Otsikon kysymykseen on yhtä monta vastausta, kuin äitejä maailmassa. Kaikilla on oma mielipide asiasta ja itse ajattelin kertoa omani.

Joten… Miltä se sitten tuntuu olla äiti ja vieläpä minun kohdalla nuori äiti?

Se on rankkaa,mutta sitäkin rakkaampaa. Ei ole mitään ihanempaa tunnetta, kun se,että saat oman lapsesi ensimmäistä kertaa syliisi,nuuskuttelet häntä ja pusuttelet. Meidän vauvavuosi oli rankka, sillä Noel huusi ensimmäiset 3 kuukautta yötä päivää. Sen jälkeen hän alkoi oppimaan asioita ja alkoi kehittymään. Kaikki kehitysvaiheet vaikuttivat öihin ja päivittäiset puklaamiset. Meillä ei nukuta edelleenkään öitä kunnolla,vaikka Noelilla on ikää 1 vuosi ja 2 kuukautta. Jopa itse voin sanoa,että yölliset valvomiset ovat rokottaneet omaa jaksamistani vaikka olenkin vasta 20-vuotias. Silti Noel on ihme,jota en vaihtaisi ja josta en luopuisi mistään hinnasta. 

Ikävä kyllä äitiyttäni on katsottu myös huonolla silmällä, jopa paheksuen. Moni ystävyysuhteistani on rikkoutunut ja juoruja on levinnyt milloin mistäkin, mutta en anna sen vaikuttaa itseeni millään tapaa. Se ei haittaa minua, jos en nyt pääse joka viikonloppu tai edes joka kuukausi ryyppäämään,mutta tuntuu että ihmisillä on hieman väärä käsitys lapsen saamisesta. Se ei tarkoita etteikö minullakin olisi aikaa pitää hauskaa ja jos totta puhutaan minun hauskanpitoni saattaa olla vain kaverin kanssa pyöriminen keskustassa kaupoilla ja hengailu. Noelin synnyttyä tuntuu,että elämällä on sentään jotain merkitystä,kasvattaa lapsesta rohkea ja olla hänen tukenaan niin paljon kuin mahdollista.

Lopuksi jaan kuvan jossa pitelen 1 viikon ikäistä Noelia. Muistan tämän päivän kuin eilisen.