Niin väsynyt, ettei sanotuksi saa

Ehdinkö viime viikolla jo hehkuttaa meidän uusia nukkumisjärjestelyitämme? Ei olisi kannattanut.

Aiemmin tasaisen varmasti pari kertaa yössä heräilleen Kuutin yöunet ovat Nyytin muuton jälkeen rauhoittuneet, kun taas ennen aika mukavasti parilla tutinnostolla yöt läpeensä nukkunut Nyytti on ruvennut ihan villiksi. Itse kävin pojan luona viime yönä tutinnostoreissulla kaksi kertaa, ja alkuyöstä valvonut Välkky puolestaan ainakin neljä.

Ongelmahan ei ole siinä, etteikö Nyytti rauhoittuisi nopeasti, heti kun kadoksissa ollut rakas tutti viimein löytää tiensä takaisin hänen suuhunsa, vaan siinä, että jokainen tutinnostoreissu herättää. Nyytin vielä majaillessa huoneessamme pystyin lähestulkoon makuuasennosta haromaan tutin käteeni jostain pinniksen uumenista ja tuikkaamaan sen pojan kitaan. Ja jatkamaan samantien uniani oikeastaan kunnolla heräämättä koko toimitukseen. Toista on nyt, kun matkaa lastenhuoneeseen on toistakymmentä askelta sisältäen sen, että minun on myös ponnistettava sängystä ylös.

En tiedä, ovatko pahimmat imetyshormonihuurut viimeinkin kaikkoamassa kropastani, mutta minun on vaikeaa saada kunnon unen päästä kiinni lastenhuoneeseen tehdyn spurtin jälkeen. Kun herään Nyytin itkuun, silmiä kirvelee ja päässä jyskyttää, mutta, kun pääsen takaisin omalle paikalleni, jään siihen peiton alle kieriskelemään. Ja tämä pyörintä maksaa sitten aamulla, kun Nyytin hyväkäs huutelee aamumaidon perään viimeistään kuudelta ja Kuutti puolestaan herää täynnä tarmoa vähän myöhemmin.

Ja minähän en edes hoida yöjuoksuista suurinta osaa, vaan se rooli kaatuu vieläkin enimmäkseen Välkyn niskaan. Hän kun on meistä se herkkäunisempi, ja nukkuu lähempänä itkuhälytintä. Tai itse asiassa se, missä itkuhälytin milloinkin sijaitsee meihin nähden, on aika yhdentekevää, koska Välkky herää sen ääneen kumminkin ensin.

Huonojen öiden lisäksi minua on viime päivinä vaivannut lasten jatkuva kitinä. Kuutti huutaa kuin hyeena joka kerta, kun asiat eivät mene hänen päänsä mukaan, sekä vielä extrapaljon silloin, kun pyydän ja pakotan hänet pukemaan itse vaatteensa. Ja tähän päälle vielä Nyytti on ollut normaalia huonommalla tuulella. Liekö syynä uudet nukkumisjärjestelyt, väsymys, puhkeava flunssa tai vaikka uudet hampaat? Mene ja tiedä. Kuumetta pojalla ei ainakaan ollut, kun eilen illalla mittasin.

Olinkin aivan täynnä kitinää ja huutoa, kun Välkky eilen tuli töistä kotiin. Hänen pyynnöstään otimme ihan rauhallisesti ja leikimme päivällisen ja iltapalan välisen ajan kaikki yhdessä olohuoneessa. Puuronkeiton jälkeen ilmoitin kuitenkin Välkylle lähteväni vielä Jumboon kunnon ostoksille ja katsomaan Nyytille uutta välikausihaalaria. Kello oli jo yli seitsemän, mutta minun oli vain pakko mennä. Poika tarvitsi uuden puvun, ja minä puolestani omaa aikaa. Aikaa tuulettua ja aikaa tehdä vähän aikaa jotain ihan muuta kuin kotijuttuja.

Jumbossa ravasin sitten pikavauhtia läpi kaikki lastenvaateliikkeet, jotta sain kaiken haluamani oikean kokoisena ja värisenä. Sen jälkeen suuntasin vielä Prismaan kauhealla kiireellä. Minulla oli nimittäin aikaa vain vajaa tunti ja ostettavana koko viikon ruokaostokset. Big mistake! Varsinkin silloin, kun shoppaa jumalattoman isossa ja itselleen vieraassa putiikissa (yleensä käyn cittarissa, ja harvemmin ylipäätään Jumbossa).

Ja voi vitsi, että tunsin Prisman kilometrikäytävät jaloissani. Etsin riisiviinietikkaa (täysin triviaalia, mutta perheen suosikkitofuwokissa tarpeellista) varmaan vartin, ja pyörin koko paikan muutenkin läpi varmaan kolmeen kertaan. Hohhoijaa. Ja sitten, kun viimein lykin kärryjäni kassalle päin, minua melkein itketti. Edessä oli nimittäin vielä koko tavaroiden pakkausrumba ja niiden roudaaminen autoon ja sitten vielä KANTAMINEN parkkipaikalta kotiin. Ja sitten tämän päälle vielä hävitin autoni ja suhasin parkkipaikan liukuportaat täysien ostoskärryjen kanssa kaksi kertaa ylös ja alas. Ja sitten minun piti vielä käydä tankkaamassa.

Kotona olin niin kuitti kuin vaan voi olla, ja lupasin itselleni, etten koskaan enää astu jalallani yhteenkään Prismaan. Tästäkin reissusta tietysti selvittiin, mutta kyllä tämä nukkuminen saisi pikkuhiljaa helpottaa, ja oma virkeystilani parantua.

Näin väsynyt ei nimittäin vaan voi olla, tai sitten me tarvitaan kokopäiväinen kodinhoitaja, joka hoitaa myös lapset ja ruuanlaiton ja kaupassakäynnin. Ja Välkyn paitojen silityksen.