Synttärit.

Kiitos kaikille ihanista synttärihaleista ja onnitteluista! Mä oon todellakin se tyyppi, joka kertoo kaikille kuukauden etukäteen, että syntymäpäivät on tulossa, joka on innoissaan jokaisesta onnittelusta Facebookissa ja joka mielellään järjestää isot juhlat. Mä vaan rakastan syntymäpäiviä!

marilyn.jpg

Täytin 24-vuotta. Se on hyvä ikä. Tähän voisin jäädä. Tästä iästä ei ole mitään valitettavaa. Joillekin vanheneminen on huono asia, mutta kuulkaas, syntymäpäivien määrä vaikuttaa ihmisen eliniän pituuteen. Heko heko, mutta täytyy tätä vanhenemista jotenkin ajatella positiivisesti.

champange.jpg

Syntymäpäiväni oli mitä mainioin. Kello 12 yöllä, kun siirryttiin torstain puolelle, tulivat kolme kämppistäni huoneeseeni herättämään minut kynttilöiden kanssa ja laulaen ”Happy Birthday”. Päivällä töissä tarjoilin TÖRKEÄN hyviä Daim-suklaamuffineita. Kyllä, ihan itse leivoin! Illalla oli harjoittelijoille tarkoitettu illanvietto keilailun merkeissä. Kun saavuin kotiin, minua odotti keittiön pöydällä sydämenmuotoinen kakku, jonka ihanat kämppikseni olivat leiponeet. (Kuvaa hienosta kakusta ei ole, koska olin kotiin saapuessani niin nälkäinen, että hotkaisin kitaani heti ison palan…) Täydellinen lopetus ihanalle päivälle.

//www.youtube.com/embed/SkFaCnDlJLg?list=UUudKvbd6gvbm5UCYRk5tZKA

Juhlinnat eivät toki lopu tähän, vaan huomenna on luvassa isot kotibileet ja biletystä aamuun asti. Lähti vähän kutsujen lähettäminen käsistä ja kaikilla tuntuu löytyvän avecceja, niin kemuista näyttää tulevan melko isot. More the merrier! Viime viikonloppu kun meni täysin kotona, niin melkosesti tuo tanssijalka vipattaa. Toivottavasti tulee hyvät kemut 🙂

time_to_drink_champagne_0.jpg

 

Mukavaa viikonloppua kaikille! Pus :*

-Hanna-

Kuvat // Pinterest

// Thank you for the lovely birthday wishes. I just love birthdays! Tomorrow we party… hard!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *