Lastenvaunuhullutus ja -harmitus
Mainitsin yhdessä tekstissä muutama viikko sitten, että hankin loppuvuodesta meidän kotikolmikkomme kaupunkireissuja helpottamaan Baby Joggerin City Mini GT Double-tuplarattaat. Ostin kärryt lopulta aika hetken harkinnan jälkeen netistä, enkä tuolloin miettinyt valintaani kahta sekuntia kauempaa.
Ostopäätös oli nimittäin tuolloin helppo. Me olemme nimittäin Välkyn kanssa molemmat olleet täysin rakastuneita poistokappaleina pilkkahintaan ostettuihin Baby Joggerin City Versa GT-yhdistelmävaunuihimme, jotka ovat palvelleet meitä jo melkein päivittäin kahden ja puolen vuoden ajan. Vaunut ovat olleet tukevat, mutta kuitenkin kevyet ja ketterät työntää isojen kääntyvien kovakumipyörien ansiosta. Lisäosat, kuten esimerkiksi kaukaloadapterit ovat olleet käteviä käyttää, ja olen myös pitänyt käsikäyttöisen jarrumekanismin helppoudesta. Vaunujen runko on osoittautunut laadukkaaksi ja kestäväksi, eikä vaunukopan tai ratasosan kankaissa ole vieläkään tahran tahraa. Ja sitten on tietenkin vielä kasausmekanismi, joka on ehkä maailman yksinkertaisin, ja muuttaa vaunurungon hetkessä niin kompaktiksi paketiksi, ettemme oikeastaan koskaan ole kokeneet matkarattaiden ostoa tarpeelliseksi.
Mutta sitten ennen Nyytin syntymää aloin luonnollisesti miettiä, tarvitsisimmeko me kuitenkin vielä tuplarattaat Versojen lisäksi. Kuutti käveli kuitenkin jo kesällä todella reippaasti vähän alle parivuotiaaseen ikäänsä nähden, ja tiesin, ettemme Nyytin ensimmäisten elinkuukausien aikana varmaankaan liikkuisi päivisin ihan kauhean kauaksi kotoa. Kävimme loppukesästä myös läheisessä lastentarvikeliikkeessä katsomassa tuplia, vaikkemme sellaisia silloin ostaneetkaan. Kaikki esillä olleet mallit tuntuivat nimittäin enemmän tai vähemmän huonoilta ja ennen kaikkea turhan kookkailta vaihtoehdoilta Versoihimme verrattuna. Vierekkäin istuttavat olivat leveitä, ja päällekkäin istuttavat pitkiä, enkä ollut aivan varma, millainen niitä olisi ajaa. Tuolloin siis päätimmekin vielä odottaa ja katsoa, ja ostimme uusien rattaiden sijaan Kuutille satulallisen seisomalaudan, jonka kanssa olemmekin tähän asti pärjänneet loistavasti.
Mutta, vaikka arkemme onkin rullannut hyvin ihan pelkillä yksöisvaunuilla ja seisomalaudalla, aloin joulun alla toden teolla harkitsemaan tuplien ostoa. Huomasin nimittäin, että tarvitsen kahden lapsen mentävän menopelin, jos haluan päästä molempien pikkuisten kanssa yksin liikkumaan ihmisten ilmoille. Kaupungilla liikkuessa Kuutin on parempi jo ihan turvallisuussyistä pysytellä rattaissa, eikä pidemmistä reissuista tulisi yhtään mitään ilman mukana kulkevaa päiväunipaikkaa. Tietenkin teemme tällaisia reissuja vielä toistaiseksi aika harvakseltaan, mutta tilanne muuttuu Nyytin kasvaessa koko ajan, ja kevät sekä lämpimämmät kelit kolkuttavat ovella jo muutaman kuukauden kuluttua.
Kun sitten lopulta päätin ostaa tuplat, olin varma siitä, että halusin niistä vierekkäin istuttavat. Luulen nimittäin, että niiden työntömukavuus on ihan eri luokkaa, kuin päällekkäin istuttavissa, eikä tietääkseni yksienkään päällekkäin istuttavien rattaiden istuinosaa saa täysin makuuasentoon silloin, kun kyydissä on myös toinen matkustaja. Ja koska Nyytti on jo sen verran iso ja utelias, tiesin, etten tulisi enää tarvitsemaan hänelle vaunukoppaa. Olin myös valmis laittamaan pojan vaunuihin naama eteenpäin, vaikkakin ideaalitilanteessa noin pieni tyyppi matkustaa tietenkin vielä pitkään kasvot työntäjään päin.
Näistä lähtökohdista minun olikin lopulta helppo valita nuo alussa mainitsemani Baby Joggerin tuplat. Tiesin nimittäin jo kokemuksesta, että olin ostamassa laatua ja käyttömukavuutta suhteellisen edulliseen hintaan. Tietenkin huomasin rattaita katsellessani, että City Mini GT Double oli mallina jonkin verran markkinoiden kapeimpia vaunuja leveämpi, mutta en ajatellut sen haittaavan minua. Kymmenen senttiä sinne tai tänne. Mitä sitten? Leveitähän nuo tuplakiesit ovat järjestäen kuitenkin kaikki.
Mutta että niin leveitä? Järkytykseni oli nimittäin kohtalainen, kun lopulta näin uutuuttaan hohtavat kärryt kasattuna pienessä eteisessämme. Vanhoihin Versoihimme verrattuna kärryt tuntuivat nimittäin ihan epätodellisen isoilta. Leveämmiltä, pidemmiltä sekä myös korkeammilta. Hohhoijaa. Mihinköhän menin rahani taas tuhlaamaan, ajattelin. Miten voisin koskaan liikkua moisilla hyökkäysvaunuilla? Minähän näytän ihan idiootilta työnnellessäni menemään melkein kuution kokoista purkkia, varsinkin, kun Kuutti kuitenkin tykkää kävellä suurimman osan ajasta. Ei hitto. Nyt meni kyllä isot rahat ihan hukkaan…
Ja tätä harmitustani kestikin sitten useamman viikon ajan. Miten olin niin tyhmä, etten miettinyt vaunujen kokoa tarkemmin ennen niiden ostoa? Minun olisi tietenkin pitänyt huomioida muutakin, kuin vain se, mahtuvatko kärryt ovesta sisään, hissiin ja auton takakonttiin. Ja vähintään minun olisi pitänyt ostaa kapeimmat mahdolliset vaunut, ja siten minimoida kiesien koko. Mutta en kuitenkaan tehnyt niin, vaan ostin väärät. Täydellisen hyvät ja toimivat vaunut, mutta kuitenkin liian isot.
Ärsytykseni saavutti itse asiassa jo sellaiset mitat, että huomasin kuluttavani pitkät illat ihan vain selaillessani tuplavaunuja ja niiden arvosteluja. Ihan niin kuin sillä olisi enää ollut mitään väliä, sillä eteisessämmehän komeilivat jo yhdet vaunut. Pähkäsin ja pähkäsin ja harmittelin ja harmittelin, etten ollut tehnyt tarkempaa tutkimustyötä nykyisiä tuplia ostaessani. Jumitin asiassa niin kuin vain minä, maailman paras pätöasioissa velloja vaan voi tehdä. Mietin, että pitäisikö minun sittenkin ostaa toiset kapeammat tuplat ja myydä ihan uudet ja melkein käyttämättömät tuplat pois. Kuinka paljon kaupoissa tulisi takkiin, ja olisiko hommassa mitään järkeä? Enkä saanut pohdintoihini apua mistään, en edes Välkyltä. Hänen mielestään nimittäin oli surkuhupaisaa, että meillä, joille ei alun perin pitänyt tulla ollenkaan tuplavaunuja, olisi kohta kahdet hyökkäysvaunut. Niinpä, hän oli tietenkin tapansa mukaan oikeassa. Prrrkle.
Viimein torstaina lastenvaunusivuilla roikkumiseni oli lopulta saanut minut jo siihen pisteeseen, että takana oli jo melkoisen monta liian lyhyttä ja lasten heräilyjen myötä vielä huonosti nukuttua yötä. Homma ei voisi enää jatkua näin. Vaunuasian märehtimiselle oli tultava loppu ja minun oli saatava mieleni taas rauhalliseen tilaan tavalla tai toisella. Ja niinpä, suuntasimme tupliemme kanssa lähimpään lastentarvikeliikkeeseen katsomaan markkinoiden kapeimpia vierekkäin istuttavia vaunuja Mountain Buggy Duetteja.
Ja hyvä, että menimme. Nimittäin, vaikka Duetit ovat omia vaunujamme reilut kymmenen senttiä kapeammat, ne ovat aivan yhtä pitkät ja muutenkin melkein yhtä ison oloiset. Tietenkin kiesien muiden ominaisuuksien välillä on myös eroja, mutta kokonaisvaikutelmana minulle jäi päällimmäisenä mieleen yksi asia: Baby Jogger City Mini GT:t olivat paljon ketterämmät liikutella sekä laadukkaamman oloiset aina työntöaisan ja rungon materiaalista istuinosien kankaisiin ja pehmusteisiin. Olin siis kuitenkin valinnut oikein. Vierekkäin istuttavia tuplia kun ei vaan saa ihan yhtä kapeassa muodossa kuin yksöisvaunuja. Tai siis saa melkein, mutta sitten minun pitäisi olla valmis antamaan aika paljon periksi kärryjen muissa minulle tärkeissä ominaisuuksissa.
Kahden viikon valvominen onkin nyt lopulta takana, ja mieleni on rauhoittunut. Jotain kummaa tuossa vaunukauppakäynnissä kuitenkin oli, sillä yhtäkkiä omat tuplakärrymme eivät enää tunnukaan yhtä leveiltä kuin ennen, ja työntelinkin niitä tyytyväisenä pitkin ja poikin lähitienootamme matkalla kaupasta kotiin samalla, kun molemmat pikkuiseni vetivät tyytyväisinä uniaan omissa pikku pesissään.
Siis loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikkakin on kummallista, miten yksien lastenvaunujen kokoinen asia voikin saada minut niin totaalisen sekaisin pidemmäksi aikaa. Hohhoijaa.