Puhutaan unelmista. Olen ollut aina hyvin mietteliäs persoona. Unelmoinut suuresti ja kyseenalaistanut asioita. Unelmani ovat olleet joidenkin mielestä liian suuria ja minut on ymmärretty väärin jos olen pohtinut voisiko joku asia olla toisin. Pohdintani koetaan siten, että alkuperäinen asia olisi automaattisesti huono. Tämä ei ole kivaa, mutta olen tottunut siihen. Tunnistatko itsesi? Uusimmassa cosmossa oli juttu naisista joita kannattaa seurata ja silmäni eksyivät Net-a-porterin perustajaan Natalie Massenetiin joka sanoi, että on joutunut hyväksymään yrityksen perustamisen alussa epäilijöitä olevan enemmän kuin kannustajia. Lause osui nappiin ainakin omalle kohdalleni. Onneksi ympärilläni on ihanat ystävät jotka kannustavat ja varsinkin vanhempani ovat aina kannustaneet minua, mutta eivät painostaneet. Sanoneet kunhan teen parhaani se riittää. Siitä saan olla todella kiitollinen, koska kaikilla ei välttämättä ole yhtä kannustavia vanhempia saati vanhempia ollenkaan. 

Suomessa unelmoiminen isosti on vaikeaa, koska solidaarisuus on olematonta ja kateus suurta. Mikäli joku onnistuu elämässää jollain osa-alueella koetaan se ensimmäisenä uhkana, sen sijaan, että onnittelisimme. Itse olen tuntenut kateutta muita ihmisiä kohtaan jos he ovat onnistuneet elämässään, kunnes tajusin kateuden johtuvan täysin omasta epävarmuudeestani ja pettymyksistäni. Miksi en minä ollut saavuttanut unelmiani? Eihän toisen onnistuminen elämässä ole minulta pois. Kunnes sain myönnettyä itselleni pettymykseni, toisten onnistumiset ovat olleet paljon helpompi hyväksyä, itseasiassa siitä tulee hyvä olo ja vielä parempi kuin asiasta sanoo heille. Saat varmasti hymyn heidän kasvoilleen joka heijastuu myös omaan oloosi. Sitä rakastan täällä blogimaailmassa, toisia tuetaan ja kehutaan. Äärettömän arvokasta.

Unelmissa on myös vaaransa, kuten minulle kävi. Unelmani olivat niin suuria ja sain useasti pettyä koska en ollut mielestäni saavuttanut mitään ja epäitsevarmuus alkoi kaivaa. Perfktionismini ei ollut tästä mielissään ja kaikkitännehetinyt -asenteeni oli täysin väärä lähestymistapa. Syksyllä jouduin pysähtymään ja miettimään elämääni todella paljon. Mietin ihmisiä joita ihailin, joille olin kateellinen ja kaikkia yhdisti sama asia; he olivat tehneet töitä unelmiensa eteen. Eihän Roomaakaan päivässä rakennettu kuulee joidenkin sanovan.. hah. Olen tehnyt paljon asioita nuoreen ikääni nähden ja siksi olin vihainen kun mietin miksi en sitten ole lähempänä unelmaani vaikka olen tehnyt töitä perse hiessä ja burnoutin partaalla. Olen nähnyt päämääräni, mutta en näköjään sitä kuinka sinne pääsee. Välillä kysymys kalvaa vieläkin enkä ole täysin löytänyt vastausta, mutta minäkin haluan uskoa, että kaikella on tarkoitus, niinkuin eräs ystäväni vahvasti uskoo. Jokin on muuttunut, olen tajunnut, että on aika miettiä mikä oikeasti kiinnostaa ja uskoa itseensä sekä muistaa ottaa askel kerrallaan. Pilko unelmasi, jotta tiedät mistä unelmoit. Näin matkasi kohti välietappeja voi alkaa ja olet taas hiukan lähenpänä unelmaasi

Haluan kannustaa kaikkia uskomaan unelmiinsa ja tekemään asioita mitä haluavat. Jos joku epäilee sinua, niin kysy miksi muka et voisi. On sokeita artisteja ja puolijalattomia urheilijoita. Se on täysin itsestään kiinni. Lainaten Katy Perryä, ”I went from zero, to my own hero”. Itse aion ainakin edelleen uskaltaa unelmoida isosti. En osaa olla ilman unelmia, niista saa voimaa. On ihmisiä jotka eivät osaa määritellä unelmiaan, mutta silti menevät kohti haluamaansa, hekin pääsevät sinne koska luottavat itseensä.  Pilko unelmasi, jotta tiedät mistä unelmoit. Näin matkasi kohti välietappeja voi alkaa ja olet taas hiukan lähenpänä unelmaasi

DO WHAT YOU LOVE, LOVE WHAT YOU DO, jos sinulla on edes pieni mahdollisuus.

John hole