Mene ulos sadesäällä

Tänään oli vaikea aamu. Nukahdin eilen omaan sänkyyni ja omalle paikalleni Nyytin viereen samalla, kun nukutin (lue: tissitainnutin) poikaa iltaunille vähän kahdeksan jälkeen. En ollut pessyt hampaitani enkä hiuksiani, en siivonnut pois olohuoneen pyykkivuorta ja päälleni olivat myös jääneet normaalit päivävaatteeni, jotka nyt painoivat vääristä paikoista ja tuntuivat pienestä hiestä johtuen inhottavan nahkeille. Kamalaa. Olo oli vähän kuuden jälkeen kuin puulla päähän lyöty, vaikka olinkin viettänyt sängyssä yhteensä melkein kymmenen tuntia.

Kuutin herättyä vähän puoli seitsemän jälkeen minun ei kuitenkaan auttanut muu, kuin nousta ylös ja aloittaa aamutoimet. Viikkasimme tytön kanssa ensin olohuoneen pyykit ja kiikutimme kaiken omille paikoilleen, jotta olkkarissamme riittäisi tilaa päivän leikkeihin. Nyytti veteli vielä aamu-uniaan, kun aloin keittää meille aamupuuroa ja kananmunia sekä itselleni niiden seuraksi kahvia, jonka Välkky oli huomaavaisesti ladannut valmiiksi keittimeen ennen lähtöään tämän maanantain töihin.

Samalla kun hiljalleen puuronkeiton lomassa käynnistelin ”ylilevänneestä” tilastaan kankeaa kroppaani ja komentelin Kuuttia pois tekemästä milloin mitäkin kolttosia, huomasin, etten minä suinkaan ollut ainoa, joka tänään oli väsynyt. Ulkona oli nimittäin niin pimeän ja kamalan näköistä, että minusta tuntui, ettei päiväkään tänään oikein olisi jaksanut herätä. Aamun valkenemista ei melkein pystynyt huomaamaan, sillä taivas oli kauttaaltaan niin harmaa, ettei vähän ennen yhdeksää viimein alkanutta päivää melkein pystynyt erottamaan illasta. Tuuli ulvoi pitkin betonilähiömme pihoja ja sade ropisi parvekkeen ikkunalaseihin. Ajattelin mielessäni, että tuohon keliin en ainakaan lähde. Saisivat lapset tänään tyytyä kirjoihin, telkkariin ja muovailuvahaan, mutta Kuutti oli asiasta toista mieltä.

Tyttö säntäsikin heti aamupalan jälkeen eteiseen, ja kiskoi silmät tuikkien ja posket innosta punoittaen saappaat esiin kaapista. Vesilätäköitä! Tällaisella säällä ulkona on vesilätäköitä, eikä hänestä ole mitään niin hauskaa, kuin hyppiä ja kahlata niissä. Ja niinpä, suuntasimme ulos täysissä sadevarusteissa heti, kun Nyytti oli nukahtanut aamupäiväunilleen vaunuihin vähän yhdeksän jälkeen.

Voi että meillä oli kivaa! Kahlasimme läpi pihamme ja lähipuiston kaikki lätäköt ja keräsimme niistä vettä ämpäristä toiseen. uitimme vesikourussa pientä kaarnanpalaa ja ihmettelimme sadevesirännistä alaspäin syöksyvää virtaa. Tyttöä ei edes tarvinnut yhtään leikittää ulkona, sillä vesi elementtinä oli itsessään jo niin kiinnostava, että omaehtoista tekemistä riittää hänellä hyvin vielä iltapäiväksikin.

Sääntöni tuleviin sadepäiviin onkin tästä eteenpäin seuraava: Mene ulos! Mene ulos, vaikka taivaalta tulisi rakeita ja nauti siitä, kun lapsi saa ihmetellä kaikkea sitä, minkä säiden vaihtelu tekee ympäristölle ja luonnolle. Mene ulos, mutta pukeudu lämpimästi (koskee myös äitiä). Mene ulos, ja ota varahanskat mukaan. Yksinkertaista, eikä olleenkaan inhottavaa, kunhan vaan pääsee aamulla ovesta pihalle.