Nyt ollaan siinä vaiheessa

…että eilisen pahimmat ällölovehuurut ovat hälvenneet ja paluu karuun todellisuuteen on alkanut. Nimittäin, havahduin tänään aamulla kukkalähetyksen sijaan siihen, kun huomasin hiuksia harjatessani kärsiväni pahemman laatuisesta sulkasadosta. Ja kysehän on siis tietenkin yhdestä lempiaiheistani, eli imetyksestä ja sen vaikutuksista oman kehoni toimintaan.

Aiemmin olen jo kirjoittanut siitä, kuinka Kuutin imetys teki huonoine yöunineen ja hormoonimyrskyineen minusta henkisesti hakkelusta. Nyt Nyytin kohdalla henkinen jaksamisen kanssa ei ole ollut ongelmia, mikä varmastikin johtuu siitä, että olin ensimmäisen lapsen jälkeen jo tavallaan luovuttanut tietyissä asioissa ja hyväksynyt roolini äitinä. Kuutti on siis tasoittanut tien pikkuveljelleen Nyytille, ja minä olen kasvanut, muuttunut ja oppinut asian jos toisenkin itsestäni ja elämästä yleensä.

Nyytti myös nukkuu ihan eri tavalla kun Kuutti aikoinaan teki. Nimittäin siinä, missä tyttö nukkui pitempiä päiväunia ja söi tasaisesti noin neljän tunnin välein pitkin päivää ja yötä, nukkuu pikkuinen prinssini päivällä huonosti, mutta yöllä hyvin. Hän herää toki syömään useamman kerran yössä, mutta hotkii kyljellä kyyhöttäen tarjoamani maidon kitusiinsa nopeasti ja jatkaa sitten uniaan. Vaippojakaan en hänelle ole ensimmäisten viikkojen jälkeen jaksanut keskellä yötä vaihtaa, ellei sitten pojalta tule kakka, mikä on tähän mennessä tapahtunut yöaikaan vain pari kertaa.

Myöskään Kuutin imetysaikainen unettomuus ei ole pahemmin vaivannut minua nyt toisella kierroksella. Menen yleensä (vieläkin liian myöhään) nukkumaan väsyneenä, ja nukahdan paikalleni jo melkein ennen kuin pääni ehtii koskettaa tyynyä. Uneni on yöimetysten takia rikkonaista, mutta kuitenkin syvää, mitä se ei edellisen vauvavuoden aikana oikeastaan koskaan ollut. Enää en esimerkiksi herää Kuutin mahdolliseen Pissahätä! -huuteluun kovinkaan helposti, vaan herkkäunisempi Välkky hoitaa lastenhuoneeseen suuntautuvat yöjuoksut yleensä täysin minun huomaamattani.

Minä siis nukun nykyään Nyytin yösyötöistä huolimatta kohtalaisen hyvin, ja voin myös paljon paremmin, kuin Kuutin vauvavuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Tästä huolimatta huomaan kuitenkin kehossani ihan samat muutokset, jotka pistivät silmääni myös esikoiseni imetyksen kohdalla: Hiukseni ovat alkaneet lähteä, ja ainakin harjani viimeaikaisten karvasaaliiden perusteella kaljuuntumisen tahti sen kun kiihtyy. Selkäni naksuu ja on vauvan kantelusta ja huonoista imetysasennoista johtuen kohtalaisen tiukassa jumissa. Limakalvot ovat kuivat kuin Saharan autiomaa, ja myös iho on kauttaaltaan kuiva. Ja tämän lisäksi vielä koko ajan on jano ja nälkä.

Imetys on minusta pääosin ihanaa, käytännöllistä ja lapselle hyväksi, mutta kyllä siihen myös kieltämättä sisältyy muutama negatiivinenkin puoli. Fakta nyt kuitenkin on se, ettei kumpikaan meistä, minä tai poika, tule vielä pitkään aikaan olemaan valmis luopumaan tissittelystä. Joten ei kai tässä muukaan auta, kun purra hammasta ja jaksaa eteenpäin niin kuin mummo lumessa. Ja sitten voisin vielä pyytää joulupukilta lahjaksi hierontaa joka viikolle joulusta kevääseen. Tai alkaa jumpata.