Perinteiset kotibileet.
Vietin eilen hyvän ystäväni syntymäpäiviä perinteisten kotibileiden merkeissä. Synttärijuhlat oli täynnä menneiden muistelua ja nostalgiaa. Väkisinkin tuli mieleen juhlakalun 19-vuotis synttärit 7 vuotta sitten, jolloin oltiin nuoria ja hölmöjä. Jaa miten niin ei enää?! XD Silloin 7 vuotta sitten oli pirtuboolia ja saatiin uusia ystäviä, kuten Herra Ämpärin. Tälläkin kertaa oli pirtuboolia ja vaikka Herra Ämpäriä ei tällä kertaa kemuissa näkynyt (hyvä niin), niin varokaahan lapset sen kanssa. Petollista tavaraa!
Päädyttiin katsomaan vanhoja valokuvia vuosien takaa. Ihmeteltiin, että miten porukka on jaksanut kantaa ennen kameraa mukana baarissa(?!) Kuvia löytyi niin maan perk….sti. Nyt kyllä ymmärtää, miksi ei sitä enää tee, koska hyi minkälaista materiaalia sieltä löytyi :’D Vedet silmissä sai nauraa.
Loistavan kuvashown jälkeen pistettiin soimaan muun muassa Brick & Lacen Love is wicked ja Rihannan S&M ja sheikattiin kuin 18-vuotiaina. Eiliseltä ei tietenkään ole yhtään valokuvaa, koska ei kukaan enää mitään kameroita kanna mukana. Tähän on saatava muutos. Niin ja kotibileet, niitä lisää myös! Ihan huikeita.
Tänään vietin ihanaa pääsiäispäivää kävelylenkillä Ruissalossa. Käärmeet ja Cafe Villa Ekhemin isäntä olivat heränneet talviunilta ja ihmisiä oli nauttimassa aurinkoisesta kevätpäivästä. Pääsiäispäivä jatkui iskän loihtimalla superillallisella. Alkupalaksi parsaa hollandaise-kastikkeella ja pääruoaksi lammasta ja valkosipulikermaperunoita. NAMI!
Keväthelle näyttää jatkuvan vielä pari päivää ja gradua pitäis vääntää. Antakaa mun kaikki kestää!
-Hanna-