Äidin odotukset
Odotus herättää odotuksia. Uusi elämä herättää odotuksia. Ja sitten myös äitiys herättää odotuksia. Kaikenlaisia ja useimmissa ihmisissä, joille tuleva äiti ja hänen pienokaisensa merkitsevät jotain.
Yhdet odotukset ovat kuitenkin ylitse muiden: äidin odotukset itseltään ja äitiydeltään. Jos oma keho ei raskauden aikana toimikaan täydellisenä hautomona, tai avaudu synnytyksessä kuin junan vessa (anteeksi karkea kielikuva). Jos imetys ei onnistukaan, ja vauvan kanssa kotona oleminen lähinnä vain ahdistaa. Ja jos ainutlaatuisesta vauvavuodesta ei kaikkien kumminkaimojen kehotuksista huolimatta pystykään nauttimaan. Niin voin kertoa, että kyllä se vaan harmittaa ja jopa masentaa.
Eikä siinä mitään, jos tämä harmitus olisi täysin aiheellista. Mutta kun useimmiten ei edes ole. Sektiokin on synnytys, vauvat kasvavat ihan normaaleiksi ihmisiksi myös korvikkeella ja oppivat kyllä ajallaan puhumaan, vaikka niille ei joka hetki jaksaisikaan lallatella ja lukea. Tietenkin jotkut kohtaavat ihan oikeita ongelmia ja pelottavia tilanteita esimerkiksi lapsen terveyteen liittyen niin raskauden, synnytyksen kuin vauvavuodenkin aikana. Mutta suurin osa ei. Useimman vauvan ja äidin ja perheen asiat ovat päällisin puolin ja kaikkien mittareiden mukaan täysin kunnossa, eikä mitään harmituksen aihetta pitäisi olla.
Mutta kun meidän naisten kieroutuneissa aivoissa sekään ei välttämättä riitä. Nimittäin, monella äidillä on usein todella paha mieli sen vuoksi, ettei kaikki ole hyvistä lähtökohdista huolimatta mennyt omasta mielestä ihan putkeen. Ei tullut liikuttua raskausaikana, synnytyksessä menikin kymmenen annosta epiduraalia ja työelämä kutsui vastustamattomasti takaisin heti perhevapaiden jälkeen.
Itse asiassa luulen, että varsinkin täällä Suomessa ollaan niin kauhean tietoisia kaikesta hyvästä, ja kehittävästä ja luomusta, että kuva kiitettävästä äitiydestä on jo jokseenkin harhainen. Meillä on niin kovat odotukset äitiyttä ja vanhemmuutta kohtaan, ettemme kunnolla pysty nauttimaan edes siitä vähästä (tai siis itse asiassa paljosta), missä onnistumme. Nimittäin, mikä tahansa tulos on aina pieni pettymys, mikäli kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Ja koska varsinkaan lasten kanssa mikään ei koskaan mene niin kuin odottaa, niin varsinkin me äidit olemme tuomittuja epäonnistumaan.
Ja miksi tämä aihe on minulla nyt kielenpäällä? Noh, huomasin olevani ihan oikeasti surullinen ja harmissani siitä, että Nyytin imetys loppui liian aikaisin. Siis ihan pätö asiasta, mutta kuitenkin. Ja aina kun yritin jutella siitä, niin Välkkykin vain nauroi, ja käski minun päästä jutun yli. Mutta kun en päässyt; Minähän olin pettänyt Nyytin ja ottanut häneltä, pieneltä pallerolta, pois parhaan mahdollisen ravinnon ja lohdun. Olisiko sittenkin vielä pitänyt yrittää jatkaa?
Ei. Kaikki on nimittäin nyt hyvin, ja meni lopulta juuri niin kuin pitikin. Neuvolantätikään ei viime viikolla yhtään kritisoinut päätöstäni lopettaa imetys, vaan rohkaisi aloittamaan hapanmaitotuotteiden maistelun kalsiumin saannin turvaamiseksi. Itse asiassa hän oli kaikesta samaa mieltä kuin minä ja rohkaisi minua jatkamaan samalla lailla kuin itse olin jo parhaaksi nähnyt.
Ja sitten hän sanoi sen, mikä sai minut viimein ponnahtamaan ulos siitä tiukasta harmituskuplasta, jonka olin imetyksen lopettamisen myötä luonut ympärilleni: Kaikkia äitejä harmittaa, jos imetys ei kestä niin kauaa kuin on itse suunnitellut. Ahaa!
Ongelma oli siis siinä, ettei se, miten Nyytin imetys loppui, vastannut odotuksiani tai sisäisiä suunnitelmiani. Minähän olin vasta ostanut pari uutta imetystoppia kesää varten ja laskostanut kivoimman imetysmekkoni arkivaatteiden kohdalle kaappiin. Minä olin suunnitellut, ja minä odotin, että imettäisin pienokaistani suurin piirtein yhtä pitkään kuin esikoistani ja ainakin siihen asti, mitä virallisesti suositellaan.
Mutta kun Nyytti valitsikin toisin. Ja minä valitsin toisin, ja tässä tilanteessa ihan oikein. Ja vaikka se tuntuu vieläkin vähän nurinkuriselta, tiedän nyt, ettei minussa ja valinnoissani äitinä ole oikeasti mitään vikaa.
Pitää vain odottaa vähän vähemmän ja elää enemmän. Ihan niin kuin se olisi näillä pähkäilijänaivoilla mitenkään mahdollista.