Uusin silmin Suomessa.

Vaikka Suomessa vietettyyn lomaan onkin jo aikaa tovi, ajattelin silti palata vielä reissun tunnelmiin. Vierailimme Suomessa heinäkuussa 10 päivän ajan lomailemassa. Vierailumme päätarkoitus oli osallistua mieheni siskon häihin, muutoin emme varmastikaan olisi vielä matkustaneet Suomeen, vaan olisimme luultavasti keksineet lomakohteen toiselta puolelta maailmaa. Etukäteen meitä oltiin expat-valmennuksessa jo varoiteltu, että pahin ajankohta vierailla kotimaassa on puolen vuoden kuluttua komennuksen aloittamisesta, sillä silloin paluu komennusmaahan tuntuu usein rankimmalta ja koti-ikävä saattaa oireilla ikävimmin. Toisin kuitenkin kävi.   

Koska Dubain varsinainen matkailukausi on kesäkuukaudet tauolla, ei suoria lentoja enää kulkenut Suomeen, vaan saimme lentää yhdellä vaihdolla Emiratesilla. Tämä osoittautuikin win-win -tilanteeksi, sillä Emirates on super lapsiystävällinen ja muutenkin upea palveluiltaan, ja saimme myös aikamielessä loistavat aamulennot. Saapuessamme Tukholmaan välipysähdykselle, katselin koneesta haltioituneena metsämaisemia ja vehreyttä. Olin ennakkoon henkisesti varautunut, että saapuessani Helsinki-Vantaalle vedän keuhkot täyteen raikasta ulkoilmaa ja pussaan maata jalkojeni alla, mutta näin ei käynyt. Epävakaa sää ja vilpoisa +15’C lämpötila veivät saapuessa kaiken huomioni, kun iho nousi kananlihalle kylmästä. Ajaessa kentältä kohti Espoota kiinnitin huomioni liikenteessä (ihanan rauhallisesti kulkeviin) vanhoihin autoihin, huonokuntoisiin teihin ja rehottaviin tienvieruksiin. Suomen kesä oli kukkeimmillaan, mutta jotenkin omissa silmissäni se näytti hallitsemattomalta, rehevöityneeltä ja epäsiistiltä. Sen sijaan, että olisin nauttinut vihreydestä, teki minun primitiivireaktion lailla tarttua pensasleikkuriin. Hullu tunne – ja täysin odottamaton olotila. Olen jossain määrin visuaalinen ihminen työnikin puolesta, mutta oli silti yllätys, kuinka tottuneet silmäni ovatkaan Dubain siisteyteen ja eräänlaiseen keinotekoisuuteen – Dubaissa kotiympäristössäni jokainen pensas on leikattu tiptop muotoonsa, joka ikinen pudonnut puunlehtikin korjattu pois; puhumattakaan kiiltävästä uudenkarheasta autokannasta ja sileistä kaupungin teistä. Sama ihmettely jatkui muutaman päivän ajan, kunnes taas silmä alkoi tottua maiseman luonnollisuuteen, sananmukaisessa merkityksessä.      

Meillä oli aika tiivis aikataulu koko Suomen reissumme ajan ja myöhemmin tuntuikin, että olisimme tarvinneet toisen loman lomasta toipumiseen. Olimme vuokranneet super tilavan Volvon farmarin viikoksi, millä suhasimmekin yli 1600km ympäri Suomea samalla SuomiPoppia luukuttaen. Oli hauskaa päästä ajantasalle kesähiteistä, vaikka en koskaan suomalaisen musiikin suuri ystävä ole ollutkaan. Reiluun viikkoon mahtui yhtä monet treffit ystävien kanssa kuin normaalisti puoleen vuoteen normaalissa arkielämässä Suomessa. Vietimme aikaa ystävien kanssa ihanilla brunsseilla, lounailla, terassideiteillä ja illallisilla. En muistanutkaan, kuinka ihanaa graavilohileipä, mustikkapiirakka tai kesäinen grilliruoka voikaan olla. Tai tyttöjen jutut skumpalla höystettyinä!

Vietimme myös päivän turisteina ihanassa Porvoossa, mikä on kuulunut joka kesä vakiokohteisiimme. Tällä kertaa puolisoni tosin uskalsi tunnustaa, että retki on joka vuosi kuin Päiväni murmelina; samat kadunpätkät kävellään edestakaisin ja etsitään ruokapaikkaa, jonne mahtuisi syömään – mikä tosin onkin täysin totta. Pääsin myös päivittämään hiukseni kuntoon luottokampaajallani ja samalla reissulla turreilemaan Helsingin keskustassa. Tyttöjen terassireissulla tuli bongattua uusi uljas Löyly, jota somen kautta olikin saanut aktiivisesti seurailla aina kun suvisää suosi Suomessa tuttuja. Ehdimme tehdä myös pikaisen reissun ystävien mökillä, jossa puusaunan hellivät löylyt ja virkistävä (a.k.a. jäätävä) järvivesi tulivat tutuiksi meistä reippaimmalle rohkelikolle, eli ei minulle. Viimeisen lomaviikonlopun vietimmekin häissä ja häiden ennakkotunnelmissa Ähtärissä, samalla reissulla tutustuen eläintarhaan ja kotieläinpuistoon.

Ihaninta Suomessa oli ehdottomasti hiljaisuus. Dubaissa liikenteen ääni tuntuu kantautuvan lähes kaikkialle ja jos liikenteeltä suojaisen paikan saattuukin löytämään, ei siellä taatusti ole yksin. Vehreys ja luonto tulevat sitten hyvänä kakkosena, heti siis kun allekirjoittaneen silmä oli ehtinyt siihen tottua. Espoo ja Helsinki tuntuivat tosin edelleenkin silmään epäsiisteiltä, sillä Dubaissa siivoojan näkee niin sisällä kauppakeskuksessa kuin ulkona kävelykadullakin joka 50. metri ja jopa parkkihallit ovat niin puhtaita, että suoraan lattialta voisi syödä lounaansa. Dubaissa on myös kielletty kerjääminen (maassa ei saa olla ilman työpaikkaa tai puolisoa, joka toimii sponssorina, eli virallisesti ei ole mitään syytä kerjäämiseenkään), samoin kuin feissarit ja kaikki epämääräinen kaupustelu, perään huuteleminen (siis ”iskumielessä”) ja juopuneena julkisella paikalla näyttäytyminen, joten valehtelematta voin sanoa, että enemmän rauhassa saa kävellä Dubaissa kuin Helsingissä ja samalla turvallisuudentunne on Dubaissa parempi.

Muutamia ennakkoluulojani matkamme onnistui kaikeksi onneksi kumoamaan. Olin ennakkoon ajatellut, että asiakaspavelun tasossa huomaa varmasti drastisen eron kaiken Dubain ”Madam”-toitotuksen jälkeen, mutta kohtasin vain ja ainoastaan aivan ihania, iloisia asiakaspalvelijoita. Kesän ansiosta suomalaiset olivat myös hymyssä suin liikenteessä, eikä mitään iltapäivälehtien lööppien maalaaman kauhukuvan mukaista ilmapiiriä ollut havaittavissa. Olen huomannut, että näin ulkosuomalaisena olen kokenut saman ilmiön kuin tannoin mammalomalaisena; kun oma arkielämä ei enää sekoitu siihen normaaliin elämään Suomessa, alkaa kuva normaali elämästä muodostua lööppien, uutisten ja keskustelupalstojen (AV-mammat!) pohjalta – eli pääsääntöisesti kärjistettynä, negatiivisena ja uhkaavana. Onko tämä ilmiö tuttu sinullekin?     

Paluu kotiin Dubaihin tuntui hyvältä – ja todella siis paluulta kotiin. Ikävä ystäviä toki vaivaa hieman, mutta omat arkirutiinit tekevät sen saman täällä Dubaissa, mitä Suomessakin – täyttävät siis päivät ja vievät ajatukset. Nyt fokus on taas opiskelun jatkumisessa ja mahdollisten pikku reissujen suunnittelussa. Toistaiseksi olemme saaneet nauttia myös poikkeuksellisesta luksuksesta – lastenhoitajasta. Olemme saaneet tutun lastenhoitajan satunnaisesti käyttöömme ja olemmekin käyneet peräkkäisinä perjantaipäivinä treffeillä siipan kanssa. Aiemmin olimme käyneet kaksi kertaa viimeisen kahden vuoden aikana (eli pojan syntymän jälkeisenä aikana), mutta nyt jo kaksi kertaa kahteen viikkoon. Hurjaa! Ensimmäiset deitit vietimme perjantaibrunssilla Address-hotellissa ja toiset Sofitel-hotellin ranta- ja uima-allasosastolla Palm Jumeirahissa, Dubain palmusaarella. Ehkä tulemme uskaltautumaan vielä elokuun aikana golfaamaan ja jopa illallisdeiteille, saa nähdä. Ihaninta tällä hetkellä on kuitenkin taas tämä oma arki ja lähestyvä syksy, vaikka se tänä vuonna ei pidäkään sisällään omalla kohdallani töihin paluuta – saati uutta sontikkaa ja syystrenssiä!