Turku, perun puheeni.
Taisinpa ehtiä ruikuttamaan, että ”Turku on niin nähty”, ”Turussa ei tapahdu mitään” ja ”Turku on niin tylsä”. Kyllä näin edelleenkin välillä ajattelen, mutta tänä viikonloppuna Turkukin tuntuu ihan mukavalta, pitkälti tosin sen ansiosta, että itse järjestää itselleen mukavaa tekemistä.
Eilistä ystävänpäivää vietin kuinkas muuten kuin hyvien ystävien seurassa. Kun kaikki pariskunnat menivät romanttisille illallisilleen, niin kaupungin sinkut kerääntyivät katsomaan lätkää Edisoniin. Ehe ehe. Kolmatta erää ei tarvinnut jäädä katsomaan kun peli oli niin selvä kahden erän jälkeen, joten siirryttiin drinkeille Fonttiin. Suosittelen Fontin Times New Roman nimistä drinkkiä. Raikas karpalon ja sitruunan yhdistelmä!
Tämä lauantai saa hyvän startin yhdellä kaupungin parhaimmalla brunssilla, Aula Cafén jazzbrunssilla. Tällä kertaa brunsseillaan koko perheen kera ja juhlistetaan iskän syntymäpäiviä. Tarjoan iskälle brunssin syntymäpäivälahjana. Ihmiselle, jolla on jo kaikkea, on parasta antaa lahjaksi yhteistä aikaa ja uusia kokemuksia. Kulinaristi ei varmasti pahastu myöskään mahasta täynnä maittavaa ruokaa. Päivän kruunaa leffa ja drinkit vanhimman ystäväni kanssa.
Ei viikonloppu tähän lopu! Koska tänä viikonloppuna ei hankita krapulaa, niin sunnuntaina jaksaakin tehdä vaikka mitä. Sunnuntaina on jälleen kerran Ravintolapäivä, josta pidän konseptina kovasti. Mutta kysymys kuuluukin missä tällä kertaa on Turun paras pop-up-ravintola?
Sunnuntai-illalla Börsissä on SÄXin, Ruudolfin ja Musta Barbaarin ilmainen keikka. Ruudolf ja Musta Barbaari on varmasti kaikille tuttuja ja niiden keikkaa en odota läheskään yhtä paljon kuin SÄXin. SÄX soittaa iloista housea seksikkäällä saksofonilla maustettuna. Saksofoni on aina ollut seksikäs, mutta nyt siitä on selkeästi tullut myös trendikäs soitin erityisesti elektronisessa musiikissa. Täytyy nostaa hattua pojille, kuinka rohkeita he ovat, että kauppakorkean opintojen lisäksi ovat lähteneet toteuttamaan kunnianhimoisesti toista unelmaansa.
Siinäpä yksi onnistunut viikonloppu!
//www.youtube.com/embed/Qes-WBidPBs” width=”560″>