Ensimmäiset päivät.

Ensimmäiset päivät ovat menneet aika nopeasti, mutta erittäin mukavasti! Yksinäisyys. Se on se juttu, mitä varmaan eniten pelkää kun muuttaa uuteen maahan ja kaupunkiin, josta ei oikein tunne ketään. Itse varsinkin viihdyn paljon paremmin seurassa kuin yksikseni. Ilokseni sitä en kuitenkaan ole joutunut kokemaan! Jotain hyötyä seitsemästä kämppiksestä 😉

Lisäksi olen Facebook ryhmässä nimeltä ’Suomalaiset Berliinissä’, joka on vallan mainio ryhmä! Suosittelen lämpimästi kaikkia tänne muuttavia liittymään ryhmään jo Suomessa, koska esimerkiksi sen kautta sain asuntonikin. Ryhmässä voit myydä tavaroitasi, ostaa tavaroita, kysyä mitä vaan, etsiä seuraa tai ilmoittaa esimerkiksi tapahtumista. Ja vastausvarmuus on melkeinpä 100 % ja selkeällä suomen kielellä. Avuliasta porukkaa me suomalaiset!

Ryhmästä sain seuraa itselleni torstai-illalle, kun kuusi toisilleen tuntematonta suomalaista päätti lähteä testaamaan vegaanisen pizzerian Neuköllnissä. Vegaanista ja täysin lihanmakuista kinkkua ja salamia pizzassa, siinä vasta kiero elämys. Lihansyöjää huijattiin kunnolla!

Lauantaina päivällä menin tanskalaisen kämppikseni Stinen, huoneeni entisen asukin sveitsiläisen Isalinen ja toisen sveitsiläisen tytön Mareikan kanssa tutustumaan Charlottenburgin linnaan. Tai no lähinnä sen puistoon, koska kuvien perusteella käynti sisällä ei olisi ollut pääsylipun arvoinen. Espanjan vaihtovuoteni aikana tuli pieni linnaähky, joten melko spesiaali yksilö pitäisi kohdalle tulla, jotta siitä innostuisin. Sama homma katedraaleilla..

Illalla tilasimme sushia kotiinkuljetuksella (suomalaiset sushiyrittäjät huomio!). Hintaa 12 makille ja neljälle ”inside-out-rollille” tuli 5,75 €. Kyytipoikana pullo luomuvalkkaria 2,19 € ja iso bisse alle euron. Tämä alhainen hintataso saa syystäkin aikaan ajoittaisia ilonkiljahduksia!

Illalla kävimme sekalaisella porukalla kotibileissä Kreuzbergissä. Alkupäivien kaikki uudet jutut ja ihmiset olivat vieneet huomaamattaan voimat ja päätin lähteä kotiin jo ”alkuillasta” siinä puoli kolmen aikaan. Ehkä tässä on vielä aikaa krebata oikein kunnolla aamuun asti 😉

Huomenna alkaa työt kello 10 aamulla. Vähänkö jänskättää! 

ensimmaiset_paivat.jpg

P.S. Sain kämppikseltäni käyttöön pyörän. Se on ihana <3 Taidanpa mennä sillä vielä ilta-ajelulle tänään.

-Hanna-

kulttuuri matkat