Elämäntaparemontti.
Oletko täynnä juttuja superfoodeista, paleo-dieeteistä ja vihersmootheista? Niin minäkin. Tai en oikeastaan vai miten sen nyt ottaa. Antakaahan kun selitän.
Kävi odotetusti ja Berliini (lähinnä döner ja bisse) teki tehtävänsä ja lisäkiloja tuli mukana muuallakin kuin matkalaukussa. Tämä turvonnut olotila ja kaltoin kohdeltu terveys sai minut päättämään, että Suomessa menen takaisin vanhaan terveellisempään elämäntyyliini ja lähden etsimään niitä vaivoin hankittuja, mutta kadonneita lihaksia. Minua kun ei ole suotu hyvällä aineenvaihdunnalla eikä hyvillä geeneillä, niin timmin kropan eteen saan tosissani tehdä töitä sekä salilla että ruokatottumuksissa. Rakastan urheilemista, mutta myös syömistä. Lisäksi motivaationi on hieman ailahtelevaista ja itsekurini turhankin helposti koetuksella.
Voisin siis sanoa, että päätin ryhtyä pieneen elämäntaparemonttiin, niin kuin sitä on tapana kutsua.
Remonttiin kuuluvat seuraavat muutokset:
· Gluteenittomampi ruokavalio
· Enemmän luomutuotteita
· Enemmän kasvisruokaa ja kalaa, vähemmän lihaa
· Urheilua 4-5 kertaa viikossa
· Vähemmän hiilihydraatteja, enemmän proteiinia
· Superfood ym. kokeilut, kunnes oma juttu löytyy
· Yksi karkkipäivä viikossa
Remonttiin ei kuulu:
· Nipotus
· Totaali kieltäytyminen
· Stressaaminen
· Hifistely
Koska puhutaan melko laajoista aihealueista, niin ajattelin kirjoittaa niistä osissa. Aihealueet tulevat olemaan: 1) ruokavalio, 2) urheilu, 3) superfoodit ja muut lisäravinteet ja 4) hyvä mieli. En todellakaan ole asiantuntija ja puhun täysin omasta kokemuksesta sekä ”faktat” perustuvat lukemaani. Saattaa olla, etten tarjoa minkäänlaista uutta tietoa kenellekään, mutta hienoa tietysti olisi jos joku saisi inspiraatiota omaan elämäntapaansa.
Nyt mä lähden lenkille!
-Hanna-
P.S. Word herjasi sanojen superfood, paleo-dieetti ja vihersmoothie kohdalla, joten kysehän on uusista trendeistä, jotka tietysti tulee ja menee. Jotkut jäävät ja jotkut unohdetaan yhtä nopeasti kuin tulivatkin.