Imetys laihduttaa, tai sitten ei
Olen nyt tehnyt lihaskuntotreeniä ja koettanut elää lähes ilman herkkuja jo melkein kaksi viikkoa (miinus treffi-illan hamppari ja irtokarkit). Vaikka vielä on liian aikaista odottaa tuloksia, huomaan pälyileväni treenistä kipeää kroppaani peilistä aina tilaisuuden tullen. Ihan selvästi ne reidet ovat jo alkaneet kaventua ja käsien lihakset pullottaa. Ainakin omaan silmääni. Muuthan eivät sitä huomaa, sillä todellisia tuloksia ei tietenkään vielä näin lyhyessä ajassa ole tapahtunut.
Tiedän, että olen erittäin malttamaton ja äärimmäisen kohtuuton, mutta toivoisin näkeväni ulkomuodossani nopeasti edes jonkinlaista muutosta, josta saisin lisää motivaatiota jatkaa. Tiedän myös, että tulosten saavuttamisessa ei auta muu, kuin odotella vielä ainakin kuukausi ja jatkaa salilla huhkimista ja herkuttelun vahtaamista kuten tähän asti olen jo ruhtinaalliset pari viikkoa tehnyt. Mutta samalla kun alistun vain yrittämään ja odottamaan, päässäni kiemurtelee ajatus siitä, etten välttämättä saavuta tavoitettani ja pääse nykyisen kroppani ja ”elämäni kunnon” erottavasta noin viidestä rasvakilosta eroon, vaikka kuinka yrittäisin.
Miksi minua mietityttää tämä? Eikös minulla ole tällä hetkellä kaikki tähdet puolellani, sillä imetän pientä poikaani pienen päivittäisen sosemäärän lisäksi ”täysillä”. Imetyshän kuluttaa tutkimusten mukaan n. 500 kcal energiaa päivässä, joten eikös sillä määrällä jo polta vähän rasvaakin aktiivisen arjen sivussa?
No, ainakaan Kuutista jääneiden vauvakilojen kohdalla ei polttanut. Minä nimittäin pysyin ihan samassa painossa ja jopa lihoin muutaman kilon verran sen vuoden aikana, kun häntä imetin. Ja sitten, kun imetys reilun vuoden jälkeen jäi, putosivat kilot kaikkialta kropastani ihan ryminällä. En voi väittää, että olisin koko ensimmäisen imetysvuoteni aikana edes tosissani yrittänyt laihduttaa, mutta en myöskään tehnyt mitään sen eteen, että imetyksen loputtua painoni tippui melkein kymmenen kiloa reilussa kuukaudessa.
Ajatukseni siitä, ettei imetysaikainen laihdutus välttämättä onnistu omalla kohdallani ilman dramaattisia toimenpiteitä, on periaatteessa jopa järjenvastainen. Kroppanihan valmistaa syömästäni ravinnosta ja kehoni rakennusaineista koko ajan rasvapitoista ruokaa pienelle ihmiselle, joka kasvaa koko ajan. Minusta siis siirtyy useasti päivässä grammoittain energiapitoista tavaraa suoraan Nyytin kitusiin, minkä pitäisi puolestaan olla suoraan laskettavissa lisänä oman kehoni energiantarpeeseen. Kehoni pitäisi myös tarkoituksen mukaisesti luopua raskauden aikana hankituista ylimääräisistä rasvavarastoistaan sen suuremmitta taisteluitta, sillä sitähän varten se rasva on.
Mutta entä jos homma ei minun kohdallani kuitenkaan toimi näin? Mitä jos oma imetyshormoneista juopunut kroppani pistääkin vauvani vararavinnosta luopumisen kohdalla ihan kunnolla hanttiin, eikä luovuta grammaakaan lantiomuhkuroistani ennen kuin Nyytti päättää lopullisesti lopettaa tissillä hengailun?
Olen nimittäin myös asiaa pohtiessani törmännyt useampaan artikkeliin, blogikirjoitukseen ja jopa uutiseen, jossa äidit ympäri maailman valittavat imetyksen vesittävän laihdutusyritykset lapsensaannin jälkeen. Imetyksen aikana nimittäin prolaktiinihormonin taso on korkea ja estrogeenin sekä testosteronin määrät vähäiset, mikä vaikuttaa negatiivisesti rasvanpolttoon useiden ihmisten kohdalla. Muita tekijöitä, jotka vaikuttavat painon junnaamiseen paikoillaan imetyksen aikana ovat hormonien lisäksi ainakin lisääntynyt ruokahalu, vähäiset unimäärät ja stressi, joista kaksi ensimmäistä kuuluvat taudin kuvaan myös omalla kohdallani.
Ja sitten tietenkin vielä se liikunta. Omalla kohdallani se on nimittäin ollut pyöreä nolla jo parin vuoden ajan, joten nyt on kiinteytystavoitteiden vauhdittamana korkea aika aloittaa. Salitreeni on kaiken lisäksi tällä hetkellä minulle vain hyvästä, sillä se antaa raskauksista ja nykyisestä lasten kantamisesta jumiutuneille lihaksilleni uusia ärsykkeitä, sekä tasaa kroppani vasemman ja oikean puolen lihaksiston voimaeroja. Salilla käydessäni saan myös parin pienen hetken ajan olla ihan vain itsekseni ja syventyä omaan itseeni. Mielikin siis tykkää liikunnasta, mutta välillä kyllä kysyn itseltäni, että onko kuntosalin nahkapenkeissä irvistelyssä ja hikoilussa mitään mieltä. Olin nimittäin jo melkein irtisanomassa salikorttini vähän aikaa sitten, kun en ensimmäisen käsitreenin jälkeen saanut oikeaa kättäni suoraksi kolmeen päivään.
Onneksi käden treenikipu kuitenkin hellitti ja oma sisäinen tsempparini palasi. Sillä nyt, jos koskaan minun on pakko yrittää. Voihan nimittäin olla, että kroppani toimii tällä kertaa eri lailla kun viimeksi. Enkä oikeastaan Kuutin imetyksen aikana edes yrittänyt laihduttaa, joten yritetään nyt tätä ainakin vähän aikaa. Mutta, vaikka kuinka yritänkin pitää mielen positiivisena ja asenteeni kärsivällisenä, en kuitenkaan vieläkään voi täysin luottaa siihen, että kevättalven kuukaudet saavat aikaan minkäänlaista muutosta kehossani. Nimittäin, jos jopa ammattiurheilijoilla kuten Aino-Kaisa Saarisella ja Marit Björgenillä on kaikesta tietotaidostaan, panostuksestaan ja taustavoimistaan huolimatta vaikeaa pudottaa viimeisiä raskauskiloja imetysaikana, niin mitä mahdollisuuksia tällaisella tavallisella pulliaisella sitten on?