Onko lapseni kuuro?
Elokuussa syntyneelle pojalleni Nyytille tehtiin Kätilöopiston lapsivuodeosastolla viettämiemme kahden päivän aikana kaksi kertaa kuulotutkimus. Tutkimukset eivät täyttäneet normaalin kuulon osoittavia tuloksia kummastakaan korvasta, joten meidän kutsuttiin syyskuussa vielä lisätutkimuksiin Kätilöopiston lastenosastolle. Uusintatutkimuskaan ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, joten saimme tuolloin lähteä kotiin odottamaan kutsua HUS:n Kuulokeskuksessa suoritettavaan samaiseen tutkimukseen.
Pari viikkoa sitten kutsukirje sitten viimein putosi postilaatikosta eteisemme matolle, ja olemme huomenna perjantaina menossa Helsinkiin tutkituttamaan poikamme kuulon. Nyt siis jo neljättä kertaa.
Suomessa vastasyntyneiden kuulo testataan järjestäen kaikilta syntyneiltä toakustisen emission (OAE) mittaamiseen perustuvalla menetelmällä. Mittauksessa vauvan korvaan johdetaan laajakaistainen ääni ja mitataan äänivastetta, joka syntyy, kun korvan simpukan ulommat karvasolut reagoivat ääniaallolle (Sahlberg ym., 2011). Käytännössä vauvan korvaan siis laitetaan sondi, josta kuuluu pientä naksutusta ja suhinaa (sain itse kuunnella), minkä jälkeen odotetaan, että mittalaite havaitsee korvan osasten liikkeestä syntyvät äänet. Vastasyntyneiden kuulonseulonnan tarkoituksena on selvittää kuulon alenemat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta kuulovammaisen lapsen kommunikointia pystytään auttamaan joko kuulolaitteiden tai viittomakielen avulla jo ennen, kuin kuulon alenema alkaa haitata puheen oppimista. (Lisää tietoa tästä aiheesta kannattaa lukea viittaamastani artikkelista, joka on julkaistu Duodecim-lehdessä).
Nyytin kohdalla mittauslaitteet eivät siis aiemmalla kolmella yrityksellä ole pystyneet havaitsemaan korvan kuulo-osasten liikkeistä tulevia ääniä riittävässä määrin normaalin kuulon toteamiseen. Syitä tähän voi olla monia. Itse pidän todennäköisimpänä sitä, että pojan rauhattomuus mittaushetkellä on aiheuttanut ääntä mittaavaan laitteistoon liian paljon häiriötä ja peittänyt alleen kuululuiden liikkeet. Korvat ovat myös olleet vaikkuiset ja niissä on saattanut olla synnytyksen jäljiltä vielä lapsivettä. Yksi mahdollisuus on tietenkin myös se, että tuloksia ei ole saatu, koska pojan korvissa ei kertakaikkiaan tapahdu mitään, ja hänellä on jonkinasteinen kuulovamma.
Toistaiseksi en vielä ole suuremmin pohtinut tuota huonointa vaihtoehtoa tulevaan kuulotutkimukseen liittyen. Normaalisti olen kaikkien vähänkin vakavampien asioiden suhteen maailman suurin pähkääjä ja murehdin kaikki mahdolliset seikat moneen kertaan läpi jo ennen kuin mitään edes tapahtuu. Tällä kertaa olen kuitenkin ollut oman luonteeni tuntien eriskummallisen rauhallinen.
Syy höntyilemättömyyteeni Nyytin kuulotutkimusta odotellessa on yksinkertainen: Jokin minussa minussa sanoo voimakkaasti, ettei poikani ole tähänastisten tutkimusten tuloksista huolimatta kuulovammainen. En tiedä, miten sen luulen tietäväni, mutta olen asiasta 99 % varma. Kutsun sitä nyt vaikka äidinvaistoksi, sillä parempaa sanaa en keksi.
Mutta vaikka olisinkin väärässä, ja Nyytti osoittautuisikin huomenna ihan kokonaan kuuroksi, niin mitä sitten. Kuulovamma ei kuitenkaan ole sieltä pahimmasta päästä, jos miettii kaikkia niitä erikoislaatuisuuksia, joiden kanssa lapset voivat syntyä puhumattakaan hengenvaarallisista sairauksista ja muista tiloista. Siskonikin totesi tähän liittyen, että on aina halunnut opetella viittomakieltä, ja nyt siihen on ehkä tulossa hyvä syy.
Kuulovammaisen ihmisen elämä ei kuitenkaan varmaankaan kaikesta nykypäivän tiedosta ja avusta huolimatta olisi aivan samanlaista ja yhtä vaivatonta kuin muiden ihmisten. Esimerkiksi isälläni on iän mukana tullut kuulon alenema, ja hän on toisesta korvastaan lähestulkoon kuuro. Kommunikointi hänen kanssaan on aika ajoin hankalaa, ja huomaankin usein miettiväni, että miksi isi ei tajuu. No, isi kyllä tajuaa, hän ei vaan kuule.
Isäni vaikeudet ovat tietenkin myös vain pintaraapaisu siitä, mitä esimerkiksi täydellinen kuurous tarkoittaisi Nyytille ja muille perheemme jäsenille. Kuulovammainen ei yleensä kuule joillakin tietyillä taajuuksilla, kuten esimerkiksi puhealueella, välittyviä ääniaaltoja, ja laajat kuulovammat voivat myös tarkoittaa täydellistä kuuroutta. Kuuloa tarvitaan kuulemisen lisäksi myös puheen oppimiseen, mikä tietenkin vaikeutuu, jos kuuloaisti ei toimi normaalisti. Kuurovammainen ihminen voi tietääkseni tästä huolimatta kommunikoida viittomalla ja elää kohtalaisen normaalia elämää; opiskella, harrastaa ja käydä töissä. Ihmisillä saattaa kuitenkin olla ennakkoluuloja kuulovammaisia kohtaan, eikä heidän erikoistarpeitaan välttämättä aina osatta ottaa riittävästi huomioon. Haasteita kuulovammaisen elämässä siis aivan varmasti riittäisi, mutta jotenkin nekään eivät minua juuri nyt pelota (ainakaan kovin paljon).
Huomenna siis toivottavasti viimein selviää, onko Nyytin kuulon kohdalla oikeasti aihetta huoleen vai ei. Suuresti kyllä ihmettelen jos on, sillä silloin olisin vaistoineni ihan täysin väärässä.