Näin meillä
Miten saan arjen rullaamaan ilman suurempia kriisejä kaksivuotiaan tehotytön ja kohta viisikuisen mörssärin kanssa kotona? Helposti, kunhan vain noudatan hyväksi havaittua systeemiä, ja poikkean siitä vain tieten tahtoen punniten homman riskit ja hyödyt. Tässä siis tulee, ja taas; saa käyttää, mut ei oo pakko.
1. Joka päivä ulkoillaan vähintään kerran ja mieluiten kaksi.
Oli matka sitten pihalle leikkimään tai lähikauppaan ostamaan maitoa, ihan sama, ulos on päästävä riippumatta kelistä ja agendasta. Ulkona olo on terapiaa kaikille perheemme jäsenille: Vauva saa nukkua hyvät yhtäjaksoiset päiväunet raikkaassa ilmassa ja taapero purkaa energioitaan melkein ilman rajoituksia. Äiti saa liikuntaa ja isi happea toimistopölyn täyttämiin keuhkoihinsa. Kaikki voittavat, ja kaikilla on yleensä hauskaa riippumatta siitä, kuinka kovan työn ja tuskan takana ulospääsy kiukuttelevan minäitte-ihmisen ja pikkuvauvan kanssa kaikissa talvikamppeissa välillä on.
2. Lounas syödään kello 11.
Siis kello tasan yksitoista, eikä minuuttiakaan myöhemmin. Tästä ei tingitä millään hinnalla, sillä hyväksi todetusta ajasta lipsumisesta ei seuraa muuta kuin itkua ja hammasten kiristystä. Kuutti on nimittäin usein aivan liian väsynyt syödäkseen, mikäli ruokailu venyy aamupäivän touhujen päätteeksi lähemmäs puoltapäivää. Syöminen kun ottaa aikansa, ja pienen ihmisen pitää jaksaa keskittyä siihen riittävällä intensiteetillä, jotta hommasta tulee ylipäänsä jotain. Pienen syöjän väsymys saa maitolasit tippumaan käsistä ja ruuan heilumaan ihan minne sattuu matkalla lautaselta suuhun, sekä tietenkin myös äidin hermot kiristymään ja tukan harmaantumaan. Helpommalla ja ilman suurempia kinasteluja pääsee, kun lounaan syö joka päivä riittävän aikaisin ja samaan aikaan, ennen kuin väsymys toden teolla iskee.
3. Ruuasta ei riidellä.
Meidän perheessä syödään viidesti päivässä: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ruoka-aikojen välillä suuhun ei laiteta muuta kuin ehkä pihan lunta tai hiekkaa, jollei sitten olla jossain kylässä, tai on jokin muu poikkeustila. Esimerkiksi niinä päivinä, kun lapset ovat heränneet jo ennen kuutta ja syöneet aamupalan ennen seitsemää, annan yleensä Kuutille jonkin pienen välipalan vähän ennen yhdeksää, jotta hän jaksaisi touhuta lounaaseen asti. Muuten keittiön kaappien ovet pysyvät kiinni myös äidiltä, vaikkakaan tämä sääntö ei valitettavasti ole kovin usein pitänyt sen jälkeen, kun lapset ovat menneet illalla nukkumaan.
Se, ettei ruoka-aikojen välissä napostella, takaa sen, että lapsilla (tai no, Nyytti syö vielä niin vähän, että sanon nyt lapsella, eli Kuutilla) on nälkä, silloin kun kunnon ruokaa on tarjolla. Ja silloinkaan me emme lähestulkoon koskaan riitele syömisestä. Kuutti saa nimittäin syödä juuri sen verran kuin haluaa, kunhan hän vain maistaa vähän kaikkea, mitä on tarjolla. Jos ei ole nälkä, ei ole pakko syödä, eikä mitään vippaskonsteja tai lahjontaa käytetä. Meillä ei siis katsota ruokailun yhteydessä lastenohjelmia, leikitä lentokonetta tai luvata karkkia syömisen päälle. Meillä syödään tai jätetään syömättä ilman sen suurempia taisteluita, ja aina meidän pöperömme ovat ennen pitkää neidille kelvanneet.
4. Lounaan jälkeen lapset nukahtavat noin tunnin sisään päiväunille.
Tämä ei siis ole mikään minun kehittämäni sääntö, vaan ihan sisäänrakennettu juttu lastemme DNA:ssa. Kuutti ja Nyytti nukahtavat satavarmasti lounaan jälkeen ihan minne vaan, ja se kannattaa ottaa tarkkaan huomioon päiväsuunnitelmassa. Nimittäin, mikäli olemme lounaalla jossain kauempana, ja lähdemme kotiinpäin autolla, Kuutti nukahtaa jo viiden minuutin matkalla. Ja jos tyypin herättää siitä sitten kotiintulon vuoksi, niin uudestaan nukahtaminen omaan sänkyyn ei enää käykään ollenkaan yhtä helposti.
Lounaan jälkeen pitää siis olla päikkärivalmiudessa paikasta riippumatta, mikä tietenkin hieman rajoittaa perheemme menemistä ja tulemista. Lounas-päikkärit-yhdistelmää kun on nimittäin kaikkein helpoin pyörittää kotona, ja sen vuoksi minnekään koko päivä reissuille ei lähdetä ihan hetken mielijohteesta. (Vaikka nykyään minulla on tähänkin ratkaisu: Babyjoggerin tuplavaunut, joissa voin rauhassa rullailla menemään ihan missä vain samalla kun pikkuiset tuhnuttelevat uniaan.)
5. Aina ennen nukkumaan menoa luetaan unisatu.
Satujen lukeminen ennen unia on tullut kuvioihimme varmaan reilu puoli vuotta sitten. Ja niiden kanssa homma toimii kuin häkä. Satuhetki on paikka, jolloin nukutushommia hoitavalla vanhemmalla on aikaa vain lapsille. Se tuo nukahtamispuuhiin rutiinia, rentouttaa ja hauskuuttaa, vaikkakin nälkävuoden mittaisten kuvakirjojen tankkaamisesta illasta toiseen on välillä huumori kaukana (tapaus viimeaikojen suosikki: Joulupukki ja noitarumpu).
Yleensä Kuutti saa valita itse, minkä sadun hän haluaa kuulla, ja teen valinnan yhteydessä yleensä selväksi, että ”se on sitten vain yksi satu, ja sitten nukkumaan”. ”Droo droo,” pikkutyyppi yleensä vastaa ja kärttää joka ikinen kerta vielä toista satua tyytyen kuitenkin pian siihen, että sovituista jutuista pidetään kiinni.
Satuhetken jälkeen Kuutille toivotetaan hyvää yötä, ja sitten sammutetaan valot. Yleensä tyttö kutsuu nukuttajaa takaisin vielä muutamaan kertaan, mutta sekin homma on yleensä ohi korkeintaan vartissa. Nyytti puolestaan nukahtaa satuhetkeen yleensä jo puolessa välissä, minkä jälkeen pikkuherran voi vain peitellä paikalleen unille.
6. Iltapala syödään viimeistään seitsemältä.
Sama juttu kuin lounaan kanssa. Muuten edessä on kaaos. Ja nukkumaan mennään sitten vähitellen iltapalan jälkeen. Hampaat pestään, pissat tehdään ja vaatteet vaihdetaan univaatteisiin. Ja sitten halataan kaikkia vuorollaan ja toivotetaan hyvää yötä. Ja sitten tietenkin vielä etsitään Kuutin rakas nalle, joka on yleensä uniajan tullessa aina milloin missäkin piilossa. Se lurjus.