Auta pikkulapsiperhettä viettämään maailman paras vappu

Lasten kanssa pahinta on se, kun ei jaksa viitsiä. Ei jaksa siivota, ei jaksa laittaa ruokaa, eikä juuri näiden puutteiden vuoksi varsinkaan halua kutsua ketään kylään. Ei jaksa säätää mitään ylimääräistä, ei sovitella aikatauluja, eikä järjestää. Ei edes varata pöytää ravintolasta.

Arki kahden pienen kanssa on nimittäin sellaista menoa, ettei päiviin jää montaa ylimääräistä hetkeä yhtään mihinkään, eikä varsinkaan mihinkään sellaiseen, mistä luultavasti aiheutuisi minulle ja Välkylle vain enemmän työtä. Silloin, kun on vapaata, on kiva olla ihan vain kotona. Ihmetellä ja lökötellä, eikä tehdä mitään kovin merkityksellistä.

Tai noh, tietenkin mekin voimme tehdä jotain kivaa, mutta ainakaan minä en jaksa laittaa tikkuakaan ristiin sen eteen. En jaksa, en pysty, en kykene. Minähän olen nimittäin aina se, joka järjestää kaiken. Soittaa ja kyselee ja varaa. Ja nyt vain en enää jaksa. Eikä jaksa Välkkykään, joten me emme sitten tänä vappuna mene yhtään minnekään, emmekä tee mitään erikoista. Koko viikonloppuna. Piste.

Mutta… kun vappu on kuitenkin vappu. Silloin kuuluu pitää hauskaa. Nauraa ja riehua ja juoda simaa (köh köh). Kyllä sekin on vielä mahdollista lasten kanssa. Vähän erilaista tietenkin kuin menevinä opiskeluaikoina, mutta kuitenkin ihan kivaa kaikesta säädöstä huolimatta. Mutta mikä sitten eteen, kun ei vain jaksa laittaa isoja pyöriä pyörimään ja vappusuunnitelmia alulle?

Noh, ystävät tietenkin, tai tarkemmin sanottuna maailman paras pieni elohiiriystävä, joka pistää perheensä ja pillinsä pussiin ja suhauttaa Turusta tänne pääkaupunkiseudulle kimpsuineen ja kampsuineen. Järjestää lapsille kivaa ohjelmaa ja varaa brunssit ja illalliset koko kaveriporukalle. Eikä meidän tarvitse muuta kuin ilmestyä lasten kanssa paikalle.

Mahtavuutta! Ja juuri sitä, mitä kaipasin. Vappufiilistä ja mukavaa yhdessäoloa ilman, että minun tarvitsee laittaa tikkuakaan ristiin järjestelyiden eteen. Tästä minä nautin, ja tykkään ja tätä minä ystävän tekona suuresti arvostan. Se, että joku muu välillä viitsii ja kutsuu kylään, tai soittaa ja kysyy, että :”Vappuna tehdään sitten tätä. Kai te tuutte mukaan?”, on melkein paras lahja ja juhlamielen nostattaja, jonka pikkulapsiperheen kiireinen ja huonosti nukkuva vanhempi voi saada. Kivaa ilman stressiä (paitsi tietenkin loskakeli-kesärenkaat yhdistelmän aiheuttamaa) ja parasta seuraa ilman ylimääräistä säätöä. Se on juhlapäivinäkin minulle sitä maailman parasta apua.