Tyhmä, tuhma ja kiittämätön
Taas kerran se on todistettu; Minulle ei koskaan kannata ostaa mitään. Ei jouluksi, ei syntymäpäivälahjaksi, eikä muulloinkaan. Ei mitään, ei koskaan. Ja jos jotain kuitenkin tekee mieli hommata, niin ei sitten ainakaan mitään kallista. Sitä nimittäin seuraa kriisi melkein joka ikinen kerta.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun olen saanut jouluna lahjan, joka on ollut sieltä arvokkaammasta päästä, mutta josta vain en ole syystä tai toisesta tykännyt. En, vaikka kuinka olen yrittänyt. Olen yrittänyt kääntää ja vääntää asiaa päässäni eri kanteille, mutta se tunne vain on ja pysyy. Lahja ei ole hyvä, mutta se on aivan liian arvokas jäämään kokonaan käyttämättä. Yleensä kaiken voi tietenkin palauttaa ja vaihtaa, mutta jo se, että joutuu vaivihkaa kyselemään lahjan antajalta ostokuitin perään, on vaivaannuttavaa. Pitäisikö vain pitää suu kiinni ja sinnitellä? Kyllä sen omaan silmään tai makuhermoon sattuvan asian varmaan saa ajan mittaan painettua taka-alalle. Vai voiko?
No ainakaan minä en voi, koska olen tyhmä. Tyhmyyteni on sitä, että jään kiinni detaljeihin, kun saan jotain, minkä periaatteessa haluan, mutta joka ei ole ihan juuri sellainen, kuin toivoin. Minun on vaikeaa päästä sen pettymyksen yli, ja näen lahjan ”virheellisyyden” joka kerta, kun katson tai vain ajattelen sitä.
Vääränlainen lahja voi myös helposti jäädä vaivaamaan minua. Olen nimittäin luonteeltani ylipäänsä pahimmanlaatuinen asioiden vatvoja ja jahkaaja, ja minun on vaikeaa päästä yli siitä pettymyksestä, joka varsinkin pieleen menneisiin kalliimman puoleisiin lahjoihin liittyy. Tämä pettymys on suurimmaksi osaksi pettymystä itseeni, sillä haluan tietenkin tuottaa lahjan antajalle iloa ilahtumalla ja tykkäämällä lahjasta. Rakkaudella ja välittämisellä annettu paketti tulisi nimittäin myös ottaa rakkaudella vastaan. Mutta entä sitten, jos ei pysty?
Tyhmyyteni lisäksi onnistunkin usein pahentamaan tilannetta väärän lahjan paljastuttua vielä entisestään olemalla erittäin tuhma. Olen luonteeltani aika impulsiivinen ihminen, ja minun on vaikeaa peitellä tunteitani, olivat ne sitten mitä sorttia tahansa. Sen, etten ylipäätään kauheasti innostu jostain asiasta kertoo jo omaa kieltään siitä, mitä lahjasta ajattelen. Läheiseni pystyvät siis lukemaan minua kuin avointa kirjaa, minkä vuoksi minusta on tavallaan turhaa peitellä sitä, mitä tunnen. Tuleehan se nimittäin ennemmin tai myöhemmin ilmi, etten pidä jostain, jos en esimerkiksi käytä sitä. Miksi siis peitellä ja esittää innostunutta, kun asia tulee kuitenkin ilmi ennemmin tai myöhemmin?
Ja tietenkin, kaiken tämän ansiosta olen myös erittäin kiittämätön. Miten minä kehtaan olla tykkäämättä tai jopa kertoa lahjan antajalle, että nyt meni pieleen, kun iso osa maailman ihmisistä ei saa jouluna tai koskaan muulloinkaan yhtään mitään? Mikä minua vaivaa? Eikö minulla ole yhtään suhteellisuuden tajua?
Ei, mutta tavallaan kuitenkin on. Se, mikä minua nimenomaan pieleen menneissä kalliissa lahjoissa ärsyttää, on nimittäin se rahan ja resurssien tuhlaus, joka väärän lahjan myötä aiheutuu. Minä rakastan lahjoja ja yllätyksiä, mutta parhaat paketit ovat minusta vaatimattomia ja hassuja. Ei mitään liian vakavaa ja mieluiten jotain aineetonta tai itse tehtyä. Ei siis mitään kallista tavaraa, vaan esimerkiksi lahjakortti hierontaan tai vaikka lupaus retkestä tai ravintolaillallisesta. Sellaisesta minä pidän. Ja myös siitä nallesta ja kukista, jotka sain Välkyltä kymmenvuotisen suhteemme kunniaksi. Se oli mahtava yllätys.
Mutta jokin kallis tavara on liian iso riski. Minusta on nimittäin tyhmää ostaa kenellekään mitään kallista selvittämättä ensin lahjan saajan tarvetta ja mielipidettä. Pienetkin asiat voivat olla isoja muttia, ja esimerkiksi esteettiset seikat voivat jäädä kaivelemaan, varsinkin, jos tiedossa on, että tavaran värin olisi myös voinut valita toisin. Lahjasta ei nimittäin ainakaan minun mielestäni pidä tykätä vain siksi, että se on kallis. Tai siis kyllä periaatteessa pitää, mutta ainakaan minä en siihen pysty. En, vaikka kuinka haluaisin.
Eli näin siis täällä meillä tänä jouluna. En voi muuta sanoa, kun että hohhoijaa ja shame on me.