Vauvalleni ei kelpaa tutti
Muistelisin, että esikoisemme Kuutti oppi syömään tuttia vajaan kahden kuukauden iässä. Siihen asti olimme menneet ilman, ja suunnittelinkin tuolloin mielessäni jo kokonaan tutitonta vauva-aikaa. Pyörsimme kuitenkin päätöksemme tutittomuudesta melko nopeasti ja aloimme työntää Kuutille lutkutinta suuhun heti, kun pelkkä hytkyttely ei enää tepsinyt tytön iltaitkuihin.
Sittenhän sitä tuttia imettiin vähän joka välissä aina vuotiaaksi asti. Kuutin ollessa noin 13 kuukautta vanha, huomasimme kuitenkin yhtäkkiä vaiheen, jolloin tyttö ei kaivannut tuttia muuten kuin nukkumaan mennessään. Päätimme tuolloin vieroittaa hänet tutista ihan vaan kylmästi heittämällä kaikki tutit yhdessä roskiin. Kaksi päivää, eli yhteensä neljä nukahtamiskertaa siinä kesti, mutta sitten tutin perään itketyt itkut olivat siinä.
Kuten niin monessa muussakin asiassa, lapsemme ovat myös tutin suhteen kuin yö ja päivä. Kohta kolmekuiselle kuopuksellemme Nyytille ei tutti nimittäin koskaan ole kelvannut. Olemme kokeilleet tunkea pojan kitaan kaikenlaisia tutteja; suoria, anatomisia, lateksisia, luonnonkumisia ja jopa isompien vauvojen puruleluja. Mikään vierasesine ei Nyytille kuitenkaan kelpaa.
Nyytti pullauttaa kokemuksemme mukaan tutin ulos suustaan noin viidessä sekunnissa. Pojan ei tietenkään ole pakko oppia syömään tuttia, mutta olemme kuitenkin aina silloin tällöin tarjonneet hänelle erilaisia lutkuttimia erään pahan tavan korvikkeeksi; Nyytti nimittäin syö nyrkkiään niin, että maiske vaan kuuluu. Varisinkin silloin, kun joko uni tai nälkä nostaa päätään, poika näykkii nyrkkiä ja imee sormiaan kuin viimeistä päivää. Kaikkea muuta on nyrkin lutkutuksen korvikkeeksi vähäisissä määrin jo kokeiltu, mutta mikään ei auta. Poika yökkäilee kaiken muun paitsi oman ihanan hikisen kätensä ulos alta aika yksikön.
Nyytin sormien syöminen ei tietenkään herätä minussa pelkästään negatiivisia tunteita. Vauvan tutittomuus on hyvä juttu siinä mielessä, ettei häntä myöhemmin tarvitse vierottaa lutkuttimesta, eivätkä hänen hampaansa kärsi turhaan. Minä en myöskään joudu olemaan pojalle tuttina, sillä Nyytti ei kestä sitä, että rinnoistani suihkuaa maitoa silloinkin, kun hän haluaisi vain lupsutella. Ihan vaan lupsuttelun piikkiin laskettavat imetyskerrat loppuvatkin järjestäen siihen, että poika raivoaa itsensä pois rinnalta saaden tämän perään vielä lämpimän maitosuihkun suoraan naamalleen.
Pitäisikö minun ja Välkyn siis aktiivisemmin yrittää saada Nyytti imemään tuttia sormien sijaan? Me emme tietenkään voi pakottaa pientä vauvaa tekemään yhtään mitään, mitä hän ei halua, mutta olen kuitenkin miettinyt, miten pitkään tuo nyrkkien imeminen vielä jatkuu ja tuleeko se tuosta vielä pahenemaan. Kuutin kohdallahan tutista vieroitus kävi erittäin helposti, mutta sormia ei samalla tavalla pystykään ottamaan lapselta pois kuin tuttia.
Olisiko tutti siis kuitenkin pienempi paha kuin sormet? Ehkä, mutta minulla ei tällä hetkellä kaksivuotiasta esikoista paimentaessani yksinkertaisesti ole aikaa opettaa vauvaa tutille ja työnnellä ulos plupsahtelevaa tuttia koko ajan takaisin vauvan suuhun. Eikä Nyytti myöskään koko aikaa hae sormiaan. Hän lupsuttaa niitä oikeastaan vaan silloin, kun unettaa tai on nälkä, mikä reilun parikuisen vauvan elämässä tarkoittaa noin 50 %:a valveillaoloajasta.