Perinteiset kotibileet.

Vietin eilen hyvän ystäväni syntymäpäiviä perinteisten kotibileiden merkeissä. Synttärijuhlat oli täynnä menneiden muistelua ja nostalgiaa. Väkisinkin tuli mieleen juhlakalun 19-vuotis synttärit 7 vuotta sitten, jolloin oltiin nuoria ja hölmöjä. Jaa miten niin ei enää?! XD Silloin 7 vuotta sitten oli pirtuboolia ja saatiin uusia ystäviä, kuten Herra Ämpärin. Tälläkin kertaa oli pirtuboolia ja vaikka Herra Ämpäriä ei tällä kertaa kemuissa näkynyt (hyvä niin), niin varokaahan lapset sen kanssa. Petollista tavaraa!

Päädyttiin katsomaan vanhoja valokuvia vuosien takaa. Ihmeteltiin, että miten porukka on jaksanut kantaa ennen kameraa mukana baarissa(?!) Kuvia löytyi niin maan perk….sti. Nyt kyllä ymmärtää, miksi ei sitä enää tee, koska hyi minkälaista materiaalia sieltä löytyi :’D Vedet silmissä sai nauraa.

Loistavan kuvashown jälkeen pistettiin soimaan muun muassa Brick & Lacen Love is wicked ja Rihannan S&M ja sheikattiin kuin 18-vuotiaina. Eiliseltä ei tietenkään ole yhtään valokuvaa, koska ei kukaan enää mitään kameroita kanna mukana. Tähän on saatava muutos. Niin ja kotibileet, niitä lisää myös! Ihan huikeita.

photo4.jpg

photo5.jpg

photo3.jpg

Tänään vietin ihanaa pääsiäispäivää kävelylenkillä Ruissalossa. Käärmeet ja Cafe Villa Ekhemin isäntä olivat heränneet talviunilta ja ihmisiä oli nauttimassa aurinkoisesta kevätpäivästä. Pääsiäispäivä jatkui iskän loihtimalla superillallisella. Alkupalaksi parsaa hollandaise-kastikkeella ja pääruoaksi lammasta ja valkosipulikermaperunoita. NAMI!

photo2.jpg

photo1.jpg

Keväthelle näyttää jatkuvan vielä pari päivää ja gradua pitäis vääntää. Antakaa mun kaikki kestää!

-Hanna-

suhteet ystavat-ja-perhe ajattelin-tanaan ruoka-ja-juoma

Huh ja puh.

Hei vaan ystäväiset! Pahoittelut, että tämä kirjoittelu on jäänyt taas vähemmälle, mutta viime aikoina on ollut sellainen tekemisen meininki. Rakas pain in the ass -projektini nimeltä gradu vie kaiken aikani ja viime viikkoina on tultu juostua myös erinäisissä työhaastatteluissa. Karkasinpa myös Berliiniin viikoksi tapaamaan ystäviäni. Kun on kyse gradusta, niin tekosyitä on monia ja vaihtoehtoisten ajanviettotapojen keksiminen ei ole temppu eikä mikään. Eilen Spartanilla oli salikisat ja olihan minun pa​kko mennä kisaavia kavereitani kannustamaan. Päädyinpä myös tuomaroimaan. Ensi kerralla jos on maisemissa, niin voisi rohkaista itsensä ja mennä itsekin kisaamaan. Mahtava porukka ja hyvä tsemppi päällä. Kisapäivä jatkui Ruissalossa saunomisen, uimisen (+3 astetta! Talviturkki heitetty ;)), grillauksen ja mukavan tutustumisen merkeissä. Niin kivaa treenata tossa porukassa!

kuva_2.jpg

 

Berliinissä oli jo ihan kevät tai melkein jopa kesä, koska lämpöasteita oli about 20. Kirsikankukat kukki ja puissa oli jo lehtivihreää. Ennen reissua kävin yhdessä työhaastattelussa Helsingissä ja silloinen auringonpaiste ja +10 sekä erittäin kiinnostava työmahdollisuus sai ajattelemaan, että ei tämä Helsinkikään olisi huono vaihtoehto. Oli hyvä, että olin päässyt tällaiseen ajatukseen kiinni, jotta mitä ikinä tapahtuukaan, se ei voisi olla huono vaihtoehto. Berliinissä menin lentokentältä lähes suoraan väärän Starbucksin kautta (kröhöm) oikeaan Starbucksiin työhaastatteluun. Sitten siellä oli se lämpö ja oli ystävät ja oli halpaa ja oli tapahtumia ja oli niitä kirsikankukkia ja mieleni valtasi ristiriitaisuus ja hämmennys. Järki sanoo, että Helsingissä olisi pienen Hanna ihmisen hyvä olla, mutta sydän haluaa palata tallaamaan villejä Berliinin katuja. Jos ei nyt, niin koska muka? Niinpä.

 

Aika näyttää.

kuva_3.jpg

 

Toivottavasti teillä oli mukava sunnuntai! Täällä vietettiin kaikkien aikojen darra-masis-sunnuntaita :/ Nyt jo onneksi voiton puolella.

 

-Hanna-

suhteet oma-elama syvallista tyo