheen markkinat. Viereisessä ostoskeskuksessa on tietysti lastentarvike ja -vaateliikkeitä sekä tietenkin lelukauppoja. Ostoskeskuksessa on erikseen leikkimaailma lapsille, missä on kaikkea härveleistä peleihin, trampoliineista seikkailuratoihin. Tämän lisäksi ostaria kiertää minikokoinen juna lasten iloksi ja saatavilla on myös työnnettäviä auto-ostoskoreja, jotka ovat hieman edistyneempi malli Suomen vastaavista. Niin ja ulkona pyörii ihana venetsialainen karuselli!

Perjantaisin Dubaissa on tapana käydä brunssilla. Brunssipaikkoja on laidasta laitaan, mutta varsin monessa paikassa erinomaisen hyvä ruoka yhdistetään lastenleikkimaailmaan, kasvomaalauksiin ja esiintyviin leikkihahmoihin, näistä esimerkkinä Address-hotellin Superhero brunch.  

Näin turistin tai expatin näkökulmasta Dubai on siis lapsiperheelle todella hyvä kohde asua tai matkustaa. Kuitenkin kaikessa on puolensa ja muun muassa Suomen äitiys- ja vanhempainvapaat vievät tunnetusti pidemmän korren. Paikallinen äitiysloma nimittäin on 35 päivää. Moni äiti käyttää tämän jälkeen vielä lomiaan lapsenhoitoon, mutta jo parikuukautiset lapset voidaan jättää seimeen, päiväkotiin, tai sitten perheeseen palkatun nannyn huolehdittaviksi. Koulutaival alkaa puolestaan jo 3-vuotiaana.