Reidet ovat kipeät, peppu on kipeä ja käsiä ei saa kunnolla suoriksi. Onneksi sentään pää ja sormet pelaavat jotenkuten, muuten ei edes tästä toimistotyöstä tulisi tällä hetkellä yhtään mitään.

Joka paikkaa kolottaa niin, ettei aamulla pääse ähkimättä ylös sängystä, eikä kipuilematta ylös tuolilta. Voivatko lihakset edes olla niin jumissa, että tällä hetkellä jätän mieluummin vaikka koko lounaan väliin, kuin kävelen parinsadan metrin matkan työpaikkani ruokalaan? 

Ja mikä siinä muuten on, että tämä sama toistuu joka ikinen kerta, kun pienen tauon jälkeen alan taas liikkumaan? Aina tulee jumi ja aina tulee kipu ja aina tulee kolotus. Ihan sama, mitä teen, mutta tietenkin eteenkin silloin, kun erehdyn menemään kuntosalille. Tämä tapahtui kuukauden poskionteloiden parantelun jälkeen sunnuntaina. Vedin normaalin kiireisen perheenäidin kokokropan settini löysäillen läpi. Löysäillen siksi, etten jaksanutkaan flunssan jälkeen tehdä kaikkea ihan entiseen malliin, vaan jo parin jalkaprässisarjan ja yläkropan liikkeiden jälkeen heikotti ja oksetti.

Sunnuntaina olin suoritukseeni ja kuntooni pettynyt, ja minusta tuntui, etten oikeastaan tehnyt salilla yhtään mitään. No, nyt ei valitettavasti enää tunnu siltä. Päinvastoin. Joka ikinen reiden pikkulihas ilmoittaa olemassaolostaan ja suuttumuksestaan sunnuntaisia touhujani kohtaan joka ikinen kerta, kun vähän korjaan asentoani tuolillani, liikutan kättäni tai otan vaikka yhden pienen askeleen eteenpäin.

Miksi liikunnan aloitukseen pitää aina liittyä kipua? Voisiko tätä lihasten tottumisvaihetta mitenkään nopeuttaa? Ja onko pakko tehdä niin, että tuntuu, jos haluaa näyttää paremmalta ja voida paremmin? 

Ihan niin kuin kuntosalilla pyristelyssä ei kaikessa tylsyydessään ja aikaavievyydessään jo muutenkin olisi haastetta kerrakseen. Pitääkö siis motivaatiovaikeuksien lisäksi joka kerta alusta alkaessa kohdata se, että kaikki kuitenkin alussa sattuu? En tiedä, mutta juuri nyt harkitsen vakavasti tulevalle viikonlopulle suunnittelemieni kuntosalitreenien vaihtamista joogaan tai johonkin muuhun pehmeämpään lajiin.

… vaikka itse asiassa olen kerran saanut yhden elämäni kamalimmista palautumisjumeista aikaan yin-joogassa. Ahnea syvävenyttely ilman aikaisempaa kokemusta tai lihasten totuttamista on myös resepti toooodella kipeisiin paikkoihin. Tämänkin olen kantapään kautta oppinut.

Mikään ei siis ole hyvä, teki niin tai näin, eikä lihaskivusta pääse eroon kuin odottelemalla …ja ehkä vähän venyttelemällä, jos siihen hommaan mitenkään enää illalla taipuu.

Hohhoijaa.